Mary Tyler Moore

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mary Tyler Moore vuonna 1993

Mary Tyler Moore (s. 29. joulukuuta 1936) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänet tunnetaan ehkä parhaiten vuosien 1970–1977 tv-sarjasta Mary Tyler Moore Show, mutta jo 1960-luvulla hän saavutti menestystä roolillaan Dick Van Dyke Show'ssa.

Vuonna 1970 alkanutta Mary Tyler Moore Show’ta pidetään merkkipaaluna amerikkalaisessa televisiohistoriassa. Siinä päähenkilö oli ensi kertaa itsenäinen, työssä käyvä nainen, joka työskenteli heikosti menestyvän televisioaseman uutistuottajana. Seitsemän tuotantokautensa mittaan se vaikutti muidenkin komediasarjojen tason paranemiseen ja tuotti ennätykselliset 29 Emmy-palkintoa.[1]

Moorelle on myönnetty seitsemän Emmy-palkintoa, kolme Golden Globea ja lisäksi vuonna 1980 Tony-palkinto. Hän on vuosien varrella esiintynyt television ohella näyttämöllä ja elokuvissa. Hän näytteli hyvin toimeentulevan lähiöperheen rakkaudetonta äitiä elokuvassa Tavallisia ihmisiä (1980); rooli toi Moorelle Oscar-ehdokkuuden.

Moore on ollut kolmesti naimisissa. Puolisot ovat aikajärjestyksessä Richard Meeker, Grant Tinker ja Robert Levine. Kolmas avioliitto Levinen kanssa on jatkunut vuodesta 1983. Moore on tehnyt myös hyväntekeväisyystyötä mm. diabetestietoisuuden kasvattamiseksi; hän on itse diabeetikko. Hänellä oli yksi poika, Richie, joka kuoli tapaturmaisesti vuonna 1980.

Screen Actors Guild antoi Moorelle elämäntyöpalkinnon vuonna 2012.[2] Vuonna 2002 hänen kunniakseen paljastettiin veistos Minneapolisissa, joka oli Mary Tyler Moore Show’n tapahtumapaikka.[3] Moorella on tähti Hollywood Walk of Famella. Häneltä on julkaistu omaelämäkerta After All (1996).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Mary Tyler Moore Show, St. James Encyclopedia of Popular Culture, Gale 2000. Vaatii HighBeam-tilauksen.
  2. Crook, John: Guild Honors Mary Tyler Moore, The Buffalo News (Buffalo, NY) 29.1.2012. Vaatii HighBeam-tilauksen.
  3. Ekern, Mike: Mary Tyler Moore Statue Unveiled, Getty Images 8.5.2002. Vaatii HighBeam-tilauksen.
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.