Marshall Applewhite

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Marshall Herff Applewhite, Jr. (17. toukokuuta 193126. maaliskuuta 1997) oli yhdysvaltalainen ufokultin johtaja.

Applewhite syntyi Teksasissa ja hankki alun perin elantonsa musiikinopettajana. Vuonna 1972 hän tapasi Houstonissa potilaana ollessaan 44-vuotiaan hoitaja Bonnie Nettlesin, jonka kanssa hän perusti Heaven’s Gate -kultin. Nettlesin kuoltua vuonna 1985 Applewhite johti kulttia. 26. maaliskuuta 1997 kultin jäsenet tekivät johtajansa manipuloimina joukkoitsemurhan. Applewhite mukaan luettuna kaikkiaan 39 ihmistä kuoli.[1]

Applewhite oli ollut psykiatrisena potilaana sairaalassa kuultuaan ääniä.[2][3] Psykiatrian professori Louis Jolyon Westin mukaan Applewhite oli myös muun muassa harhaluuloinen. Hän toivoi parannusta homoseksuaalisiin haluihinsa ja teetti itselleen kastraation.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.