Marion Cotillard
| Marion Cotillard | |
|---|---|
Marion Cotillard vuonna 2019. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 30. syyskuuta 1975 Pariisi, Ranska |
| Ammatti | laulaja, näyttelijä |
| Puoliso | Guillaume Canet (2007–) |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1993– |
| Merkittävät roolit |
|
| Palkinnot | |
| Aiheesta muualla | |
| Viralliset kotisivut | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
| Svensk Filmdatabas | |
Marion Cotillard (s. 30. syyskuuta 1975 Pariisi, Ranska) on ranskalainen Oscar-palkittu näyttelijä. Hänen kansainvälinen läpimurtonsa oli Édith Piafin rooli elokuvassa Pariisin varpunen – Edith Piaf (La Vie En Rose) vuonna 2007.[1] Cotillard palkittiin roolistaan parhaan naispääosan Oscarilla, Golden Globella ja Baftalla.
Lapsuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Cotillard vietti lapsuutensa Orléansissa taiteellisessa perheessä. Hänen isänsä on näyttelijä-ohjaaja Jean-Claude Cotillard ja hänen äitinsä näyttelijä Niseema Theillaud. Cotillard esiintyi nuorena jo teatterissa. Hänen vanhempansa olivat mukana samassa teatteriseurueessa, ja Cotillard pääsi mukaan isänsä kirjoittamaan näytelmään.[2]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Cotillard muutti jo 16-vuotiaana Pariisiin ammattinäyttelijän uraa varten.[2] Hän asui lähellä Gare du Nordin rautatieasemaa, ja oli jo 18-vuotiaana mukana Highlander-televisiosarjassa.[3]
Cotillardin ensimmäinen merkittävä rooli oli elokuvassa Taxi (1998). Siinä hän näyttelee oman käden oikeuden harjoittajaksi ryhtyneen taksikuljettajan tyttöystävää. Taxi sai myös kaksi jatko-osaa, ja sarjasta on tullut yksi Ranskan suosituimpia. Elokuva teki Cotillardista tähden Ranskassa, ja kansainvälisesti hän sai laajempaa huomiota Tim Burtonin ohjaamasta elokuvasta Big Fish (2003).[2]
Cotillard voitti 2005 César-palkinnon roolistaan elokuvassa Pitkät kihlajaiset, jossa hän näytteli kostonhimoista prostituoitua. Cotillardin toinen yhdysvaltalainen elokuva oli A Good Year – Mainio vuosi (2006), joka ei menestynyt samalla tavalla kuin Big Fish. Cotillard sai sen sijaan valtavasti huomiota elokuvasta Pariisin varpunen – Edith Piaf (2007). Hänen suorituksensa oikukkaana mutta kärsivänä Édith Piafina toi hänelle muun muassa Oscarin, Césarin, Baftan ja Golden Globen.[2]
Cotillard näytteli 2009 elokuvassa Public Enemies rikollisen John Dillingerin tyttöystävää, ja samana vuonna hän oli mukana musikaalissa Nine. Cotillard esiintyi tieteistrillerissä Inception (2010) femme fatalena, ja samana vuonna hän näytteli myös ranskalaisessa elokuvassa Pieniä valkoisia valheita. Woody Allenin romanttisessa fantasiassa Midnight in Paris (2010) Cotillardilla oli rooli Pablo Picasson rakastajana, ja Tartunnassa (2011) hän esitti tappavaa virusta tutkinutta lääkäriä.[2]
Cotillard oli Yön ritarin paluussa (2012) Talia al Ghul, Batman Begins -elokuvan Ra’s al Ghulin ilkeä tytär.[4] Elokuvassa Luihin ja ytimiin (2012) Cotillard oli miekkavalaiden kouluttaja, joka joutuu selviytymään menetettyään jalkansa työtapaturman seurauksena, ja The Immigrantissa hän näytteli 1920-luvulla Yhdysvaltoihin saapunutta puolalaista naista.[2]
Cotillard näytteli 2014 Dardennen veljesten elokuvassa Kaksi päivää, yksi yö, josta hän sai ehdokkuuden naispääosan Oscariin. Hän oli siinä nuori nainen, joka yrittää saada työkaverinsa luopumaan bonuksista pelastaakseen oman työpaikkansa. Cotillard esitti murhanhimoista Lady Macbethia William Shakespearen näytelmän filmatisoinnissa Macbeth. Hänen seuraavia elokuviaan olivat romanttinen trilleri Liittoutuneet (2016) ja videopelifilmatisointi Assassin’s Creed (2016).[2]
Cotillardin vuoden 2017 elokuvia olivat romanttinen trilleri Les Fantômes d’Ismaël ja komedia Rock’n Roll, jonka oli ohjannut hänen kumppaninsa Guillaume Canet. Cotillard esitti elokuvassa itseään. Cotillardin roolihahmo elokuvassa Gueule d’ange (2018) on alkoholisoitunut äiti, ja elokuva käsittelee äidin ja tämän nuoren tyttären suhdetta. Hän ääninäytteli perhekomediassa Eläintohtori Dolittle (2020) ja oli oopperalaulajana hieman tavanomaisesta poikkeavassa musikaalissa Annette (2021).[2]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Cotillardilla on nuoremmat kaksoisveljet, Quentin ja Guillaume, joista ensiksi mainittu on kuvanveistäjä ja taidemaalari ja jälkimmäinen kirjailija.
Cotillard on Greenpeacen jäsen.
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Elokuvat | |||
|---|---|---|---|
| Vuosi | Suomenkielinen nimi | Alkuperäinen nimi | Rooli |
| 1994 | L’Histoire du garçon qui voulait qu’on l’embrasse | L’Histoire du garçon qui voulait q’on l’embrasse | Mathilde |
| 1996 | Comment je me suis disputé… (ma vie sexuelle) | Comment je me suis disputé… (ma vie sexuelle) | Une étudiante |
| La Belle Verte | La Belle Verte | Macha | |
| 1998 | Taxi | Taxi | Lily Bertineau |
| 1999 | La Guerre dans le haut pays | La Guerre dans le haut pays | Julie Bonzon |
| Du bleu jusqu’en Amérique | Du bleu jusqu’en Amérique | Solange | |
| 2000 | Taxi 2 | Taxi 2 | Lily Bertineau |
| Furia | Furia | Elia | |
| 2001 | Les Jolies Choses | Les Jolies Choses | Lucie F. et Marie |
| Lisa | Lisa | Lisa, jeune | |
| 2002 | Une affaire privée | Une affaire privée | Clarisse Entoven |
| 2003 | Taxi 3 | Taxi 3 | Lily Bertineau |
| Rakasta jos uskallat | Jeux d’enfants | Sophie Kowalsky | |
| Big Fish | Big Fish | Joséphine | |
| 2004 | Pitkät kihlajaiset | Un long dimanche de fiançailles | Tina Lombardi |
| 2005 | Innocence – viattomuus | Innocence | Mademoiselle Eva |
| Sauf le respect que je vous dois | Sauf le respect que je vous dois | Lisa | |
| La Boîte noire | La Boîte noire | Isabelle Kruger et Alice | |
| Edy | Edy | La Chanteuse du rêve et Céline | |
| Cavalcade | Cavalcade | Alizée | |
| Ma vie en l’air | Ma vie en l’air | Alice | |
| Mary | Mary | Gretchen Mol | |
| 2006 | Toi et moi | Toi et moi | Lena |
| Fair play | Fair play | Nicole | |
| Dikkenek | Dikkenek | Nadine | |
| A Good Year – Mainio vuosi | A Good Year | Fanny Chenal | |
| 2007 | Pariisin varpunen – Edith Piaf | La Môme | Édith Piaf |
| 2009 | Public Enemies | Public Enemies | Billie Frechette |
| Le Dernier Vol | Le Dernier Vol | Marie Vallières de Beaumont | |
| Nine | Nine | Luisa Contini | |
| 2010 | Inception | Inception | Mallorie |
| Pieniä valkoisia valheita | Les Petits Mouchoirs | Marie | |
| 2011 | Midnight in Paris | Midnight in Paris | Adriana, La Muse |
| Tartunta | Contagion | Dr Leonora Orantes | |
| 2012 | Luihin ja ytimiin | De rouille et ’os | Stéphanie |
| Yön ritarin paluu | The Dark Knight Rises | Miranda Tate / Talia al Ghul | |
| 2013 | The Immigrant | The Immigrant | Ewa Cybulska |
| Blood Ties | Blood Ties | Monica | |
| 2014 | Kaksi päivää, yksi yö | Deux Jours, une nuit | Sandra |
| 2015 | Macbeth | Macbeth | Lady Macbeth |
| 2016 | Liittoutuneet | Allied | Marianne Beausejour |
| Assassin’s Creed | Assassin’s Creed | Sofia Rikkin | |
| 2021 | Annette | Annette | Ann Defrasnoux |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Ah, Marion! Nyt-liite/Helsingin Sanomat, 2007, nro 17.
- 1 2 3 4 5 6 7 8 Melissa Albert: Marion Cotillard Encyclopedia Britannica. 26.9.2025. Viitattu 30.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Stephanie Rafanelli: Marion Cotillard: ‘Before my family, everything was dedicated to the character’ The Guardian. 3.8.2014. Guardian News & Media Limited. Viitattu 30.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Jack Dunn: Marion Cotillard Says She ‘Screwed Up’ Her Awkward Death Scene in Christopher Nolan’s ‘The Dark Knight Rises’: ‘I Didn’t Nail That’ Variety. 9.2.2025. Variety Media, LLC. Viitattu 30.9.2025. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Viralliset kotisivut – jaettu muun Cotillardin perheen kesken (englanniksi, ranskaksi)
- Marion Cotillard Box Office Mojossa. (englanniksi)
- Marion Cotillard Internet Movie Databasessa. (englanniksi)