Mantukimalainen
| Mantukimalainen | ||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||
| Bombus lucorum (Linnaeus, 1761) |
||||||||||||||||
| Synonyymit | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||
 Mantukimalainen Wikispeciesissä Mantukimalainen Commonsissa |
Mantukimalainen (Bombus lucorum) on Suomen yleisin kimalaislaji. Se on Suomen noin 30 kimalaislajistalähde? suurin yhdessä kivikkokimalaisen (Bombus lapidarius) kanssa. Kuningattaren pituus voi olla jopa 2,5 cm. Mantukimalaisen tuntomerkkeinä ovat musta pohjaväri, jossa ovat etuselän ja takaruumiin keskiosan keltaiset "vyöt" ja peräpään valkoinen "vyö". Laji on yleinen koko Suomessa ja kulttuurialueilla sitä näkee mm. kukkaistutuksissa ja nurmikoilla apiloiden mettä keräämässä. Muun muassa apiloille ovatkin kimalaiset erittäin tärkeitä pölyttäjiä. Mantukimalaiselle maistuu hyvin monenlaisten kukkien mesi. Sitä voi nähdä mitä erilaisimpien kukkien vieraana. Lajin hedelmöityneet naaraat talvehtivat. Joskus ensimmäiset yksilöt lentävät jo maaliskuussa etsimässä mettä. Mantukimalaisten pesät sijaitsevat maakoloissa.
Kimalaislajeista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kimalaislajit muistuttavat kovasti toisiaan. Tästä on lisätietoa artikkelissa Kimalaiset.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Sandhall, Åke: Ötökät : tunnistusopas, 445 lajia, s. 32. Suomen oloihin soveltaen suomentanut Jani Kaaro. Tammi, 1993. ISBN 951-31-0036-7.
- Chinery, Michael: Euroopan hyönteisopas. Otava, 1994. ISBN 951-1-12880-9.
- Halkka, Antti et al.: Kotimaan luonto-opas. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19804-8.
- Pekkarinen, Antti: Metsiemme pikkueläimiä värikuvina. WSOY, 1996. ISBN 951-0-00282-8.
- Laine, Lasse: Suomen luonto-opas. WSOY, 2000. ISBN 951-0-23942-9.
