Malline:Valitut palat/2014/24

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kásos (kreik. Κάσος, myös Kássos) on Kreikan saari Välimereen kuuluvassa Egeanmeressä. Kásos on Dodekanesian saariryhmän eteläisin saari, ja se sijaitsee Kreetan ja Kárpathoksen saarten välissä. Saari kuuluu samannimiseen kuntaan. Pinta-alaa saarella on 66 neliökilometriä ja asukkaita on 990 (2001). Kásoksen väestö elättää itsensä enimmäkseen eläinten kasvatuksella, maanviljelyllä ja kalastuksella.

Varhaisimmat merkit saaren asutuksesta ovat myöhäisneoliittiselta kaudelta ja varhaiselta pronssikaudelta. Ensimmäisenä Kásosta asuttivat foinikialaiset, jonka jälkeen saarta hallitsivat vuoroin muun muassa mykeneläiset, Rodos, Makedonia, roomalaiset, Bysantti, venetsialaiset, genovalaiset, Johanniittain ritarikunta, osmanit, Venäjän keisarikunta, italialaiset ja britit, ennen kuin se vuonna 1948 liitettiin Kreikkaan. Egyptiläisten ja osmanien yhdistynyt laivasto rantautui vuonna 1824 Kásokselle polttaen saaren ja surmaten noin 7 000 saarelaista.



201320142015
1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9
10 · 11 · 12 · 13 · 14 · 15 · 16 · 17 · 18 · 19
20 · 21 · 22 · 23 · 24 · 25 · 26 · 27 · 28 · 29
30 · 31 · 32 · 33 · 34 · 35 · 36 · 37 · 38 · 39
40 · 41 · 42 · 43 · 44 · 45 · 46 · 47 · 48 · 49
50 · 51 · 52