Kásoksen verilöyly

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kásoksen verilöyly
Osa Kreikan vapaussotaa
Kásoksen sijainti Egeanmerellä.
Kásoksen sijainti Egeanmerellä.
Päivämäärä:

27. toukokuuta7. kesäkuuta 1824

Paikka:

Kásos, Osmanien valtakunta

Lopputulos:

Egyptin ja osmanien yhdistyneet joukot polttivat Kásoksen ja surmasivat paikallisväestöä.

Osapuolet

Kásoksen saaren asukkaat

Egyptin ja osmanien yhdistyneet joukot

Komentajat

Ismail Gibraltar

Vahvuudet

1 000–4 000

Tappiot

n. 7 000 kuollutta

Kásoksen verilöyly tapahtui 27. toukokuuta ja 7. kesäkuuta 1824 välisenä aikana osmanien valtakuntaan kuuluneella pienellä Kásoksen saarella.[1] Nykyisin Kásos on osa Kreikkaa. Verilöylyssä Egyptin ja osmanien yhdistyneet joukot polttivat Kásoksen ja surmasivat paikallisväestöä.[1][2] Tätä verilöylyä muistetaan vuosittain 7. kesäkuuta järjestettävässä juhlassa Kásoksen pääkaupungissa Frýssä.[3]

Egyptin käskynhaltija Muhammad Ali.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kásoksella on harjoitettu merenkulkua vuosituhansien ajan, ja sen kauppalaivaston koko oli 1800-luvun alussa noin 700 ja asukkaita saarella oli lähteestä riippuen noin 8 000–11 000.[4][5] Kásoksen laivasto osallistui menestyksekkäästi vuoden 1821 itsenäisyystaisteluun.[2] Kásoslaisilla aluksilla tehtiin hyökkäyksiä läheisille saarille sekä Syyriaan ja Egyptiin saakka.[1] Heinäkuussa 1821 Kásoksen laivasto taisteli Kreetan vapauden puolesta ja useita kreetalaisia saapui Kásokselle pakolaisiksi.[4] Kásoslaisten toiminta ärsytti osmanien Egyptin käskynhaltijaa Muhammad Alia, jonka tavoitteena oli perustaa Kreetalle tukikohta ennen Peloponnesoksen niemimaalle hyökkäystä.[1] Muhammad Ali näki Kásoksen suuren laivaston esteenä perustaa tukikohta.[5]

Verilöyly[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Egyptiläisten ja osmanien yhdistynyt 45 aluksen laivasto entisen merirosvon Ismail Gibraltarin johdolla saapui 27. toukokuuta 1824 saaren edustalle.[1] Alkoi muutaman päivän kestänyt taistelu.[1] Lopulta 7. kesäkuuta yli tuhannen hengen, tai toisen lähteen mukaan 4 000 hengen[6], vihollisjoukot rantautuivat Kásokselle sytyttäen koko saaren tuleen ja tappaen kaikki aseenkantoiässä olleet miehet.[1] Toisen lähteen mukaan kaikki yli kahdeksanvuotiaat miehet tapettiin.[6] Kaikkiaan kásoslaisia tapettiin verilöylyssä noin 7 000.[2][5] Selviytyneet naiset ja lapset vietiin Egyptiin orjiksi.[1]

Erään legendan mukaan kásoslainen kapteeni Markos Malliarakis tappoi yli 30 osmania. Hänen jouduttua kiinniotetuksi, nappasi hän eräältä vartijalta vielä veitsen, jolla surmasi muutamia osmaneja. Tämän jälkeen Malliarakis kuitenkin tapettiin.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Carr, Jonathan: Curious Kasos attracts few visitors. Athens News, 23.6.2006, s. A22. Ateena: NEP Publishing Company SA. Artikkelin verkkoversio Viitattu 27.3.2011. (englanniksi)
  2. a b c Karpodini-Dimitriadi, E.: Kreikan saaret: matkaopas kaikille Kreikan saarille, s. 159. suom. Ahola, Toni. Ateena: Ekdotike Athenon S.A., 1995. ISBN 9529688016.
  3. Dubin, Marc: Kreikan saaret, s. 199. Engl. alkuteos: Eyewitness Travel Guides The Greek Islands, suom. Rekiaro, Ilkka. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27504-2.
  4. a b Recent History Δήμος Κάσου (Kásoksen kunta). Viitattu 27.3.2011. (englanniksi)
  5. a b c Miller, Korina et al.: Greek Islands, s. 301. Lonely Planet, 2010. ISBN 978-1-74179-227-0. (englanniksi)
  6. a b c Genocide of Kasos, Psara Stamco Costumes Antonios Kontouzoglou. Viitattu 27.3.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]