Malline:Valitut palat/2008/51

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä malline on osittain suojattu häiriköinnin estämiseksi. Mikäli sinulla ei ole tunnusta tai olet rekisteröitynyt alle neljä päivää sitten, voit ehdottaa muutoksia keskustelusivulla.

Black metal on metallimusiikin suuntaus, joka sai alkunsa 1980-luvun alussa ja on kehittynyt nykyiseen muotoonsa lähinnä Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa 1990-luvun alkupuolella. Black metalia soittavia yhtyeitä on runsaasti ympäri maailmaa, mutta tunnetuimmat ovat enimmäkseen kotoisin Pohjoismaista.

Black metal -yhtyeet pyrkivät luomaan synkän ja kylmän äänimaailman nopeatempoisilla kappaleilla, joissa korostuvat rock- ja metallimusiikin kolmen soinnun kaavoista poikkeavat sovitukset, terävät ja diskanttiset sähkökitarat sekä murinalaulu. Myös musiikilliset kokeilut ovat tavallisia. Toisaalta black metalia soittavat yhtyeet saattavat erota toisistaan paljonkin musiikin, sanoitusten ja aatteiden suhteen.

Tyylilajille ja erityisesti sanoituksille ominaista on äärimmäinen hyökkäävyys, kristinuskoa ja sen väitettyä kaksinaismoraalia kohtaan osoitettu viha ja saatananpalvontaan viittaaminen.


200720082009
1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9
10 · 11 · 12 · 13 · 14 · 15 · 16 · 17 · 18 · 19
20 · 21 · 22 · 23 · 24 · 25 · 26 · 27 · 28 · 29
30 · 31 · 32 · 33 · 34 · 35 · 36 · 37 · 38 · 39
40 · 41 · 42 · 43 · 44 · 45 · 46 · 47 · 48 · 49
50 · 51 · 52