Malinee Peris

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Malinee Peris

Malinee (Jayasinghee-)Peris (s. 1929) on srilankalainen pianisti.[1]

Peris aloitti opintonsa kotimaassaan, piti ensimmäisen resitaalinsa Colombossa 12-vuotiaana ja pääsi hallituksen sekä The Times of Ceylon -lehden stipendien turvin Eurooppaan jatkamaan opintojaan. Hänen opettajinaan olivat London College of Musicissa Lance Dossor, Isolde Menges, Ivor James ja Herbert Howells. Lisäksi hän opiskeli Henryk Sztompkan johdolla Puolassa sekä Leon Fleisherin, Earl Wildin ja Ilona Kabosin johdolla Yhdysvalloissa. Eniten vaikutusta hänen esiintymiseensä ja musiikkikoulutukseensa on kuitenkin ollut unkarilaissyntyisellä virtuoosi Louis Kentnerillä, joka oli hänen opettajansa ja mentorinsa yli kahdenkymmenen vuoden ajan.[2]

Peris tuli palkituksi Frédéric Chopin -pianokilpailussa Varsovassa. Paikkoja, joissa hän on urallaan esiintynyt, ovat olleet muiden muassa Lontoo, Amsterdam, Bryssel, Köln, Lissabon, Lausanne, México ja Montréal sekä kohteet Kiinassa, muualla Aasiassa, Australiassa, entisissä Neuvostoliitossa ja entisessä Jugoslaviassa. YK:n pääsihteerin kutsumana hän esiintyi YK:n yleiskokouksen salissa 22. Ihmisoikeuksien päivän kunniaksi. Peris on julkaissut albumeita muun muassa Brioso-yhtiön kautta.[2]

Peris opetti pianonsoittoa professorina George Washingtonin yliopistossa ja valmensi myös kamarimusiikkikokoonpanoja. Hän sai helmikuussa 1993 Kala Keerthin arvon tunnustuksena elinikäisistä ansioistaan taiteiden parissa. Yhdysvaltain Sri Lanka -yhdistys myönsi hänelle palkinnon elinikäisistä saavutuksista marraskuussa 2007. Peris oli naimisissa suurlähettiläs D. A. de Silvan kanssa. Hän sai kolme lasta, joista tuli lääkäreitä Yhdysvalloissa. Peris on Steinway-artisti. Hän on toipunut rintasyövästä.[2]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]