Lundin taistelu

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lundin taistelu
Osa Skoonen sotaa
Ruotsin kuningas Kaarle XI Lundin taistelussa. Johan Philip Lemken maalaus 1680-luvun alkupuolelta.
Ruotsin kuningas Kaarle XI Lundin taistelussa. Johan Philip Lemken maalaus 1680-luvun alkupuolelta.
Päivämäärä:

4. joulukuuta 1676

Paikka:

Lund, Ruotsi

Casus belli:

Tanskan yritys saada Skåne vallatuksi takaisin

Lopputulos:

Ruotsin torjuntavoitto

Osapuolet

Ruotsin lippu Ruotsi

Tanskan lippu Tanska

Komentajat

Kaarle XI
Simon Grundel-Helmfelt

Kristian V
Carl von Arenstorff
Friedrich von Arenstorff

Vahvuudet

8 000

13 000

Tappiot

3 000

6 000

Lundin taistelu käytiin 4. joulukuuta 1676 Lundin kaupungin pohjoisen portin ulkopuolella Skånessa, eteläisessä Ruotsissa. Taistelu oli osa Ruotsin ja Tanskan välistä Skoonen sotaa.[1]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsi oli yksi kolmikymmenvuotisen sodan suurista voittajista ja sai Westfalenin rauhansopimuksessa 1648 uusia alueita Saksasta (Etu-Pommeri, Wismar ja Neuenkirchen, Bremen-Verden, Wildeshausen ja muutamia pienempiä alueita). Roskilden (1658) ja Kööpenhaminan (1660) rauhansopimuksissa.selvennä Kuningas Kaarle X Kustaan äkillisen kuoleman jälkeen Ruotsi lopulta sai myös Skånen läänin Tanskalta. Samalla myös Blekinge, Halland ja Bohuslän yhdistettiin Ruotsiin. Uusi kuningas Kaarle XI peri kruunun isältään Kaarle X Kustaalta vain viiden vuoden ikäisenä vuonna 1660.

Ruotsi solmi Ranskan kanssa liiton, jossa se lupautui vastineeksi suuresta vuosittaisesta Ranskan talousavusta sijoittamaan suuren, 10 000 miehen kenttäarmeijan Itämeren eteläpuolisille alueilleen. Sitä oli tarkoitus käyttää mahdollisessa Keski-Euroopan sodassa. Vuonna 1675 Ruotsi oli täyttänyt lupauksensa. Armeija oli kuitenkin paljon pienempi, heikompi ja huonommin varustettu kuin oli luvattu.

Sodan syttyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanskan kuningas Kristian V näki silloin mahdollisuutensa Ruotsille menetettyjen alueiden takaisinvaltaamiseksi. Vuonna 1675 Tanska ja Brandenburgin herttuakunta ottivat haltuunsa Ruotsin omistuksia Pommerissa. Vuoden 1676 kesäkuussa Tanskan joukot tekivät harhautushyökkäyksen Norjasta Bohusläniin. Kristian itse johti pääarmeijansa 29. kesäkuuta lähelle Helsingborgia ja otti nopeasti haltuunsa suurimman osan Skånea. Vain raskaasti linnoitettu Malmön kaupunki pystyi vastustamaan Tanskan joukkoja. Monet asukkaista, erityisesti Pohjois-Skånen metsäseudun köyhät talonpojat, liittyivät Tanskan joukkoihin ja ahdistelivat alueella olevia Ruotsin joukkoja.[1]

Loshultin väijytyksessä Skånen ja Smålandin läänien rajojen välissä ryöstettiin ja tuhottiin heinäkuun 24. päivänä arviolta 250 vaunua käsittänyt ruotsalainen kuormasto. Siinä menetettiin 50 000 hopeakolikon sotasaalis, kuninkaan henkilökohtainen teltta ja hänen taloushopeansa. Tämä tapahtuma oli alku välittömille sotatoimille, muttei niin korvaamaton vahinko kuin vihollisen sotapropagandassa väitettiin: menetysten kokonaismääräksi kirjattiin vain kolmen viikon avustukset Ranskasta.

Tanskan harhauttamisjoukot jatkoivat tunkeutumistaan Norjasta Ruotsin länsiosiin. Vain 21-vuotias kuningas Kaarle XI otti henkilökohtaisesti komentoonsa uudelleen kootun pääarmeijansa ja marssitti sen etelään Ruotsin sydänmailta pysäyttämään Tanskan armeijan. Tanskan kuningas sijoitti armeijansa pitkin Skånea voidakseen ruokkia armeijansa ja pystyäkseen pitämään hallussaan valloittamansa alueet, ja tuhoamaan Kaarlen armeijan huoltomahdollisuudet. Tanskalaiset yrittivät myös eristää Malmön kaupungin. Kristian hallitsi myös Helsingørin kaupungin linnoitusta, Kristianstadia ja Landskronaa yhdessä Lundin ja Ystadin kaupunkien kanssa. Ruotsin tilanne oli jo huono.

Kaarle XI päätti pitää armeijansa Skånessa siitä huolimatta, että yhteydet muuhun Ruotsiin olivat huonot. Tarkoituksena oli pitää Tanskan armeijan kiireisenä niin, ettei se onnistuisi piirittämään ja näännyttämään Malmön kaupunkia nälkään. Vuoden 1676 syksy oli kova. Pellot tulvivat valtavien vesisateiden takia ja ennestäänkin huonot tiet muuttuivat mutaisiksi. Kristian päätti 20. marraskuuta siirtää armeijansa hyvin valituille talvimajoituspaikoille Lundin itäiselle alueelle. Kaarle ei löytänyt vastaavaa leiripaikkaa, mutta hän päätti antaa armeijansa majoittua noin kymmenen kilometrin päähän Lundista luoteeseen, Kävlingejoen toiselle puolelle. Tätä molempien joukkojen siirtymistä on kuvattu kilpajuoksuksi Lundiin.[1]

Myöhään marraskuun viimeisen päivän yönä 1676 ilma yhtäkkiä muuttui kylmäksi. Pienet joet jäätyivät heti, ja Kaarle päätti ryhtyä ratkaisutaisteluun. Taistelu on Pohjolan sodista ensimmäinen, jossa molemmat armeijat käyttivät univormuja.[1]

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanskan armeijan kokoonpano oli noin 6 300 jalkamiestä, 6 000 ratsukkoa ja 56 raskasta kenttätykkiä. Miehiä ja tarvikkeita sisältävässä kuormastossa oli yhteensä noin 15 000 miestä. Ruotsalaisten armeija oli huomattavasti pienempi. Jalkaväkeä sillä oli vain noin 2 000 miestä, ratsuväkeä arviolta 6 000 ja vain kahdeksan raskasta tykkiä. Koko kenttäarmeijassa oli alle 9 000 miestä. Tanskalla oli hyvät mahdollisuudet voittoon. Suuremman armeijan ansiosta Kaarle päätti hyökätä, ja luotti nopean liikkeen ja yllätyksen suomaan etulyöntiasemaan.[1]

Taistelun kulku 4. joulukuuta 1676[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kello 02.30 Ruotsalaiset lähtivät marssimaan kohti Lundia. He ylittivät Kävlingejoen klo 4.30 mennessä.[1]

Kello 05.30

Armeija oli ankkuroinut sivustansa jokeen, vastapäätä Kristianin teltta-alueeseen nähden, ja aloitti marssin lounaaseen Lundia kohti. Hyökkäysvalmius oli klo 7 ja samaan aikaan Tanskan armeijassa annettiin hälytys[1]. Yllätys oli täydellinen. Jälkikäteen tanskalaisten tekemässä tutkimuksessa todettiin, että useimmat tanskalaiset sotilaat olivat juovuksissa, eikä tanskalaisten vartiota oltu järjestetty kunnolla sinä yönä.

Kello 8.30 Ruotsin armeijan pääjoukko oli saavuttanut Lundin pohjoisen portin, mutta vasta nyt varsinainen taistelu kaupungista alkoi.

Kello 9.00 Ruotsin armeija otti haltuunsa Lundin pohjoispuolen korkeimman kukkulan. Kaarle itse osallistui henkilökohtaisesti taisteluun, johtaen toista hyökkäyssiipeä. Aamun taistelun aikana hänen hevosensa Thotten ammuttiin hänen altaan, ja hänen oli vaihdettava varahevoseensa, loistavaan siitosoriin Brillantiin, jonka hän oli saanut kruunajaislahjakseen Ranskan kuninkaalta Ludvig XIV:ltä vuonna 1673. Ruotsin historiassa Brillant tunnetaan paremmin lempinimellään Brandklipparen. Myöhemmin hevonen periytyi hänen pojalleen Kaarle XII:lle, joka käytti sitä, ratsun Lundissa 1716 tapahtuneeseen kuolemaan, saakka. Brillant oli kuollessaan siis vähintään 43-vuotias.lähde?

Taistelusta tuli todella intensiivinen, kun tanskalaiset olivat toipuneet alkujärkytyksestään. Muutaman tunnin taistelun jälkeen kuitenkin suuri osa Tanskan armeijasta perääntyi luoteeseen yli Kävlingejoen kohti Landskronaa.[1] Jää murtui joukkojen alta, ja lukuisat Tanskan armeijan sotilaat ja ratsut hukkuivat jokeen. Kuningas Kristian ja prinssi Jörgen lähtivät Landskronasta jo keskipäivällä yhdessä pääarmeijan kanssa, ja he jättivät jälkeenjäävien joukkojen komennon toisille kenraaleille. On arveltu, että he luultavasti arvelivat taistelun hävityksi jo tuohon aikaan päivästä.

kello 11.30 Ruotsalaisten joukot valtasivat tanskalaisten leirin. Puolilta päivin ruotsalaiset epäröivät, jatkaako yhä taistelua, vai ajaa takaa jo pakenemassa olevia tanskalaisia. Ruotsalainen jalkaväki oli lukumäärältään pienempi. Sillä oli myös huono taktinen asema ja sen selustan takana olivat Lundin kaupunginmuurit. Kaarle, jonka siiven Tanskan pääarmeija oli työntänyt yli Kävlingejoen, oli yhä hyvin huolissaan jalkaväestään Lundin ulkopuolella.[1]

Kello 14 Kaarle päätti palata jalkaväkensä avuksi yhdessä jäljellä olevan ratsuväkensä kanssa, joka käsitti yhdeksän eskadeeria. Tässä vaiheessa taistelu oli melko sekavaa. Kaarle ratsasti suoraan kohti paikkaa, jossa hän ajatteli Ruotsin joukkojen sijaitsevan, mutta pian hän huomasi olevansa melkein yksin, hän alkoi rohkeasti ratsastaa suoraan Tanskan joukkojen linjojen läpi. Hän onnistui pääsemään turvallisesti läpi ja onnistui liittymään armeijaansa.[1]

kello 15 ja 17 välillä Ne tanskalaiset, jotka eivät olleet päässeet pakoon, oli saarrettu ruotsalaisten pihtiliikkeellä. Toivottomaan asemaan joutuneet tanskalaiset tuhottiin seuranneessa verilöylyssä. Taistelun jälkeisenä yönä noin 4 000 jäljellä olevaa ruotsalaista sotilasta leiriytyivät ja menivät nukkumaan tanskalaisten majoituspaikkaan, jossa vielä edellisenä yönä oli majoittunut liki neljä kertaa heitä suurempi määrä tanskalaisia sotilaita. Tanskalaiset tuhosivat perääntyessään suuren osan Lundin kaupungista[1].

Päivän taistelun kuluessa ruotsalaiset ottivat liki 2 000 tanskalaista vankia, kun taas tanskalaiset puolestaan noin 50 ruotsalaista. Suurin osa vangeista pääsi vapaaksi seuraavana vuonna.

Taistelun uhrit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taistelun loputtua oli jo pimeää, ja useat haavoittuneet paleltuivat kuoliaaksi seuraavan yön aikana. Seuraavana päivänä laskettiin kaatuneiden määrä hyvin tarkasti. Ruotsalaisten virallisen raportin mukaan kaatuneita löydettiin taistelukentältä 8 993. Heistä noin 6 000 oli tanskalaista (mukaan lukien muutama Hollannin merijalkaväkeen kuulunut). Kuolleista 3 000 oli ruotsalaista. Uhrien suhteellinen lukumäärä vahvuuksiin nähden merkitsee, että Lundin taistelu oli Euroopan siihenastisen historian verisin taistelu. Joukoista enemmän kuin 40 % (Tanskan joukkojen tappiot jopa lähemmäs 50 %), tapettiin taistelukentällä.[1] Tuon ajan armeijat useinkin menettivät kaatuneina vain 10 % joukoistaan suoraan taistelukentälle ratkaisevissakin taisteluissa. Luvut ylitettiin vasta ensimmäisen maailmansodan aikana, erityisesti länsirintamalla Belgiassa ja Ranskassa.lähde? Hollantilaisten merisotilaiden kohtalona oli jäädä saarroksiin keskelle taistelukenttää. Heidän kolme matruusipataljoonaansa eivät olleet maasotaan varustautuneita, ja ruotsalaiset surmasivat helposti heistä lähes kaikki, noin 1 300 miestä.[1]

Ruotsalaiset menettivät taistelussa surmattuina vain noin 35 % siitä, mitä Poltavan taistelussa vuonna 1709 menetettiin. Olot olivat ankarat: talven aikana 1676–1677 ruumiita ei useinkaan kyetty hautaamaan ennen kuin kuukausia myöhemmin. Ei tiedetä, mihin kaikki ruumiit on haudattu. Massahautojen sijaintia ei ole aikanaan paikallistettu. Yhden joukkohaudan sijainti löydettiin sattumalta 1995 Norra Nöbbelövin uuden kirkon sisäänkäynnin rakentamisen yhteydessä.lähde?

Lopputulos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taistelu murskasi Tanskan haaveet Skånen palauttamisesta Tanskalle, vaikka ajatuksella oli myös paikallisen väestön tuki. Fontainebleaun rauhassa 23. elokuuta 1679 Tanska myöntyi siihen, että se menettää kaikki maa-alueensa Juutinrauman pohjoispuolella.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n Henrik Fafner: Lundin taistelu : Pohjolan verilöyly. Tieteen Kuvalehti Historia, 2010, nro 14, s. 15–21. Bonnier. ISSN 0806-5209.