Luhanskin kansantasavalta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Luhanskin kansantasavalta
Луганская народная республика
Luganskaja narodnaja respublika
Luhanskin kansantasavallan lippu Luhanskin kansantasavallan vaakuna

Lugansk People's Republic in Ukraine (de-facto) (semi-secession).svg

Valtiomuoto Venäjän nukkevaltio
Valtionpäämies Leonid Pasetšnik
Pääkaupunki Luhansk
Väkiluku (2019) 1 485 300[1] (sijalla -)
Viralliset kielet venäjä
Valuutta Venäjän rupla (RUB)
Aikavyöhyke UTC+3
Lyhenne LNR

Luhanskin kansantasavalta (ven. Луганская народная республика, Luganskaja narodnaja respublika, lyhenne LNR) on vuonna 2014 yksipuolisesti itsenäiseksi valtioksi julistautunut separatistialue itäisen Ukrainan Luhanskin alueella Venäjään rajoittuvalla vyöhykkeellä. Yhdessä naapurinsa Donetskin kansantasavallan kanssa se muodosti vuoteen 2015 saakka Kansantasavaltojen liitto Novorossijan.

Luhanskin kansantasavaltaa ei aikaisemmin tunnustanut yksikään kansainvälisesti yleisesti tunnustettu valtio, ainoastaan kiistanalainen Etelä-Ossetia, jolla on itsellään vain muutaman valtion tunnustus. 21. helmikuuta 2022 Venäjän presidentti Vladimir Putin kuitenkin ilmoitti tunnustavansa Luhanskin kansantasavallan.[2] Kolme päivää myöhemmin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Ukraina on pitänyt kansantasavaltoja terroristijärjestöinä. Jotkin lähteet ovat luonnehtineet Itä-Ukrainan niin kutsuttuja kansantasavaltoja Venäjän ohjauksessa oleviksi nukkehallinnoiksi.[3] Tasavalta lakkasi olemasta syksyllä 2022, kun miehittäjä liitti sen kolmen muun alueen tavoin osaksi Venäjää.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ukrainan Euromaidan-vallankumouksen ja Ukrainan presidentin Viktor Janukovytšin syrjäyttämisen yhteydessä keväällä 2014 vallankumousta vastustavat ja Venäjä-mieliset protestit Itä-Ukrainassa vahvistuivat, mikä johti separatistien johtaman ”Luhanskin kansantasavallan” perustamiseen 27. huhtikuuta 2014. Itä-Ukrainan sotatoimien käynnistäjäksi julistautunut entinen Venäjän armeijan sotilastiedustelun eversti Igor Girkin (alias Strelkov) toimi sotilasjohtajana myös Luhanskin alueella.

Luhanskin kansantasavallassa järjestettiin kiistanalainen kansanäänestys itsenäistymisestä 11. toukokuuta. Separatistijoukkojen järjestämän äänestyksen perusteella annettiin itsenäisyysjulistus 12. toukokuuta 2014. Jo 24. huhtikuuta 2014 kansantasavallan hallitus sopi yhdistymisestä samoin yksipuolisesti itsenäiseksi julistautuneen Donetskin kansantasavallan kanssa ”Novorossijan liittovaltioksi”.

Vain vajaa puolet Ukrainan Luhanskin aluetta on kansantasavallan hallinnassa; alueen pohjoisosa, joka on pääosin ukrainankielistä seutua, on pysynyt Ukrainan hallinnassa. Noin kaksi kolmannesta Luhanskin alueen väestöstä on kuitenkin separatistialueella, jossa sijaitsevat suurimmat kaupungit, joihin neuvostovuosina muutti paljon venäjänkielistä työvoimaa. Syksyllä 2014 kansantasavallan alueella eli noin 1,2 miljoonaa ihmistä.[4]

Marraskuun alussa 2014 Luhanskin kansantasavalta järjesti parlamentti- ja johtajanvaalit. Kansainvälinen yhteisö piti vaaleja laittomana, mutta ennen vaaleja Venäjä ilmoitti kunnioittavansa vaalitulosta. Sittemmin Venäjä kuitenkin pidättäytyi vahvistamasta tukeaan vaalituloksille. Valtionpäämieheksi valittiin Igor Plotnitski.

Marraskuussa 2017 Plotnitski erotti sisäministeri Igor Kornetin, minkä seurauksena tunnuksettomia vihreitä miehiä saapui Luhanskiin Donetskin kansantasavallasta. Ukrainan hallituksen mukaan Plotnitski olisi paennut Venäjälle.[5]

Luhanskissa arvioitiin vuonna 2017 olevan meneillään sisäinen valtataistelu, jonka seurauksena Plotnitski erosi ja siirtyi Venäjälle. Tehtävän sai vastuulleen vaaleihin asti väliaikaisena turvallisuusministeri Leonid Pasetšnik.[6] Hänen asemansa Luhanskin kansantasavallan johtajana vahvistettiin vuonna 2018.[7]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Luhansk oblast Internet Encyclopedia of Ukraine. Viitattu 17.7.2022. (englanniksi)
  2. Kreml: Putin aikoo tunnustaa Itä-Ukrainan kapinallisalueet – EU uhkaa pakotteilla yle.fi. Viitattu 21.2.2022.
  3. Aleh Luhn: Is Eastern Ukraine Becoming a People’s Republic or Puppet State? 7.11.2014. thenation.com. Viitattu 26.11.2014. (englanniksi)
  4. Nowhere to run in Eastern Ukraine New York Times 13.11.2014
  5. Sisäinen valtataistelu kärjistyi Ukrainan separatistialueella ts.fi. Viitattu 22.11.2017.
  6. Heikki Heiskanen: Luhanskin separatistialueen johtaja eroaa "terveyssyistä" Yle.fi, uutiset. 25.11.2017. Viitattu 25.11.2017.
  7. Pasechnik Leonid Spisok Putina

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]