Louis Gossett Jr.

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Louis Gossett, Jr.)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Louis Gossett Jr.
Louis Gossett Jr.
Louis Gossett Jr.
Henkilötiedot
Koko nimi Louis Cameron Gossett Jr.
Syntynyt27. toukokuuta 1936 (ikä 87)
Coney Island, New York
Kansalaisuus Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Näyttelijä
Palkinnot

kts. osio Palkintoja

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Louis Cameron Gossett Jr. (s. 27. toukokuuta 1936 Coney Island, New York) on yhdysvaltalainen Oscar-palkittu näyttelijä.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gossett oli nuorempana lahjakas urheilija, mutta urheiluvamma pakotti hänet valitsemaan myös näyttelytunteja High Schoolissa, jonka jälkeen hän pääsi New Yorkin yliopistoon. Siellä hän oli koulun koripallojoukkueen tähtipelaaja.

NBA-joukkue New York Knicks varasi Gossettin, mutta hän päätti kuitenkin keskittyä elokuvauran luomiseen. Hänen ensimmäinen roolinsa oli Sidney Poitierin rinnalla elokuvassa Särkynyt illuusio.

Gossett on esiintynyt lukuisissa elokuvissa, joista kuuluisin on rooli merijalkaväen kersantti Emil Foleyna elokuvassa Upseeri ja herrasmies Richard Geren vastanäyttelijänä.

Gossett on esiintynyt myös televisiossa. Hänen läpimurtonsa olikin osa Fiddlerinä vuoden 1977 minsarjassa Juuret, josta hän voitti myös Emmy-palkinnon [1]. Vuonna 1983 Gossett esitti minisarjassa Sadat Egyptin presidentti Anwar Sadatia. Egyptin hallitus, jota on usein kritisoitu afrofobiseksi, vastusti näyttelijänvalintaa ja laittoi sarjan boikottiin.

Gossett on ollut myös vortigauntien äänenä videopelissä Half-Life 2 ja Jaffa-johtajana televisiosarjassa Tähtiportti.

Palkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oscarit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emmyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1977 Paras miespääosa draama- tai komediasarjassa yhden osan esiintymisistä: Juuret

Ehdokkaana:

Golden Globet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ehdokkaana:

Filmografiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Louis Gossett Jr. – Awards IMDb. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Louis Gossett Jr..