Loreno Dalla Valle

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Loreno Dalla Valle (s. 1956 Caltrano, Veneto, Italia) on italialaissyntyinen liikemies ja entinen poliisiupseeri, joka asuu nykyisin perheensä kanssa Suomessa. Dalla Valle on yritystoimintansa perusteella saanut liikanimen "tattikeisari".

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viininviljelijäsukuun kuuluva Loreno Dalla Valle toimi Italiassa mafian vastaisessa työssä poliisiupseerina ja harrasti vapaa-ajallaan jalkapalloa. Poliisin työssään hänet palkittiin useilla kunniamerkeillä. Eräs näistä liittyy kansainvälistäkin huomiota saaneeseen tapaukseen, jossa pidätettiin muun muassa tuolloin Italiassa diplomaattina toiminut Libanonin presidentin veli Jan Michael Gemajel. Dalla Valle osallistui myös Aldo Moron murhan tutkimuksiin ja terroristijärjestö Punaisten prikaatien vastaiseen työhön.[1]

Dalla Valle tapasi tulevan vaimonsa, suomalaisen lääkärin, Venetsiassa. Pariskunta vihittiin 1980-luvun alussa Suomessa. Dalla Vallen perhe asuu nykyään Kontiolahden Kulhossa. Aikaisemmin he ovat asuneet myös Joensuussa ja Sodankylässä. Perheen poika on Lauri Dalla Valle

Herkkutatteja Suomesta Italiaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loreno Dalla Valle ryhtyi sienikonsultiksi huomattuaan Pohjois-Karjalan suuret tattisadot. Hänen yrityksensä Dalla Valle Oy ostaa lähinnä herkkutattia suoraan poimijoilta ja toimittaa niitä pääasiassa Italiaan. Dalla Valle on vaikuttanut myös italialaisten sientenpoimintamatkailun syntyyn Suomessa. Hän aloitti sieniliiketoiminnan 1997 ja vuonna 1999 hän välitti Italiaan 420 000 kiloa herkkutatteja.[1] Vuonna 2003 yrityksen omien tietojen mukaan tatteja välitettiin 80 rekka-autollista.

Dalla Valle Oy on palkittu vuonna 2003 Pohjois-Karjalan liiton Maakunnan kehittäjä -palkinnolla sekä vuonna 2004 Kauppalehden ja Balance Consulting Oy:n Maakunnan menestyjä -palkinnolla.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Karttunen, Reijo: Suomalainen tatti Euroopan paras Karjalan Maa. 21.12.2000. Arkistoitu 29.12.2018. Viitattu 20.2.2008.
  2. http://www.dallavalle.fi

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

http://finder.fi/Vihanneksia,%20hedelmi%C3%A4%20ja%20marjoja/Dalla%20Valle%20Oy/KULHO/taloustiedot/411014