Liejuluikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Liejuluikka
Liejuluikka Saksassa.
Liejuluikka Saksassa.
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Poales
Heimo: Sarakasvit Cyperaceae
Suku: Pilliluikat Eleocharis
Laji: multicaulis
Kaksiosainen nimi

Eleocharis multicaulis
(Sm.) Desv.

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Liejuluikka Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Liejuluikka Commonsissa

Liejuluikka (Eleocharis multicaulis) on sarakasvien (Cyperaceae) heimoon, pilliluikkien (Eleocharis) sukuun kuuluva monivuotinen kasvilaji.

Liejuluikka kasvaa mättäinä, eikä muodosta rönsyjä. Sen juurakko on lyhyt ja tanakka. Varret kasvavat noin 30–50 cm korkeiksi ja ne ovat pyöreitä sekä lehdettömiä. Tyvitupet ovat harmaanruskeita. Liejuluikan kukintona on varren kärjessä oleva yksittäinen tähkä. Tähkä on melko harvakukkainen sekä muodoltaan kapeansoikea tai munanmuotoinen ja voi olla noin 1,5 cm pitkä. Tähkäsuomut ovat tummanpunaruskeita ja niissä on vihertävä keskisuoni. Alimmat tähkäsuomut yltävät lähes koko varren ympäri. Emikukat ovat kolmiluottisia, ja hedelmä on terävästi kolmikulmainen sekä kiiltävän ruskeanmusta. Liejuluikka muodostaa joskus itusilmuja.[1]

Liejuluikka kasvaa vedessä mutapohjaisilla sekä runsasravinteisilla paikoilla niin meressä kuin järvissäkin[1]. Öölannissa liejuluikkaa tavataan myös letoilla[1]. Liejuluikkaa ei tavata Suomessa; lähimmät esiintymät ovat Etelä-Ruotsissa[2]. Muuten liejuluikkaa tavataan eri puolilla Eurooppaa, laajimmin Ranskassa, Isossa-Britanniassa ja Irlannissa[2].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Den virtuella floran: Dysäv (Eleocharis multicaulis) Den virtuella floran. 1998. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 4.1.2018. (ruotsiksi)
  2. a b Den virtuella floran: Dysäv (Eleocharis multicaulis) — Norra halvklotet Den virtuella floran. 1998. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 4.1.2018.