Tämä on lupaava artikkeli.

Li Hongzhang

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Li Hongzhang
Li Hongzhang, Hubert Vosin maalaama muotokuva vuodelta 1898.
Li Hongzhang, Hubert Vosin maalaama muotokuva vuodelta 1898.
Henkilötiedot
Syntynyt 15. helmikuuta 1823
Hefei
Kuollut 7. marraskuuta 1901
Peking
Muut tiedot
Allekirjoitus
Allekirjoitus

Li Hongzhang (Wade-Giles: Li Hung-tšang; 15. helmikuuta 1823 Hefei7. marraskuuta 1901 Peking)[1] oli kiinalainen sotilaskomentaja ja valtiomies. Hän oli 1800-luvun lopulla Kiinan ulkopolitiikan johtavia hahmoja ja pyrki modernisoimaan Kiinaa sekä varsinkin sen armeijaa. Li Hongzhang toimi Kiinan pääkaupunkia Pekingiä ympäröineen Zhilin maakunnan (nykyinen Hebei) käskynhaltijana vuosina 1870–1895. Hän kukisti useita kapinoita ja neuvotteli useita rauhansopimuksia ulkovaltojen kanssa. Varovaista ulkopolitiikkaa kannattanut Li kutsuttiin viimeisinä vuosinaan useasti pelastamaan Kiinaa rauhanneuvotteluissa, kun muut olivat epäonnistuneella sotapolitiikalla saattaneet maan ahdinkoon.

Länsimaissa Litä pidettiin 1800-luvun lopussa johtavana kiinalaisena valtiomiehenä.[1]

Varhaisempi ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lin upseerikoulutus käynnistyi vuonna 1844 Zeng Guofanin johdolla, josta tuli hänen oppi-isänsä. Li läpäisi keisarillisen virkatutkinnon vuonna 1847.[1] Taiping-kapinan puhjettua vuonna 1850 hän järjesti isänsä kanssa vapaaehtoisen sotilasjoukon, joka ajoi kapinalliset pois heidän kotimaakunnastaan. Kapinallisia vastaan taistellut Zeng kutsui Lin vuonna 1860 esikuntaansa, ja 1862 Listä tuli Jiangsun maakunnan vt. sotilaskuvernööri. Vuosina 1863–1864 Li tuki brittiläistä Charles Gordonia, jonka palkkasotureista kokoama ”aina voittoisa armeija” taisteli menestyksekkäästi Shanghain ympäristössä taiping-kapinallisia vastaan. Myöhemmin Gordonin armeija alistettiin Lille, jolla yhdessä Zengin kanssa oli merkittävä rooli taiping-kapinan lopullisessa kukistamisessa. Vuosina 1865–1870 Li toimi eri tehtävissä eripuolilla Kiinaa ja tukahdutti useita muita kapinaliikkeitä.[1][2] Zeng ja Li nujersivat yhdessä muun muassa Nian-kapinan vuonna 1868.[3]

Toiminta Kiinan vahvistamiseksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1870 Li nimitettiin Zengin seuraajana Zhilin maakunnan kenraalikuvernööriksi ja varakuninkaaksi. Hän toimi samanaikaisesti myös Tianjinin, Quanzhoun ja Niuzhuangin kaupan ylivalvojana. Hän käytännössä kontrolloi suurta osaa Kiinan ulkomaankaupasta, sillä hänen valvontaansa kuuluivat Jangtsejoen pohjoispuolella sijainneet sopimussatamat, eli satamat, joiden kautta kauppa länsimaiden kanssa kulki. Vaikka Kiinalla oli myös hiljattain perustettu ulkoministeriö eli Zongli yamen, suhteiden hoitaminen länsimaihin kasaantui Lin käsiin.[1][2] Keisari Tongzhin kuoltua vuonna 1875 hän johti vallankaappausta, jolla valtaistuimelle nostettiin keisari Guangxu kahden leskikeisarinnan valvonnassa.[2]

Lin strategiana oli pyrkiä vahvistamaan Kiinaa sotilaallisesti, jotta se voisi vapautua länsimaiden ohjailusta, mutta samalla hän tiedosti Kiinan heikkoudesta seuraavat epämiellyttävät välttämättömyydet. Niin kauan kuin sisäinen vahvistautuminen oli kesken, Kiinan pitäisi pyrkiä ratkaisemaan kaikki kansainväliset kiistat ilman sotimista, vaikka se merkitsisi myönnytyksiä myönnytysten perään ulkovalloille. Sotaisamman politiikan kannattajat leimasivat Lin petturiksi. Hän oli kuitenkin huomannut, että Kiinan heikkouden vuoksi aseisiin turvautuminen johti usein vielä kalliimpiin menetyksiin kuin taipuminen neuvottelupöydässä.[4] Siinä missä monet Kiinan hovissa olivat huolissaan Venäjän vastaisen pitkän maarajan puolustamisesta ja Turkestanin päätymisestä Venäjän valtaan, Li piti tärkeämpänä rannikoiden puolustamista Japanin ja länsivaltojen sotilaallisen uhan varalta.[3] Hän toteutti monenlaisia varsinkin armeijaa palvelleita hankkeita, joihin kuului muun muassa sotasatamien ja linnoitusten rakentamista, sotilasakatemian ja uusien asetehtaiden perustaminen, länsimaisten sotalaivojen hankkiminen sekä nuorten kiinalaisten lähettäminen Yhdysvaltoihin opiskelemaan uusia taitoja.[1]

Li pyrki luomaan teollista yritystoimintaa, joka olisi puhtaasti kiinalaisessa omistuksessa. Hän perusti vuonna 1872 kiinalaisen höyrylaivayhtiön, koska kaupallinen laivaliikenne Kiinan rannikoilla oli ajautunut ulkomaalaisten haltuun. Laivaliikennettä tukemaan hän perusti 1877 Kaipingin hiilikaivokset ja rakennutti vuonna 1880 valmistuneen Kiinan ensimmäisen rautatien, jotta hiili saataisiin kuljetettua kaivoksista rannikon satamiin. Li perusti myös 1881 Kiinan ensimmäisen lennätinlinjan ja 1882 ensimmäisen puuvillakehräämön, jolle annettiin monopoliasema ulkomaalaisten pitämiseksi poissa markkinoilta.[4]

Johtava ulkopoliitikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japani haastoi vuonna 1876 Kiinan valta-aseman Koreassa ja otti haltuunsa aiemmin Kiinan suojeluksessa olleet Riukiusaaret vuonna 1879.[1] Kiinan hallitus antoi Koreaa koskeneet kysymykset Lin vastuulle. Hän pyrki tukemaan Korean hovin sisäisissä valtakamppailuissa kiinalaismielistä ryhmittymää ja järjesti nuoren kiinalaisen upseerin Yuan Shikain Korean käskynhaltijaksi.[5] Vuonna 1883 Li sai komentoonsa Vietnamin rajalle sijoitetut joukot, ja hän yritti neuvotteluilla saada Ranskan tunnustamaan Annamin kuulumiseen Kiinan etupiiriin. Seurauksena oli kuitenkin Kiinan–Ranskan sota, jonka Kiina hävisi, ja Annam päätyi Ranskalle. Li toimi Kiinan edustajana sodan päättäneissä Tianjinin rauhanneuvotteluissa vuonna 1885.[1][2] Samana vuonna hän sopi japanilaisen Itō Hirobumin kanssa Korean muuttamisesta Kiinan ja Japanin yhteiseksi protektoraatiksi.[1] Japanilaiset rohkaisivat 1890-luvun alussa Kiinaa vahvistamaan otettaan Korean asioista. Li erehtyi luottamaan heidän vilpittömyyteensä, vaikka todellisuudessa Japani valmistautui valtaamaan Korean kokonaan itselleen.[5]

Li Hongzhang lordi Salisburyn ja George Curzonin seurassa.

Lin rauhanponnisteluista huolimatta Kiinan ja Japanin välille puhkesi Korean kiistan vuoksi vuonna 1894 sota, jonka Kiina hävisi. Taisteluista japanilaisia vastaan vastasi pääasiassa Lin alainen pohjoinen sotalaivasto. Hän joutui näin epäsuosioon sodan vastoinkäymisten vuoksi, vaikka olikin itse vastustanut sotaan lähtemistä. Helmikuussa 1895 Li kuitenkin lähetettiin Japaniin neuvottelemaan rauhasta. Neuvottelujen aikana japanilainen fanaatikko yritti surmata hänet ampumalla, mutta hän selvisi hengissä ja kykeni päättämään neuvottelut, joiden lopuksi solmittiin 17. maaliskuuta 1895 Shimonosekin rauhansopimus. Rauhanehdoissa Kiina joutui luovuttamaan Japanille Formosan saaren ja Liaotungin niemimaan, tunnustamaan Korean itsenäisyyden, maksamaan sotakorvauksia, avaamaan lisää sopimussatamia sekä myöntämään Japanille Kiinan suhteen samat edut, kuin mitä se oli aiemmin joutunut myöntämään länsimaille. Länsimaiden ja erityisesti Venäjän painostuksesta sopimusta muutettiin pian siten, että Liaotungin niemimaa palautui Kiinalle maksua vastaan.[1][2]

Li osallistui vuonna 1896 Venäjän tsaari Nikolai II:n kruunajaisiin Moskovassa ja neuvotteli samalla salaisen liittosopimuksen Kiinan ja Venäjän välille.[1][2] Sopimuksessa Venäjä sai samalla oikeuden jatkaa Siperian rataa Kiinan alueen poikki Mantšuriassa niin sanotulla Kiinan itäisellä rautatiellä. Huhuttiin, että venäläiset olisivat lahjoneet Litä suurella rahasummalla tekemään tämän myönnytyksen.[5] Ennen paluutaan Kiinaan hän vieraili myös Saksassa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa ja sai hyvän vastaanoton. Lin palatessa hänen suosionsa Kiinassa oli alentunut, mutta leskikeisarinna Cixi suojeli häntä, eikä vuoden 1898 palatsivallankaappaus siten horjuttanut hänen asemaansa. Vuonna 1899 Listä tuli Liangguangin maakunnan vt. kuvernööri ja varakuningas. Hänet kutsuttiin vielä seuraavana vuonna neuvottelemaan rauhasta länsimaiden kanssa, jotka olivat lähettäneet joukkojaan Kiinaan kukistamaan maassa puhjennutta boksarikapinaa. Kiinalle nöyryyttävä, mutta tilanteen ratkaissut rauhansopimus syntyi 7. syyskuuta 1901. Li kuoli kaksi kuukautta myöhemmin.[1][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l John Lang Rawlinson: Li Hongzhang (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 15.3.2014.
  2. a b c d e f g Nordisk familjebok (1912), s. 473–474 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 15.3.2014.
  3. a b Erling Bjøi, Olof G. Lidin & Göran Malmqvist (suom. Heikki Eskelinen): Otavan suuri maailmanhistoria 15: Imperialismin aika, s. 302–303. Otava, Helsinki 1986.
  4. a b Li Hung-Chang (englanniksi) Encyclopedia of World Biography (2004), Ecyclopedia.com. Viitattu 19.3.2014.
  5. a b c Otavan suuri maailmanhistoria, s. 309–311.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]