Leena Valkeapää

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Leena Valkeapään teos Jäähuntu, 1999 on Turussa.

Leena Marja Valkeapää (o.s. Ikonen, s. 1964 Mynämäki)[1][2] on suomalainen kuvanveistäjä, ympäristötaiteilija ja taiteen tohtori. Valkeapää on opiskellut Limingan taidekoulussa ja Turun piirustuskoulussa, josta hän valmistui kuvanveistäjäksi vuonna 1991.[2] Hän jatkoi taidekasvatuksen opintoja Taideteollisessa korkeakoulussa, josta valmistui vuonna 2004 taiteen maisteriksi.[3]

Valkeapää väitteli taiteen tohtoriksi vuonna 2011 Aalto-yliopiston taideteollisessa korkeakoulussa.[3] Hänen väitöskirjansa Luonnossa: Vuoropuhelua Nils-Aslak Valkeapään tuotannon kanssa (In Nature, a dialogue with the works of Nils-Aslak Valkeapää) käsittelee porosaamelaista elämäntäpaa ja kulttuuria Nils-Aslak Valkeapään runojen, ruotsinsaamelaisen poromiehen ja kirjailijan Johan Turin tekstien ja suomalaisen poromies Oula A. Valkeapään viestien avulla tutkittuna.[3] Kaikki kolme miestä ovat saamelaisia.[4] Oula A. Valkeapää on Leena Valkeapään puoliso ja Nils-Aslak Valkeapään sisarenpoika.[4]

Leena Valkeapää on opettanut muun muassa kuvanveistoa, ympäristötaidetta ja ympäristökasvatusta eri oppilaitoksissa vuosina 1991–2010.[2] Hän on osallistunut yhteis- ja ryhmänäyttelyihin ja pitänyt yksityisnäyttelyitä pääosin Suomessa.[2] Hänen tunnetuin[3] ympäristötaideteoksensa on haponkestävistä teräskonstruktioista tehty Jäähuntu (1999) Turun Tuomaansillan viereisessä kallioleikkauksessa.[5]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Valkeapää, Leena: Luonnossa: Vuoropuhelua Nils-Aslak Valkeapään tuotannon kanssa. Aalto-yliopiston julkaisusarja. Väitöskirjat, 3/2011. Helsinki: Maahenki, 2011. ISBN 978-952-5870-54-1.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Leena Valkeapää taiteilijamatrikkelissa
  2. a b c d Valkeapää, Leena: Leeva Valkeapään CV 18.4.2012. Leena Valkeapää. Viitattu 8.12.2015.
  3. a b c d Leena Valkeapään väitös tarkastelee porosaamelaista elämäntapaa ja kulttuuria 25.10.2011. Aalto-yliopisto. Viitattu 8.12.2015.
  4. a b Nykänen, Tapio: Tuulen muassa hölkkäävät tuuliturvat 20.2.2013. Yle. Viitattu 7.12.2015.
  5. Leena Ikonen: Jäähuntu Turun museokeskus. Viitattu 6.12.2015.