Lasimaalaus (kirja)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lasimaalaus
Kirjailija Aila Meriluoto
Genre runokokoelma
Kustantaja WSOY
Julkaistu 1946
Sivumäärä 115
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Lasimaalaus on Aila Meriluodon runokokoelma ja hänen esikoisteoksensa, joka ilmestyi 1946 WSOY:n kustantamana. Teos nousi yli seitsemänkymmenen käsikirjoituksen joukosta WSOY:n järjestämän runokilpailun voittajaksi.[1] Lasimaalaus sai heti ilmestyttyään valtavan suosion, ja syksyyn 1948 mennessä siitä oli otettu kahdeksan painosta ja myyty ennätysajassa 25 000 kappaletta. Runot ovat muodoltaan perinteisen loppusoinnullisia ja mitallisia.[2][3]

Taustaa menestykselle antaa sodanjälkeinen suuri kulttuurinnälkä, jonka ansiosta nousi esiin useita runoilijoita.[4] Lasimaalauksen ilmestyttyä kirjallinen jättiläinen V. A. Koskenniemi otti Meriluodon suojatikseen.[4] Koskenniemi kirjoitti Uudessa Suomessa 17.1.1947: ”Suuri runotapaus, harvinainen ilmestys. Niin itsenäistä lyyrillistä debyyttiä on suomalainen runous tuskin vielä kokenut.”[1] Meriluoto on itse todennut, että esikoiskokoelman menestykseen vaikutti Koskenniemen ja Viljo Tarkiaisen tuki[3]. Runotytöksi leimaaminen ja kriitikkojen ylistys nostivat kuitenkin rimaa niin, että Meriluodon seuraava teos, Sairas tyttö tanssii, ilmestyi vasta kuuden vuoden kuluttua.[4]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelman runoa ”Kivinen jumala” jumalhahmo on mykkä, sokea, hengetön ja tunnoton. Rytmisessä tiukkuudessaan runoa on verrattu Lauri Viidan Betonimyllärin (1947) runoon ”Julku”.

Jumala, taon ja taon ja taon,
pyytäen, herjaten, rukoillen taon!
Avaa porttisi, avaa, avaa!
Avaa silmäsi, Liikkumaton!
Nää: tuhat äitiä rakastavaa
huutaen lastensa suojaksi heittyy
sortuissa seinäin ja vaipuissa katon.


Meriluoto on luonnehtinut tuon ajan nuorten tuntoja: ”Runoillamme oli sotavuosien kate, varhaisnuoruuden joka oli kokenut kuolemisen ennen elämistä. Kuulostaa pateettiselta, mutta aika oli pateettinen.”[5]

Meriluodon nuoruusvuosien tärkein runoilija oli Rainer Maria Rilke. Rilkeltä periytyy runon ”Kahlaajatyttö” näkemisen motiivi, jolla on Eija Komun mukaan tärkeä osa koko hänen tuotannossaan. Vaikka teoksen naiskuva, unelmoivan runotytön imago, oli hyvin perinteinen, runominä oli toisaalta myös ehdoton, uhmakas ja kapinallinen.[5]

Meriluodon tuotannossa on joskus erotettu alun kaksi runoteosta ja sen jälkeinen tuotanto, mutta Komun mukaan tosiasiassa sellaista pilkkomista ei ole syytä tehdä, vaan hänen tuotantonsa, myös proosa, on nähtävä jatkumona, sillä edes proosan ja lyriikan rajaa ei voi selvästi määrittää.[5]

Komu tuo esiin Meriluodon näkemyksen kielestä musiikkina. Unto Mononen on säveltänyt kokoelman runon ”Kakskymmentä suvea” tangoksi.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]