Land of Tales

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Land of Talesin logo.jpg
Tiedot
Tyylilaji hard rock
Kotipaikka Suomi Tampere, Suomi
Laulukieli englanti
Jäsenet

Kristian, laulu, kitara, rummut
Sami, basso
Palle, kosketinsoittimet

Levy-yhtiö

Frontiers Records

Aiheesta muualla
Kotisivut

Land of Tales on suomalainen melodista rockia soittava yhtye. Yhtyeen perustajat Kristian ja Palle olivat soittaneet yhdessä jo viidentoista vuoden ajan rockyhtye Naiskalassa, mutta perustivat Land of Talesin tehdäkseen englanninkielistä musiikkia. Yhtye solmi kesällä 2007 levytyssopimuksen italialaisen Frontiers Recordsin kanssa, ja debyyttialbumi Land of Tales ilmestyi heinäkuussa 2008.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Land of Tales perustettiin vuonna 2006 laulaja-kitaristi Kristian ja kosketinsoittaja Palle johdosta. Molemmat olivat soittaneet aikaisemmin noin 15 vuotta Naiskala -nimisessä yhtyeessä, mutta halu tehdä toisenlaista musiikkia englanniksi oli suuri. Lokakuussa 2006 Kristian aloitti kirjoittamaan kappaleita tulevaa albumia varten. Petri Lahtinen ja Mika Mäkiranta kirjoittivat sanoitukset albumille. Yhtye latasi kappaleitaan MySpace -sivuilleen ja sai erinomaista palautetta ympäri maailmaa. Levytyssopimus solmittiin Frontiers Recordsin kanssa. Keväällä 2007 basisti Sami ja rumpali Sami O liittyivät yhtyeeseen kesken nauhoitussessioiden. Debyyttialbumi Land of Tales näki päivänvalon kesällä 2008.

Vuonna 2009 Kristian alkoi kirjoittamaan uusia kappaleita, Pallen ja Samin kanssa nauhoitukset aloitettiin vuonna 2013[1]. Land of Tales palasi vuonna 2015 ja julkaisi lokakuussa uuden kappaleen Kindred Spirit. [2] Helmikuussa 2016 yhtye julkaisi uuden kappaleen Surmise. [3] Toukokuussa 2016 Land of Tales julkaisi kappaleen Debutant, josta julkaistiin myös lyriikkavideo. [1]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kindred Spirit (2015)
  • Surmise (2016)
  • Debutant (2016)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä musiikkiyhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.