Lainahöyhenissä (musikaali)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lainahöyhenissä (La Cage aux folles) on yhdysvaltalainen farssimusikaali vuodelta 1983, jonka käsikirjoituksen on tehnyt Harvey Fierstein sekä musiikin ja sanoitukset Jerry Herman. Se perustuu ranskalaisen Jean Poiret’n farssiin tai bulevardikomediaan La Cage aux folles, jota on suomeksi esitetty nimillä Herrat diivat ja Hupsujen häkki.[1][2]

Tarinassa ikääntyvä homopari pyörittää yökerhoa Ranskan Rivieran Saint-Tropez’ssa. Georges on yökerhon johtaja ja hänen elämänkumppaninsa Albin paikan suosituin drag-artisti. Georgesin poika Jean-Michel on tulossa käymään tyttöystävänsä ja tämän äärikonservatiivisten poliitikkovanhempien kanssa, ja kulissit on saatava kuntoon, ettei heidän suhteensa ja työnsä todellinen laatu paljastuisi.

Musikaalin alkuperäinen Broadway-tuotanto sai yhdeksän Tony-ehdokkuutta, joista voitti kuusi. Myös monet muut musikaalin tuotannot eri puolilla maailmaa on palkittu.

Suomessa musikaalia on esitetty Åbo Svenska Teaterissa syyskaudella 1991 Torsten Sjöholmin ohjauksena,[3] Mikko Koivusalon suomennoksena Heinolan kesäteatterissa vuonna 2007 (ohj. Tiina Brännare),[4] Svenska Teaternissa vuonna 2008 (ohj. Georg Malvius), Helsingin Kaupunginteatterissa kaudella 2011–2012 (ohj. Neil Hardwick)[5] ja Jyväskylän kaupunginteatterissa kaudella 2014–2015 (ohj. Timo Rissanen).[6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kajava, Jukka: Tytöt raskaina, pojat ystävinä. Suuri musikaali elää yhä. Helsingin Sanomat, 15.4.1984, s. 19. Näköislehti (maksullinen) Viitattu 24.3.2021.
  2. Lainahöyhenissä 2007 heinola.net. Arkistoitu 15.4.2021. Viitattu 24.3.2021.
  3. Teatteritilastot 1992, s. 88. Helsinki: Suomen teatterijärjestöjen keskusliitto. ISSN 0782-9701
  4. Housut pois.[vanhentunut linkki] Heinolan kaupunki. Viitattu 12.4.2015. (englanniksi)
  5. Esitysluettelo. Helsingin Kaupunginteatteri. Viitattu 11.4.2015.
  6. Jyväskylän kaupunginteatteri: Lainahöyhenissä Ensi-ilta kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 6.9.2014. (Arkistoitu – Internet Archive) Keskisuomalainen 8.9.2014. Viitattu 14.4.2015.