Länsi-Uudenmaan Urheilijat

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Länsi-Uudenmaan Urheilijat.jpg

Länsi-Uudenmaan Urheilijat (LUU) on nuorisotoimintaan (5–19-vuotiaat) keskittyvä yleisurheilun erikoisseura. LUU on ollut SLU:n sinettiseura vuodesta 2002, ja se nousi superluokan seuraksi SUL:n seuraluokittelussa kerättyään vuoden 2009 Kalevan malja -kisassa 14. sijaan oikeuttavan ja seurahistoriansa parhaan pistesaaliin 103,5.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1900-luvun alkuvuosikymmeninä paikallisesta urheiluherruudesta kamppailivat Lohjan Louhi ja Lohjan Urheilijat. Helsingin olympialaisissa vuonna 1952 Lohjalta oli mukana kaksi yleisurheilijaa: Kauko Lusenius 3 000 metrin esteissä ja Runar Holmberg 400 metrillä. 1990-luvun alussa Antti Wathén (ennätys 1500 metrillä 3.47) oli ajamassa koko läntisen Uudenmaan yleisurheilua yhden seuran alaisuuteen, mutta vain (vuosituhannen vaihteessa yhteisöjäsenyydestä luopunut) Virkkalan Kiri lähti mukaan. Lohjalle syntyi kuitenkin lasten ja nuorten liikuttamiseen erikoistunut seura (LUU), joka on koko toimintansa ajan järjestänyt yhtä Suomen suurimmista nuorison yleisurheilutapahtumista nimeltään Lohja Junior Games (LJG). Lisäksi LUU on järjestänyt 1990-luvulla vuosittain yhden nuorten eliittikisasarjan kilpailuista, vuonna 1996 moniotteluiden SM-kilpailut yhdessä Vihdin Viestin kanssa ja 2000-luvun alussa maratonin SM-kilpailut.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheiluseuraan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.