Tämä on hyvä artikkeli.

Kysymys ensimmäisestä paavista

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Paaviuden historia
Tafel paepste.jpg
Pietarinkirkossa oleva luettelo niistä paaveista, jotka on haudattu Pietarinkirkkoon. Ensimmäisenä on Pyhä Pietari.
Kysymys ensimmäisestä paavista
Varhaiskirkko ja myöhäisantiikki (n. 30 – 600 )
Keskiaika (600 – 1400)
Uusi aika (1400 – )
1800-luvulta nykypäivään (1800 – )

Kysymyksellä ensimmäisestä paavista tarkoitetaan kysymystä siitä, kuka oli ensimmäinen Rooman piispa eli paavi, sekä samalla apostoli Pietarin mahdollista yhteyttä paaviuteen. Eri tahoilla on tästä asiasta erilaisia näkemyksiä. Katolinen kirkko katsoo paavin nykyään kirkossa käyttämän vallan sisältyneen Rooman piispan virkaan Pietarin elinpäivistä asti, mutta tulleen kirkolle tarpeelliseksi ja siten otetuksi käyttöön vasta ajan myötä.[1]. Muut kirkot ja kristilliset yhteisöt katsovat, ettei koko kirkkoa koskeva valta kuulunutkaan Pietarille, ja monet niistä katsovat myös, ettei Rooman piispa ole Pietarin seuraaja.

Kysymys ensimmäisestä paavista on tärkeä, koska katolinen kirkko perustelee paaviuden valtaa sen väitetyillä yhteyksillä apostoli Pietariin.

Katolisen kirkon näkemys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katolinen kirkko pitää Taivasten valtakunnan avaimien luovutusta apostoli Pietarille merkkinä tämän julistamisesta kaikkien muiden apostolien johtajaksi ja ensimmäiseksi Rooman piispaksi eli paaviksi. Pietarinkirkon kupolin sisäreunaan onkin kirjoitettu: Tu es Petrus et super hanc petram aedificabo ecclesiam meam et tibi dabo claves regni caelorum[2] (suomeksi Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet) kuten Jeesuksen kerrotaan sanoneen Pietarille Matteuksen evankeliumin mukaan (Matt. 16: 18–19).

Eriäviä näkemyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Apostoli Pietarin asema paavina on kielletty niin protestanttisissa kuin myös moderneissa katolisissa tutkimuksissa.[1] Kriittisten mielipiteiden mukaan Pietaria ei voida pitää paavina, eikä täten paaviuden erityisasemaa kristinuskossa voida mitenkään perustella. Paavin kirkollis-hierarkkinen asema on aina ollut Rooman seurakunnan johtaja, eikä kriittisten mielipiteiden mukaan paaviudelle voida antaa suurempia erityisoikeuksia ainakaan teologisilla perusteilla. Kriittisten mielipiteiden mukaan paavius ei liity mitenkään suoranaisesti apostoli Pietariin, eikä Rooman piispalla eli paavilla pitäisi olla enempää vaikutusvaltaa Rooman ulkopuolella kuin muillakaan eri kaupunkien piispoilla. Useiden apostoli Pietarin paaviuden kieltävien tutkijoiden mielestä paaviuden historian voidaan katsoa alkaneen aikaisintaan 100-luvulla, jolloin Anicetus toi Aasian seurakunnista Roomaan piispa-instituution. Myös myöhäisempiä ajankohtia paaviuden synnylle on esitetty.[3]

Pietarin mahdollinen oleskeleminen Roomassa sekä marttyyrikuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Caravaggion maalaus Apostoli Pietarin ristiinnaulitseminen n. vuodelta 1600-1601. Paaviutta perustellaan yleensä sen väitetyillä juurilla apostoli Pietariin, mutta asia on kriittisemmissä tutkimuksissa kyseenalaistettu. Osa kriittisimmistä ajattelijoista jopa kyseenalaistaa Pietarin koskaan olleen Roomassa tai kärsineen siellä marttyyrikuoleman.

Joissain kriittisissä näkemyksissä kyseenalaistetaan jo apostoli Pietarin oleskeleminen Roomassa. Kriittisimpien tutkijoiden mukaan Pietari ei koskaan edes käynyt kyseisessä kaupungissa, saati sitten kärsinyt siellä marttyyrikuolemaa. Näiden näkemysten mukaan Pietaria ei voida pitää ensimmäisenä paavina, eikä paaviutta instituutiona voi perustella väitetyillä yhteyksillä apostoliin.

Raamattu ei anna suoraa vastausta Pietarin mahdolliseen oleskeluun Rooman kaupungissa, koska Uusi testamentti ei kerro apostolin elämän loppuvaiheista. Kriittisistä mielipiteistä huolimatta perimätieto Pietarin marttyyrikuolemasta Roomassa lienee tosi.[4]

Maallisia todisteita asiasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paavi Pius XII:n ollessa paavina 1950-luvun Pietarinkirkon alla suoritettiin kaivauksia, joiden tuloksena löydettiin hautamuistomerkki. Sen viereen on raapustettu kreikaksi sanat: Pietari on täällä. Paikalla, josta hautamuistomerkki löydettiin, sijaitsi aikanaan keisari Neron aikainen hautausmaa, jonne osa vainoissa teloitetuista kristityistä haudattiin. Paikalta löydettiin myös luita, ja tiedotuksessaan Vatikaanivaltio totesikin kyseessä olevan "mitä suurimmalla todennäköisyydellä" apostoliruhtinaan maalliset jäännökset. Kaikki eivät ole samaa mieltä Vatikaanivaltion kanssa, sillä kriittisimpien tutkijoiden mukaan "oli kyllä odotettavissa, että hautausmaalta löytyy luita".[1]

Raamatun mahdollisia viitteitä asiasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pietarin ensimmäisen kirjeen alkua. Tiettyjen tulkintojen mukaan esimerkiksi juuri kyseinen kirja sisältää vihjeitä apostoli Pietarin oleskelusta Roomassa.

Maallisten todisteiden lisäksi Raamattu antaa joidenkin tutkijoiden mukaan epäsuoria viitteitä Pietarin oleskelusta Roomassa, vaikkei kuitenkaan kerro suoraan apostoliruhtinaan elämän loppuvaiheista.[5] Esimerkiksi Pietarin ensimmäisen kirjeen lopussa sanotaan: "Tervehdyksen lähettää teille Babylonissa oleva seurakunta, valittu niin kuin tekin, ja minun poikani Markus."[5] Mikäli oletetaan Pietarin kirjoittaneen kirjeen itse - vaikkakin useat tutkijat kyseenalaistavat tämän[5] - sekä Babylonin olevan Rooman salanimi, on todennäköistä, että Pietari on ollut aikanaan Roomassa. Raamatussa Babylon -nimellä tarkoitettiin harvoin itse Babylonin kaupunkia, vaan sillä tarkoitettiin rappioituneita maailmankaupunkeja.[5] Tällöin voisi olettaa, että kyseessä olisi juuri Rooma. Tätä väitettä tukee myös Markuksen nimen mainitseminen, sillä kirkkohistorioitsijat mainitsevat tämän olleen Roomassa Pietarin tulkkina.[5]

Toinen mahdollinen kohta Raamatussa, jonka voidaan tulkita kertovan Pietarin olleen Roomassa, on Ilmestyskirjan 11. luku. Kyseisessä luvussa jakeesta kolme eteenpäin puhutaan "kahdesta todistajasta". "Ja heidän ruumiinsa viruivat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös heidän herransa ristiinnaulittiin". Mikäli kyseessä on vertauskuvallista tulkintaa, silloin kohdassa mahdollisesti tarkoitettaisiin kaikkea jumalattomuutta edustavaa maailmankaupunkia. Joidenkin tulkintojen[6] mukaan nämä kaksi todistajaa saattaisivat olla Pietari ja Paavali ja maailmankaupunki olisi Rooma.

Kolmas mahdollinen vihje raamatussa löytyy Johanneksen evankeliumista, jossa Jeesus sanoo Pietarille: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: kun olit nuori, sinä vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit; mutta kun vanhenet, niin sinä ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo." Tätä voidaan pitää ennustuksena Pietarin tulevasta marttyyrikuolemasta.

Apostoli Pietarin asema Rooman seurakunnassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taivasten valtakunnan avainten luovutus apostoli Pietarille kuvattuna 1400-luvulta olevaan teokseen. Katolinen kirkko pitää tätä tapahtumaa Pietarin kohottamisena kaikkien apostolien yläpuolelle ja koko kristikunnan johtajaksi.

Jo hautamuistomerkin ja luulöytöjen perusteella voidaan olettaa Pietarin tosiaan olleen Roomassa ja kuolleen siellä marttyyrikuoleman. Kysyttäessä sitä, oliko Pietari kuitenkaan Rooman piispa ja täten ensimmäinen paavi, sekä moderni katolinen että protestanttinen tutkimus vastaavat kieltävästi.[1] Todennäköisesti Rooman seurakunta syntyi jo ennen vuotta 50 eli ennen Paavalin ja Pietarin saapumista kaupunkiin. Tällöin seurakunnista puuttuivat piispanvirat, sillä seurakuntajärjestys kehittyi vähitellen kohti yhtenäisempiä muotoja. Piispanvirka seurakunnan johtoasemana kehittyi alkujaan Vähässä-Aasiassa, josta se hiljalleen levittyi muualle ja saapui Roomaan noin vuonna 160. Tämän perusteella ei voida puhua Pietarista ensimmäisenä paavina eikä edes Rooman seurakunnan johtajana.

Apostoli Pietarin liittäminen paaviuteen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikäli Pietaria ei voida pitää ensimmäisenä paavina, voidaankin ihmetellä, miten paavius sitten kehittyi ja liitettiin apostolien johtajana pidettyyn Pietariin. Luetteloa Rooman piispoista alettiin laatia vasta piispaviran vakiinnuttua seurakunnan johtajaksi. Myös muissa kristinuskolle tärkeissä kaupungeissa kuten Jerusalemissa, Antiokiassa ja Aleksandriassa laadittiin samantyylisiä apostolista alkavia luetteloita, jotka pyrittiin johtamaan seurakunnan silloiseen piispaan. Vanhin säilynyt lista Rooman piispoista on vuodelta 185, ja siinä tunnettiin vain muutama silloisen piispan edeltäjistä. Listaa kuitenkin jatkettiin Pietariin saakka, koska aseman periytyminen apostoliruhtinaasta oli seurakunnalle oikean opin tae.[1] Todennäköisesti listassa Pietarin ja piispan viran kaupunkiin tuoneen Anicetuksen välissä olevat nimet eivät ole keksittyjä, vaan kyseessä ovat mahdollisesti seurakunnan johtoryhmän jäsenet.[1] Myös ajallinen järjestys on mahdollisesti oikea, mutta vuosiluvut lienevät epävarmoja.

Käsitys Pietarin olevan ensimmäinen Rooman piispa ja paavi syntyi toisella vuosisadalla ajanlaskun alun jälkeen. Suhteellisen pian tämän käsityksen synnyttyä silloinen Rooman piispa alkoi vaatia itselleen ylintä valtaa kristityssä kirkossa. Paavi Stefanus I (paavina 254-257) oli tiettävästi ensimmäinen, joka esitti teologisen perustelun paaviudelle, ja juuri tähän perusteluun onkin vedottu aikojen saatossa useaan kertaan. Stefanus I:n mukaan Jeesuksen sanat apostoli Pietarille olisi sanottu myös tämän seuraajille, jolloin Rooman piispoilla eli paaveilla olisi sama valta käytössään kuin apostoliruhtinaalla. Raamatussa ei kuitenkaan vihjaista mitenkään sanojen olleen tarkoitettu myös Pietarin seuraajille, minkä vuoksi Stefanus I:n perustelut eivät saaneet jalansijaa alkukirkossa. Paavin asema nousi kuitenkin jonkin verran läntisessä Euroopassa, mutta syynä eivät olleet Stefanus I:n esittämät uskonnolliset perustelut vaan Rooman asema suurkaupunkina ja sen seurakunnan arvovalta ja varallisuus.

Ensimmäiset aidot paavit ja teologisten perustelujen kehittyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsinaisen paaviuden voidaan katsoa alkaneen aikaisintaan Anicetuksen tuotua piispanviran Roomaan vuoden 160 tienoilla. Tämän ajattelutavan mukaisesti vasta Anicetus voisi olla ensimmäinen aitona paavina pidettävä henkilö. Anicetuksella tuskin oli valtaa Rooman seurakunnan ulkopuolella, joten hänenkään ei voida katsoa olleen ensimmäinen todellista valtaa käyttänyt paavi. Tosin Anicetuksen katsotaan kuuluneen keinotekoisesti ja postuumisti paaviluetteloon lisättyihin henkilöihin, joten hän ei välttämättä edes ollut seurakunnan johtaja vaan ainoastaan johtoryhmän jäsen.

Pyhä Leo I Suuri.

Vasta Viktor I:n toimintaa pääsiäisenviettokiistassa toisen vuosisadan lopussa voidaan pitää Rooman piispan ensimmäisenä arvovaltaisena väliintulona, jolla hän pyrki säilyttämään kirkon yhtenäisyyden.[7] Kertoman mukaan Viktor I vaati Vähän-Aasian piispoja mukautumaan muun maailman tapaan pääsiäisenvieton päivämäärästä. Tälle tapaukselle ei kuitenkaan ole olemassa muuta välitöntä lähdeaineistoa kuin Eusebios Kesarealaisen välittämät kahden muun piispan kirjeet Rooman piispalle. Eusebios kertoo Rooman piispan myös koettaneen erottaa Vähän-Aasian seurakunnat ja kristityt ehtoollisyhteydestä, vaikka tämä herätti paljon protesteja ihmisten keskuudessa.[7] Nykypäivänä ei voida olla varmoja siitä, mihin Viktor I perusti etuoikeutensa muiden piispojen keskuudessa ja vaatimustensa oikeutuksen.[7]

Merkittävää "aidon" ja vaikutusvaltaisen paavi-instituution muodostumisessa oli varsinkin Pyhä Leo I:n pontifikaatti (paavina 440-461), jonka aikana Rooma oli selkeästi kristikunnan merkittävin piispanistuin. Leo myös kehitti voimakkaasti teologisia perusteluja paavinvallalle. Leo katsoikin paavinistuimen nauttivan Jumalan antamaa oikeutusta.[8] Leo I oli myös ensimmäinen, joka esitti vaatimuksen paavin erehtymättömyydestä perustaen vaatimuksensa Raamattuun.[9] Osittain Leo I:n ansiosta käsitys paaviuden juurien yhteyksistä apostoli Pietariin vakiintui. Joidenkin näkemysten mukaan Leo I:stä voidaan pitää ensimmäisenä aitona paavina, koska vasta hänen hallintokaudellaan paavius alkoi saada suurta vaikutusvaltaa lännen kristikunnassa ja koska hänen valtansa oli paljon suurempaa hänen edeltäjiinsä nähden.

Gregorius Suuri – viimeistään ensimmäinen paavi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikkein kriittisimpien mielipiteiden mukaan vasta Gregorius Suuri oli ensimmäinen oikea paavi, mutta useimpien tutkijoiden mielestä paavius oli kehittynyt jo ennen Gregoriusta.

Kaikkein kriittisimpien näkemysten mukaan vasta Gregorius Suuri eli Gregorius I oli ensimmäinen oikeana paavina pidettävä henkilö. Paaviuden historian kannalta paavi Gregorius I (paavina 590-604) eli Gregorius Suuri oli hyvin merkittävä henkilö. Hän on nykyäänkin Leo I:n lisäksi ainoa paavi, jolle on myönnetty lisänimi Suuri.[10] Gregorius Suuri oli pätevä hallintomies, kokenut juristi ja taitava diplomaatti.[1] Hänen tekoihinsa lukeutuu mm. paavillisen keskushallinnon järjestäminen. Hän ei ollut suinkaan pelkkä uskonnollinen johtaja vaan tämän lisäksi esimerkiksi organisoi kirkon – joka oli sen ajan suurin maanomistaja Italiassa[10] - omistamien maatilojen hoidon ja loi toimivan järjestelmän niistä tulevien rahojen jakamiseen.

Maallisen vallan heikkous, eli Bysantin keisarin kykenemättömyys puolustaa Roomaa viholliskansojen uhatessa, pakotti – tai toisesta näkökulmasta katsottuna mahdollisti – paavin ottamaan itselleen myös huomattavaa maallista valtaa. Kriittisimpien tulkintojen mukaan ketään Gregoriuksen edeltäjää – ei edes Leo Suurta – voida pitää aitona paavina näiden heikon valta-aseman (suhteessa Gregoriukseen) vuoksi. Kriittisimpien mielipiteiden mukaan paavius siis alkoi vasta Gregorius Suuresta ja hän olisi täten ensimmäinen paavi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähdeviitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Ihmistä suurempi : paaviuden historia s. 17
  2. Ihmistä suurempi : paaviuden historia s. 15
  3. Christian Krötzl: Pietarin ja Paavalin nimissä : Paavit, lähetystyö ja Euroopan muotoutuminen (500-1250). Suomen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-591-2.
  4. Ihmistä suurempi : paaviuden historia s. 16
  5. a b c d e Gunnar Hillerdal: Simon Pietari. SLEY-kirjat oy, 1984. ISBN 951-617-612-7. s. 150-166
  6. Esimerkiksi J. Munck edustaa tämän suuntaista tulkintaa kirjassaan Petrus und Paulus in der Offenbarung Johannes (1950)
  7. a b c Paavi s. 50-52
  8. Tapani Kärkkäinen: Kirkon historia - ortodoksin käsikirja. Gummerus, 1999. ISBN 951-8979-27-8. s. 49-52
  9. Liisa Mirjam Helimäki: Avainten valta : Roomalaiskatolinen kirkko ja uuden vuosituhannen haasteet. J P Pavas oy, 2005. ISBN 978-952-91-9576-3. s. 26
  10. a b Ihmistä suurempi : paaviuden historia s. 23-27