Kristian Heberg

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kristian Heberg (s. 1. syyskuuta 1988 Raisio) on suomalainen kuoronjohtaja ja pianisti. Heberg on asunut koko lapsuutensa Kemissä, ja hän aloitti musiikinopintonsa Länsi-Pohjan musiikkiopistossa pianonsoiton opinnoilla Lech Brzezinskin johdolla. Heberg aloitti kuoromusiikkiharrastuksen vuonna 2007 Oulun yliopiston ylioppilaskunnan sekakuoro Cassiopeiassa. Kuoronjohtoa hän on opiskellut Klemetti-opistossa sekä useilla eri mestarikursseilla ja on suorittanut kuoronjohdon C-tutkinnon vuonna 2009 erinomaisin arvosanoin. Lisäksi hän on opiskellut musiikin teoriaa ja sävellystä Oulun seudun ammattikorkeakoulussa.

Kotikaupungissaan Oulussa Heberg johtaa Cassiopeiaa, sekakuoro Oulun Laulua, Iin Mieslaulajia sekä Iso Ilo -kuoroa. Lisäksi hän on toiminut korrepetiittorina useissa eri suurproduktioissa Oulun seudulla.

Heberg on Suomen kuoronjohtajat ry:n hallituksen jäsen sekä Sekakuoroliiton hallituksen ja musiikkilautakunnan jäsen.

Heberg valittiin vuonna 2019 Vaasan Kuorofestivaalien taiteelliseksi johtajaksi.[1]

Syksyllä 2022 Heberg aloitti Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajien Jussien taiteellisena johtajana.[2]