Kriittinen pedagogiikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kriittinen pedagogiikka on kasvatustieteen poliittinen suuntaus, joka pyrkii muuttamaan yhteiskuntaa.

Kriittinen pedagogiikka tarkastelee tiedon, yksilöiden, yhteisöjen ja erilaisten yhteiskunnallisten laitosten kuten kodin, koulun ja vertaisryhmien yhteiskunnallista järjestäytymistä ja poliittisuutta ja näiden vaikutusta ihmismieleen ja yhteiskunnalliseen toimintaan ja pyrkii paitsi selittämään ja ymmärtämään yhteiskunnallisia ilmiöitä myös lisäämään ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnallisen tasavertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Kriittisessä pedagogiikassa korostetaan paitsi kasvatuksen ja yhteiskunnan kriittistä erittelyä ja moraalista arviointia, myös sellaisten ajattelu- ja toimintavälineiden kehittelytyötä, joilla voidaan kyseenalaistaa vakiintuneita oletuksia ja liittyä mukaan maailman muuttamiseen.[1]

Kriittistä pedagogiikkaa on arvosteltu joistakin sen ajamista tavoitteista.[2]

Kriittisen pedagogiikan teoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paulo Freire (1921–1997)

Kriittisen pedagogiikan eri aikoina ja eri paikoissa syntyneissä ja elävissä suuntauksissa tutkitaan yhteiskunnan ja kasvatuksen muutoksia ja kehitetään yhteiskunnallisen muutoksen keinoja. Eräät painottavat jokapäiväisestä elämästä ja erilaisista yhteiskunnallisista ja ruohonjuuriliikkeistä lähtevää muutosta sekä erilaisia pedagogis-poliittisia uudistuksia. Toiset tähdentävät, että oikeudenmukainen yhteiskunta voidaan saavuttaa vain kumoamalla ensin kapitalistiset tuotanto- ja sosiaaliset suhteet. Välittävässä kannassa ajatellaan yhteiskunnallisen muutoksen olevan yleensä hidasta, mutta jatkuvaa, ja päättyvän lopulta kapitalismin kumoutumiseen monien yhteen sulautuvien tekijöiden vaikutuksesta.

Kriittisen pedagogiikan teoriasta ja käytännöstä voidaan erottaa kolme pääsuuntaa: eurooppalainen kriittinen teoria ja kriittinen kasvatustiede, anglo-amerikkalainen kriittinen pedagogiikka ja Latinalaisessa Amerikassa syntynyt vapautuksen eli sorrettujen pedagogiikka.[3] Anglo-amerikkalaisen kriittisen pedagogiikan edustajia ovat muiden muassa Henry Giroux ja Peter McLaren, ja jo paljon heitä ennen John Dewey ja Georg Counts. Paljolti Henry Giroux'n vaikutuksesta perinteessä ryhdyttiin käyttämään nimitystä kriittinen pedagogiikka. Giroux yhdisti tutkimustyössään eurooppalaisen kriittisen teorian vaikutteita latinalaisamerikkalaiseen perinteeseen, erityisesti Paulo Freiren ajatteluun.

Eurooppalaisen kriittisen kasvatustieteen juuret ovat ennen kaikkea Karl Marxin ja Frankfurtin koulukunnan - Theodor Adornon ja Max Horkheimerin, Erich Frommin ja Jürgen Habermasin - tuotannossa. Vaikutteita on otettu myös ranskalaisfilosofi Michel Foucault'lta, erityisesti teoksista Tarkkailla ja rangaista, Seksuaalisuuden historia ja Tiedon arkeologia.

Latinalaisen Amerikan kriittinen pedagogiikka perustuu köyhyyden ja rikkauden väliseen juopaan, niin sanotun 'suuren kurjuuden' voittamiseen yhteiskunnallisen tiedostamisen – mukaan lukien lukutaito – avulla. Perinteen keskeinen edustaja on Paulo Freire. Freire yhdisti tutkimuksessaan useita maanosansa perinteisiä ajatustapoja katolilaisuuteen ja marxilaisuuteen korostaen tiedostamisen ja kriittisen lukutaidon merkitystä. Hänen tärkein teoksensa on Sorrettujen pedagogiikka (1971).

Lisäksi kriittisen kasvatusajattelun haaroiksi voidaan erottaa Neuvostoliitossa muun muassa Anton Makarenkon ja Evald Iljenkovin kehittämä pedagogiikan teoria, tai monet Afrikan ja Aasian vapautuksen ja kumouksen kolonisaatiokriittiset käytännöt, sekä niihin liittyvä teoria, tutkimus ja kirjallisuus. Esimerkki tällaisesta on Franz Fanonin teos Sorron yöstä. Kriittisen pedagogiikan oppeja sovelletaan monilla kasvatustieteen ja käytännön aloilla, esimerkiksi aikuiskasvatuksessa ajattelutapaa on soveltanut professori Stephen Brookfield. Katsaus alan teorian ja kansainvälisen keskustelun nykytilaan on Ilan Gur-Ze'evin toimittama teos Critical Theory and Critical Pedagogy Today [4]

Kriittinen pedagogiikka Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa kriittisestä pedagogiikasta on kirjoittanut muun muassa Juha Suoranta kirjassaan Radikaali kasvatus [5]. Kasvatus-lehden numero 1/2006 teemana oli kriittinen pedagogiikka. Aihetta tarkastellaan myös Tomi Kiilakosken, Tuukka Tomperin ja Marjo Vuorikosken toimittamassa teoksessa Kenen kasvatus? [6]. Aino Hannula on tutkinut väitöskirjassaan Tiedostaminen ja muutos Paulo Freiren ajattelussa [7] kriittisen pedagogiikan tunnetuimman edustajan filosofiaa. Sanna Ryynäsen väitöskirja Nuoria reunoilla. Sosiaalipedagoginen tutkimus rikollisuuden ja väkivallan keskellä elävien nuorten kasvun tukemisesta brasilialaisissa kansalaisjärjestöissä [8] hyödyntää Freiren ajattelua ja liittyy kriittiseen pedagogiikkaan.

Aihepiiristä on suomennettu Henry Giroux'lta ja Peter McLarenilta Tapio Aittolan ja Juha Suorannan toimittamana teos Kriittinen pedagogiikka, McLarenin teos Che Guevara, Paulo Freire ja vallankumouksen pedagogiikka, useita Theodor Adornon ja Max Horkheimerin tekstejä ja Paulo Freiren pääteos Sorrettujen pedagogiikka (1968/2005), jonka lopussa on laaja lähdeluettelo suomalaisesta Freire-kirjallisuudesta.[9] Lisäksi kriittisen pedagogiikan suomalaisia tutkimusavauksia on koottu kolmiosaiseen Kriittisen pedagogiikan kysymyksiä -kirjasarjaan [10], [11], [12].

Kriittistä pedagogiikkaa on Suomessa kehitelty myös suhteessa muihin osallistaviin tutkimusmenetelmiin ja kantaa ottaviin teoreettisiin ajattelutapoihin Juha Suorannan ja Sanna Ryynäsen kirjassa Taisteleva tutkimus (2014).

Kriittisen pedagogiikan piirteitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Äänen antaminen äänettömille
  • Kokemuksesta oppiminen
  • Yhdessä oppiminen
  • Väkivallan muotojen paljastaminen
  • Ideologioiden haastaminen
  • Vallan tekeminen näkyväksi
  • Vieraantumisen voittaminen
  • Vapauden tiedostaminen
  • Järjen, tunteiden ja aistien rohkea käyttö
  • Demokraattisten käytäntöjen luominen [13]

Kriittisen pedagogiikan tutkimusmenetelmät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kriittisen pedagogiikan tasa-arvoihanne tarkoittaa tutkimuksessa sellaisia asetelmia, jossa epistemologisesti ja olemassaolonsa puolesta tasa-arvoiset oppivat toisiltaan. Tutkimus on ”tiedon kanssatuottamista”. Tyypillisiä tutkimustapoja ovat osallistuva etnografia ja toimintatutkimus sekä muut osallistavat tutkimusotteet, joissa tutkijat eivät asetu sosiaalisen todellisuuden ulkopuolelle, vaan ovat osa tutkittavien jakamaa maailmaa. Tutkimuksesta, asioiden ajamisesta ja olosuhteiden parantamisesta tulee osallisten yhteinen tehtävä.[14]

Kriittisen pedagogiikan kritiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eurooppalainen kriittinen pedagogiikka on ammentanut paljon eurooppalaisesta postmodernista filosofiasta (mm. Foucault). Monilta osin sen ajatustavat sopivat yhteen postmodernin oikeudenmukaisuusteorian kanssa. Pluckrose ja Lindsay katsovat, että kriittinen pedagogiikka (Critical Education Theory) on omaksunut "wokeismiin" liittyvän suvaitsemattomuuden. Siitä esimerkkinä on Barbara Applebaum, joka kirjassaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden pedagogiikasta (2010) kehottaa opettajaa estämään oppilailta sellaisten mielipiteiden esittämisen, jotka opettajan mielestä "marginalisoivat" vähemmistöjä.[2]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alan tieteelliset lehdet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Bad Subjects [1] (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Critical Education [2]
  • Fast Capitalism [3]
  • Heathwood Journal of Critical Theory [4]
  • Journal for Critical Educational Policy Studies [5]
  • Logos [6]
  • Radical Pedagogy [7] (Arkistoitu – Internet Archive)
  • The International Journal of Critical Pedagogy [8]
  • Apple, Michael ym. (2009) The Routledge International Handbook of Critical Education. London & New York: Routledge. (johdanto-luku [9][vanhentunut linkki]).
  • Brookfield, Stephen (2005) The Power of Critical Theory. San Francisco: Jossey-Bass.
  • Darder, Antonia ym. (toim.) (2003) The Critical Pedagogy Reader. London & New York: Routledge.
  • Darder, Antonia ym. (toim.) (2015) International Critical Pedagogy Reader. London & New York: Routledge
  • Giroux, Henry (2011) On Critical pedagogy. New York: Continuum.
  • Hooks, Bell: Vapauttava kasvatus. Helsinki: Kansanvalistusseura, 2007. ISBN 978-951-9140-31-5.
  • Kincheloe, Joe (2004) Critical Pedagogy Primer. New York: Peter Lang.
  • McLaren, Peter (2014). Life in Schools: An Introduction to Critical Pedagogy in the Foundations of Education (6 p.).
  • McLaren, Peter & Kincheloe, Joe (toim.) Critical Pedagogy. Where are we now? New York: Peter Lang.
  • Suoranta, Juha: Radikaali kasvatus: Kohti kasvatuksen poliittista sosiologiaa. Helsinki: Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-937-7.
  • Suoranta, Juha ja Sanna Ryynänen: Taisteleva tutkimus. Helsinki: Into Kustannus, 2014. ISBN 978-952-264-297-4.
  • Wink, Joan (2010). Critical Pedagogy: Notes from the Real World (4.p.). New York: Longman. Boston & New York: Allyn & Bacon.

Muuta kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Amsler, Sarah ym. (2010). (toim.) Why critical pedagogy  and popular education matter today [11][vanhentunut linkki]
  • Pluckrose, Helen ja Lindsay, James: Cynical Theories: How Activist Scholarship Made Everything About Race, Gender, and Identity—and Why This Harms Everybody. Swift, 2020. ISBN 978-1-80-075004-3. (englanniksi)
  • Suoranta, Juha: Radikaali kasvatus. Gaudeamus, 2005.
  1. Ks. Giroux, Henry (2011) On Critical Pedagogy. New York: Continuum, s. 3.
  2. a b Pluckrose & Lindsay 2020, s. 199–201
  3. Juha Suoranta (2005) Radikaali kasvatus. Helsinki: Gaudeamus.
  4. https://web.archive.org/web/20110721133527/http://construct.haifa.ac.il/~ilangz/gur-zeev_eng_06.pdf
  5. http://www.yliopistokustannus.fi/1kirja.php?isbn=951-662-937-7 (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. http://www.vastapaino.fi/168kiilakoski_ym.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/kas/kasva/vk/hannula/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. http://acta.uta.fi/haekokoversio.php?id=1000004[vanhentunut linkki]
  9. Ks. esim. Giroux, Henry & Mclaren, Peter (2001) Kriittinen pedagogiikka. Toim. Tapio Aittola ja Juha Suoranta. Suom. Jyrki Vainonen. Tampere: Vastapaino; McLaren, Peter (2009) Che Guevara, Paulo Freire ja vallankumouksen pedagogiikka. Helsinki: Like; Horkheimer Max & Adorno Theodor (2008) Valistuksen dialektiikka. suom. Veikko Pietilä. Tampere: Vastapaino; Horkheimer Max (2008) Välineellisen järjen kritiikki. Suom. Olli-Pekka Moisio & Veikko Pietilä. Tampere: Vastapaino.
  10. http://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-7166-7
  11. http://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-7544-3
  12. http://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-7900-7
  13. Piirrelista on koottu seuraavista lähteistä: Stephen Brookfield (2005) The Power of Critical Theory. San Francisco: Jossey-Bass; Peter McLaren (2003) Life in Schools. New York: Allyn & Bacon; Juha Suoranta (2005) Radikaali kasvatus. Helsinki: Gaudeamus.
  14. Järviluoma, Helmi & Leppänen, Taru (2004). "Jos metsään haluta mennä nyt". Osallistava musiikkietnografia ja eksymisen metodologia. Kulttuurintutkimus 3, 35–41.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]