Kralitzin salaisuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kralitzin salaisuus
The Secret of Kralitz
Alkuperäisteos
Kirjailija Henry Kuttner
Kieli englanti
Genre gotiikka, Cthulhu-tarusto
Kustantaja Popular Fiction Publishing Company
Julkaistu Weird Tales, lokakuu 1936
Ulkoasu pulp-lehti
Sivumäärä 5
Suomennos
Suomentaja Ulla Selkälä & Ilkka Äärelä
Kustantaja Kustannus Oy Jalava
Julkaistu antologiassa Musta kivi, 1990
Sivumäärä 9
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Kralitzin salaisuus on yhdysvaltalaisen pulp-kirjailija Henry Kuttnerin kauhunovelli, joka julkaistiin Weird Tales -lehdessä lokakuussa 1936. Novelli edustaa vanhanaikaista goottilaista kauhua ja kertoo kirotun aatelissuvun viimeisestä vesasta, joka löytää linnastaan Helvettiin johtavan salakäytävän. Kertomus sai Weird Talesin lukijoilta myönteisen vastaanoton, ja myös H. P. Lovecraft kehui sitä. Novellissa on vaikutteita Lovecraftin Cthulhu-tarustosta, ja sen on vastavuoroisesti arveltu innoittaneen Lovecraftin runoa Yuggothin kylvö.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

»Kertomus hätkähdyttävästä paljastuksesta, joka valkeni Kralitzin kahdennellekymmenennelle ensimmäiselle paronille»
(Weird Talesissa julkaistun novellin johdato[1])

Tarinan minäkertoja on Franz, Kralitzin 21. paroni. Hänen isänsä kertoo kuolinvuoteellaan Kralitzin huonetta ja sukulinnaa varjostavasta kirouksesta, mutta kieltäytyy paljastamasta yksityiskohtia, sillä ne ilmoitetaan kullekin pojalle vasta ajan ollessa kypsä. Kirous periytyy jo Kralitzin ensimmäisestä paronista, joka halusi raiskata eräästä luostarista suojaa hakeneen tytön. Kun apotti kieltäytyi luovuttamasta tyttöä, paroni poltti luostarin ja murhasi munkit.

Vuosia myöhemmin Franz havahtuu yösydännä ja havaitsee tummien hahmojen odottavan vuoteensa vierellä. Ne johdattavat hänet linnan alaiseen sukukryptaan ja sieltä salakäytävään, josta Franz ei ollut aiemmin ollut tietoinen. Käytävää pitkin hän päätyy helvetilliseen alamaailmaan, jossa hän kohtaa kuolleet esi-isänsä. Sukukokouksen aikana lauletaan, juodaan maljoja Franzin kunniaksi ja keskustellaan Yog-Sothothin, Cthulhun ja Yuggothin kaltaisista seikoista sekä ”uskomattomasta tavasta jolla Iodia, Alkulähdettä, palvotaan uloimpien galaksien takana”. Kaikki nauravat ja juopottelevat, mutta Franz panee merkille, että ilonpitoa sävyttää epämääräinen tuska ja piinatut uurteet ovat pinttyneet Kralitzin paronien kasvoihin.

Suvun kantaisä toteaa juhla-ajan olevan lopuillaan ja kehottaa Franzia palaamaan linnaansa. Hän toteaa kuitenkin myös, että vielä tulee monia uusia juhlia, joihin Franz saa osallistua. Niin Franz nousee takaisin kryptaan ja huomaa siellä sarkofagin, jota ei ollut aiemmin pannut merkille. Sarkofagiin on kaiverrettu sanat: ”Franz, 21. Kralitzin paroni”.

Kirjoittaminen ja julkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pulp-lehti Weird Talesin laaduikkampana pidetty kausi päättyi 1936–1937, kun H. P. Lovecraft ja Robert E. Howard kuolivat ja Clark Ashton Smith lopetti aktiivisen kirjoittamisen. Esiin nousi kuitenkin kaksi Lovecraftin nuorta suojattia: Henry Kuttner ja Robert Bloch.[2] Kuttner julkaisi 1930-luvun jälkipuoliskolla kymmenkunta Cthulhu-tarustoon luettavaa kauhunovellia.[3] Monet niistä hän kirjoitti 1936–1937 eli Lovecraftin vielä eläessä ja sai esikuvaltaan palautetta ja opastusta, vaikka suuri osa novelleista ilmestyikin vasta Lovecraftin kuoltua.[4]

”Kralitzin salaisuus” oli Kuttnerin ensimmäinen Cthulhu-novelli.[5] Se ilmestyi pulp-lehti Weird Talesin lokakuun 1936 numerossa.[6] Tarina muistuttaa Blochin novellia ”Juhlat luostarissa”,[7] joka oli julkaistu tammikuun 1935 Weird Talesissa.[8]

Robert M. Price huomauttaa ”Kralitzin salaisuuden” muistuttavan H. P. Lovecraftin runon Yuggothin kylvö sonetteja XVI–XVIII. Molemmissa kertoja löytää sukuasumuksestaan salakäytävän ja siirtyy sen kautta kuolemanjälkeiseen maailmaan, jota kirotut esi-isät asuttavat. Pricen mukaan on mahdollista, että Kuttnerin novelli innoitti Lovecraftia, joka luki ”Kralitzin salaisuuden” käsikirjoituksen työskennellessään Yuggothin kylvön parissa.[9]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuttnerille lähettämässään kirjeessä Lovecraft kehui ”Kralitzin salaisuuden” vanhahtavaa tyyliä ja goottilaista tunnelmaa, mutta huomautti tarinan paikoin kärsivän ”nuoruuden liioittelusta”.[9] Myös Weird Talesin lukijoilta tarina sai innostuneen vastaanoton.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehdet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Weird Tales, January 1935, 25. vsk, nro 1. Indianapolis, Ind.: Popular Fiction Publishing Company. Internet Archive. Viitattu 30.3.2023. (englanniksi)
  • Weird Tales, Oct. 1936, 28. vsk, nro 3. Indianapolis, Ind.: Popular Fiction Publishing Company. Internet Archive. Viitattu 2.5.2023. (englanniksi)
  • Weird Tales, December 1936, 28. vsk, nro 5. Indianapolis, Ind.: Popular Fiction Publishing Company. Internet Archive. Viitattu 2.5.2023. (englanniksi)

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Holmes, Morgan T.: Gothic to Cosmic: Sword-and-Sorcery Fiction in Weird Tales. Teoksessa The Unique Legacy of Weird Tales. The Evolution of Modern Fantasy and Horror, s. 63–79. Toim. Justin Everett & Jeffrey H. Shanks. Lanham: Boulder: New York: London: Rowman & Littlefield, 2015. ISBN 978-1-4422-5621-7. Google-kirjat (viitattu 1.9.2021). (englanniksi)
  • Price, Robert M. (toim.): The Book of Iod. The Eater of Souls & Other Tales by Henry Kuttner. Oakland: Chaosium, 1995. ISBN 1-56882-045-3. (englanniksi)
  • Sadelehto, Markku: Esipuhe. Teoksessa Musta kivi, s. 7–13. FAN-sarja. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1995. ISBN 951-0-20103-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Weird Tales Oct. 1936, s. 361.
  2. Holmes 2015, s. 74–75.
  3. Price 1995, s. v–xiii.
  4. Price 1995, s. V, 17, 105, 125, 143.
  5. Sadelehto 1995, s. 11–12.
  6. Weird Tales Oct. 1936, s. 361–365.
  7. Weird Tales December 1936, s. 634.
  8. Weird Tales January 1935, s. 111–115.
  9. a b Price 1995, s. 1.
  10. Weird Tales December 1936, s. 634–639.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]