Krakovan vapaakaupunki

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Krakovan vapaakaupunki
Krakovan lippu Krakovan vaakuna
Krakovan lippu Krakovan vaakuna

Krakovan vapaakaupunki kartalla vuonna 1815

Krakovan vapaakaupunki kartalla vuonna 1815.

Valtiomuoto Tasavalta

Pääkaupunki Krakova

Edeltäjä(t) Flag of the Duchy of Warsaw.svg Varsovan herttuakunta

Seuraaja(t) Flag of the Grand Duchy of Cracow.svg Krakovan suuriruhtinaskunta (osa Itävaltaa)

Krakovan vapaakaupunki (puol. Wolne Miasto Kraków), myös Krakovan tasavalta (puol. Rzeczpospolita Krakowska), oli Wienin kongressissa vuonna 1815 luotu kaupunkivaltio, jota vuoteen 1846 asti hallitsivat sen naapurivaltiot Venäjä, Preussi ja Itävalta. Se oli ainoa jäljellä oleva osa Varsovan herttuakunnasta, jonka kyseisten maiden kolme keisaria jakoivat vuonna 1815. Krakova päätyi vapaakaupungiksi, kun Itävalta tai Venäjä eivät kumpikaan haliunneet sen päätyvän toiselle. Alue oli vähintään muodollisesti itsenäinen, vaikkakin Itävalta, Venäjä ja Preussi puuttuivatkin sen sisäisiin asioihin toistuvasti. Vapaakaupungin itsenäisyys päättyi vuonna 1846 alkaneeseen kapinaan, jonka jälkeen alue liitettiin Itävallan hallitsemaan Galitsiaan.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapaakaupungin perustuslain luovutus, maalannut Józef Brodowski.

Krakovan vapaakaupunki luotiin Napoleonin sotien jälkeen järjestetyssä Wienin kongressissa. Ennen sotaa kaupunkia oli pitänyt hallussaan Itävalta Puolan kolmannen jaon tuloksena vuonna 1795. Vuonna 1809 kaupunki oli liitetty Napoleonin johtaman Ranskan perustamaan Varsovan herttuakuntaan. Wienin kongressissa päätettiin Euroopan rajojen uudeelleenjärjestelystä Ranskan voittaneiden valtioiden kesken. Itävalta ei ollut valmis luovuttamaan kaupunkia Venäjän keisarikunnan alaiselle Kongressi-Puolalle, eikä Venäjä puolestaan halunnut sen päätyvän Itävallalle. Preussi oli puolestaan tyytyväinen tilanteeseen, jossa Itävalta ja Venäjä kilpailivat alueen hallinnasta. Lopulta 3. toukokuuta 1815 perustettiin Krakovan vapaakaupunki, joka oli näiden kolmen valtion suojeluksessa, mutta samalla "vapaa, itsenäinen ja puolueeton". Vuonna 1818 käyttöön tulleen perustuslain mukaan vapaakaupunki sai liberaalin kaksikamarisen parlamenttijärjestelmän. Parlamentin eli sejimin ylähuoneen puhemies oli kaupungin presidentti, jonka toimeenpanevat päätökset tuli vahvistuttaa Itävallan, Venäjän ja Preussin edustajilla vapaakaupungissa.[1]

Varsovasta tuli sittemmin puolalaisen politiikan keskus, kun taas Krakovassa keskityttiin talouteen, joka kukoistikin vapaakaupungin olemassolon ensimmäisen kymmenen vuoden ajan. Vapaakaupungista kehittyikin yksi Keski-Euroopan kaupan keskuksista, jossa kukoisti esimerkiksi salakuljetus. Paikalliset maanomistajat ryhtyivät perustivat hiilikaivoksia. Ensimmäinen käänne alueen nousujohteessa tapahtui vuonna 1827, jolloin kolme ulkovaltojen edustajaa kieltäytyi vahvistamasta sejimin valintaa vapaakaupungin presidentiksi. Hänen sijaansa virkaan asetettiin jo viisi kautta virassa toiminut kreivi Stanisław Wodzicki. Ulkovaltojen puuttuminen presidentin valintaan teki selväksi vapaakaupungin itsenäisyyden rajat. Vuonna 1830 alkoi puolestaan marraskuun kansannousu. Vapaakaupunkiin tulvi nyt Venäjän armeijaa pakenevia puolalaisia. Syyskuussa 1831 vapaakaupunkin pakenivat myös kapinajohtajat ruhtinas Adam Czartoryski ja Józef Chłopicki. Tämän tuottaman poliittisen epävakauden takia vapaakaupungin perustuslaki, vaalisalaisuus ja avoimet väittelyt lakkautettiin kahden vuoden ajaksi, eikä presidentin virkaa täytetty.[1]

Krakovan kansannousu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolalaisten hyökkäys venäläisiä vastaan Proszowicessä, maalannut Juliusz Kossak.

Marraskuun kansannousu epäonnistui, mutta puolalaisten kapinahenki jatkoi kasvuaan 1830-luvulla. Krakova toimi linkkinä Puolan ja tuolloin paljolti Pariisissa asuneiden puolalaisten johtajien välillä. Poliittisen tilanteen takia Itävalta ja Venäjä pitivät armeijansa lähellä vapaakaupungin rajoja ja vuonna 1836 poliisin murha toimi syynä Itävallan joukkojen toteuttamalle miehitykselle. 500 paikallista karkotettiin Triesten sataman kautta Yhdysvaltoihin ja toinen vastaava tapaus toimi jälleen syynä uusille sortotoimenpiteille vuonna 1838. Itävalta vetäytyi vapaakaupungista vuonna 1841, mutta armeijan joukot pidettiin edelleen sen lähettyvillä. Presidentin virkaan valittiin Itävaltalaisia mielistellyt Jan Schindler. Vallankumoukselliset alkoivat puolestaan suunnitella uutta kapinaa. Odotettu kapina käöynnistyikin 20. helmikuuta 1846, jolloin väkijoukot alkoivat pystyttää barrikadeja kaupungin kaduille. 22. helmikuuta annettiin julistus kansallisen hallituksen perustamisesta ja kaksi päivää myöhemmin yksi sen kolmesta jäsenestä, Jan Tyssowski, julisti itsensä diktaattoriksi. 26. päivä noin 6 000 miehen vapaaehtoisista koottu kansalliskaarti hyökkäsi Galitsian, jossa Itävallan armeija voitti sen Gdówin taistelussa. 27. päivä Michał Wiszniewski johti epäonnistunutta oikeistolaista vallankaappausta ja vasemmistolainen Edward Dembowski johti uskonnollista menoa Itävaltaan johtavalla Podgórzen sillalla. Dembowski sai surmansa sillalla itävaltalaisten luodeista ja 4. marraskuuta Tyssowski antautui jäljellä olevine kannattajineen Preussille. Samana päivänä vapaakaupunkiin etenevät Venäjän ja Itävallan joukot kohtasivat Krakovan torilla.[1]

Kapinan seurauksensa vapaakaupunki lakkautettiin. Marraskuussa 1846 Itävalta ja Venäjä solmivat sopimuksen, joolla Krakova liitettiin Itävallan hallitsemaan Galitsiaan. Itävallan keisari lisäsi Krakovan suuriruhtinaan arvon pitkään arvonimien listaansa. 1 200 puolalaista pidettiin ja satoja pidettiin sittemmin vankeina Kufsteinin linnoituksessa. Preussille antautuneen Tyssowskiin sallittiin sittemmin muuttaa Yhdysvaltoihin. Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska esittivät turhaan protestinsa Wienin sopimuksen rikkomisesta.[1]

Maantiede ja väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Krakovan vapaakaupungin alue käsitti noi 50 kilometriä leveän alueen Veikselin varrella. Pinta-alaa vapaakaupungilla oli kokonaisuudessaan 1 164 km² ja siihen kuului itse Krakovan kaupungin lisäksi Chrzanówin, Trzebinian ja Nowa Góran pikkukapungit ja 224 kylää. Alue rajautui lännessä Preussin hallitsemaan Sleesiaan, Venäjän Kongressi-Puolaan pohjoisessa ja Itävallan Galitsiaan Veikselin etelärannan puolella. Vuonna 1843 alueella asui yhteensä noin 145 000 asukasta, joista noin 80 % oli katolilaisia ja 20 % juutalaisia.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Norman Davies: God's Playground - A History of Poland, s. 246-250. Volume II. Columbia University Press, 2005. ISBN 978-0-231-12819-3. (englanniksi)