Korkeakoski (Maaninka)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Korkeakoski

Korkeakoski on luonnontilainen koski Maaningalla sijaitsevassa Korkeakoskenjoessa. Joen, putouksen ja sen lähialueet käsittävällä alueella sijaitsee kaksi luonnonsuojelualuetta, joista ensimmäinen perustettiin 1947. Suojeltu alue laajeni edelleen 1990-luvun lopulla  Natura 2000 -hankkeen myötä.[1][2]

Korkeakoskenjoen noin 36 metriä korkea luonnontilainen louhikkoputous on Suomen korkein yhtenäinen vesiputous[3] ja siitä johtuen myös suosittu luonto- ja matkailunähtävyys. Maaston ja eliöstön suojaamiseksi alueelle on rakennettu putoukselle ja kanjonin pohjalle vievä polku portaineen ja kaiteineen. Kävijöitä varten on rakennettu myös ulommas putouksesta vievä rengasmainen Kanjonin kierros.[4]

Kosken lähettyvillä on nuotiopaikka ja pöytäryhmiä. Alueen kahvila toimii keväästä syksyyn viikonloppuisin sekä tilauksesta.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkeakosken viuhkamainen louhikkoputous heinäkuussa 2020. Rotkon kokoa havainnollistaa sinipukuinen katsoja koskenniskan katselutasanteella.  

Korkeakoski on syntynyt muinaiseen kallioperän murtumalinjaan, jonka kallioreunat ovat paikoitellen nähtävissä muun muassa putouksen kohdalla. Joki on kuluttanut alajuoksunsa uoman jääkauden jälkeen, viimeisen 5 000 vuoden aikana.

Korkeakoskessa oli vesimylly jo 1700-luvulla. Se toimi ainakin vuoteen 1886, jolloin tälle viiden talon yhdessä omistamalle myllylle vielä määrättiin veroa Pielaveden kuntakokouksessa. Muistitiedon mukaan tulva vei myllyn koskesta alas osapuilleen vuonna 1890. Muistona siitä kosken yläjuoksulla näkyy matalan veden aikana yhä kaksi myllynkiveä.[5] Joen varressa on sijainnut muitakin myllyjä, rakennuksia ja patoja. Aikanaan siihen on suunniteltu myös voimalaitosta.[6]

Korkeakoski on tunnettu luonnonnähtävyytenä 1800-luvun alkupuolelta alkaen. Elias Lönnrot ja Zacharias Topelius kertovat siitä kirjoissaan, joissa on koskesta Lennart Forsténin piirros. Myös valokuvaaja I. K. Inha ikuisti aikoinaan Korkeakosken.

Kuopiosta tehtiin jo 1860-luvulla retkiä Korkeakoskelle ja silloin rakennettiin ensimmäiset portaat alas laaksoon. Matkustaminen Kuopiosta tapahtui päivittäin höyrylaivoilla. Kuopion matkailijayhdistyksen perustamisen jälkeen vuonna 1887 matkailu vilkastui. Kosken äärellä olleen talon asukkaalle kuului matkustajien opastaminen ja kosken säätöpadon silmällä pito. Pato suljettiin maksua vastaan ja vierailija sai hetken ihailla veden ryöppyä.

Vuosisatojen vaihteessa koskimatkailuun iski lama ja Korkeakosken ylläpito päätettiin lakkauttaa vuonna 1913. Seuraavina vuosikymmeninä matkailu virisi jälleen, kun Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys teki yhdessä kahden muun kuopiolaisen yhdistyksen kanssa maakauppoja 11 hehtaarista maata. Palveluja parannettiin, majan ja portaiden rakenteita korjattiin ja uusittiin. Matkailun kannalta 1930-luku oli Korkeakosken kulta-aikaa. Matkailuyhdistyksen maja purettiin vuonna 1970.

Maaningan kunta rakennutti 1980-luvun alussa uudet portaat kosken vierelle ja alas laaksoon vievälle polulle sekä uusi kosken yli vievän sillan ja koskenreunan turvakaiteet. Vuosina 1990–1992 Maaningan kunta rakensi kahvion ja Tielaitos sillan sekä pysäköintialueen kosken läheisyyteen.

Nykyään Korkeakoskella käy vuosittain kymmeniätuhansia vierailijoita.

Alueen luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joen yläpuolisten soiden turve värjää Korkeakoskenjoen veden läpikuultavan ruskeaksi. Rotkon kasvi- ja eläinkunta hyötyvät virtaavan veden ja rotkon jyrkkien seinien luomasta pienilmastosta.

Korkeakoskenjoki eli Löytynpuro saa vetensä Löytynjärvestä ja useista pikkujärvistä, joista joki mutkittelee alas kanjoniin noin sadan metrin matkan. Siellä vesi putoaa portaittain noin 50 metriä pitkässä louhikossa yhteensä 36 metriä alemmas.[7][3] Joki kiemurtelee hiekkaperäiseen maahan muodostuneessa rotkossa, jonka rehevän kasvillisuuden peittämät seinämät ovat jopa 40 metriä korkeita.[8] Joki virtaa loivasti noin 2,5 km matkan kohti Maaninkajärveä ja laskee sen luoteisosassa sijaitsevassa Tuovilanlahden kylässä saman nimiseen lahteen.[9] Vuonomainen Tuovilanlahti on noin 5 km pitkä ja jyrkkien kallioseinämien reunustama. Sen itäpuolen kallioissa on jääkautinen luola "Pirun pesä" ja hiidenkirnuja, jotka voi saavuttaa vain jäältä tai vesiteitse.

Korkeakosken rotkolaakso on Kuopion lehtokeskuksen viimeisin uloke luoteeseen lähellä vedenjakaja-aluetta. Ympäröivä kangasmaasto on karua, mutta rotkon pohjan kosteissa olosuhteissa on luonnontilaista kuusimetsää, tuoreita ja kosteita lehtoja sekä sekä pieniä virtavesiä. Rinteiden yläosat karuuntuvat mustikkatyypin kankaiksi. Syvän rotkon jyrkät rinteet muodostavat poikkeukselliset maasto-olosuhteet. Samaan aikaan kun kuuma aurinko porottaa rotkon koillisreunalle, puronnotkossa vallitsee kylmänkostea kellari-ilmasto. Kosteus vaihtelee suuresti ja rotkon reunamilla esiintyy pioneerilajiston valtaamia maanvyörymiä. Erikoislaatuisen pienilmaston myötä kasvillisuus on monipuolista. Rotkossa tavataan myös rapuja.

Alueen luontoa on pidetty erittäin merkittävä kasvillisuutensa samoin kuin pinnanmuotojensa ja eläimistönsä vuoksi. Linnuista peukaloista pidetään alueelle tyypillisenä. Kanjonissa harvakseltaan tavattu sorjapetokärpänen (Cyrtopogon pulchripes) on herättänyt kansainvälistä huomiota tutkimuksen varhaisvaiheista alkaen.[10]

Luonnonsuojelualueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkeakosken luonnonsuojelualue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkeakosken poikkeukselliset olosuhteet ovat vetäneet puoleensa luonnontutkijoita ja kartoittajia ainakin vuodesta 1865 alkaen. Jo ensimmäisellä retkellä tehtiin kansainvälisestikin mielenkiintoisia havaintoja harvinaisista lajeista.[10] Yksi ensimmäisistä toimista Korkeakosken luonnon rauhoittamisen suuntaan oli vuonna 1877 tehty sopimus, jolla kuopiolainen luontoväki yhdessä muiden toimijoiden kanssa vuokrasi kosken ja sen lähimmät alueet. Toiminnan pontimena oli tuolloin alueen rajaaminen talouskäytön ulkopuolelle ja sen kaunistaminen matkailun tarpeita varten.[11] Hanke kuitenkin keskeytyi ja alueen talouskäyttö jatkui, kunnes matkailun edistäminen käynnistyi uudelleen samoihin aikoihin kun  Kuopion matkailijayhdistys perustettiin 1887.[12] Matkailuun liittyvä toiminta jatkui ajoittain katkeillen aina vuoteen 1925, jolloin Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen johto esitti maa-alueen ostamista ja rauhoittamista.[13] Vielä samana vuonna yhdistys ja kaksi muuta toimijaa ostivat yhdessä  noin 5 hehtaarin maa-alueen nimeltä Korkeakoski.

1930-luvulla ostettiin vielä kaksi muuta aluetta[13], joista muodostui yhtenäinen Korkeakoskenjoen rotkolaakson ja putouksen käsittävä alue 90 Tuovilanlahti, joka rauhoitettiin luonnonsuojelulain nojalla vuonna 1947. Vuonna 1978 alueen kooksi merkittiin 12,2 ha.[14][15] Osa tästä alueesta on varattu matkailukäyttöön, mutta enin osa on rauhoitettu kahtena eritasoisesti suojeltuna lohkona.[16]

Osa maa-alueiden hankintaan osallistuneista toimijoista luopui myöhemmin eri tavoin osuuksistaan. Toukokuussa 1979 Kuopion Matkailijayhdistys luovutti omistamansa [osuudet] Maaningan kunnalle[17] [14] ja kuntaliitoksen yhteydessä ne siirtyivät edelleen Kuopion kaupungille. Suurin omistaja on vanhoihin toimijoihin kuulunut Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys.[16][6]

Natura 2000 - alue Korkeakoski (6365)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä Natura 2000-verkostoon kuuluva yksityismaiden luonnonsuojelualue perustettiin vuonna 1997 turvaamaan luonnon monimuotoisuutta.[2][18] Alue sijaitsee välittömästi vuonna 1947 rauhoitetun alueen jatkeena Korkeakoskenjoen alajuoksun suuntaan. Sen pinta-ala on 29 hehtaaria.[2] Samoin kuin alueen ensimmäinen rauhoitusalue, tämä Natura 2000-alue kattaa joen, jokilaakson rotkon molemmat reunat sekä jonkin verran tasamaata. Alueen rauhoittamisen yhteydessä määritellyt säännöt pyrkivät suojelemaan rotkomuodostuman, sen koski- ja metsäluonnon sekä alueen lehtokasvillisuuden. Alueella esiintyy vaateliasta ja harvinaista kasvistoa, mukaan lukien kaksi uhanalaista kasvilajia, myyränporras ja hajuheinä.[2]

Kanjonin kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanjonin kierros 2020. Sillat ja portaat suojaavat luonnonsuojelualueen maastoa ja sen kasvillisuutta. Silta ylittää Korkeakoskenjoen.

Kanjonin kierros rakennettiin 1994 alun perin talkoovoimin kulkemaan Korkeakoskenjoen maastossa hiukan kauempana koskesta. Kaikkiaan viiden kilometrin mittainen rengasmaiseen reittin kuuluu 3,5 kilometrin pituinen luontopolku Korkeakosken pysäköintialueelta Tuovilanlahden koululle, josta on matkaa takaisin 2 kilometriä pitkin asfaltoitua tietä. Luontopolku on osoittain vaikeakulkuinen, sillä se laskeutuu alas kanjoniin. Kulkemista helpottamaan on kuitenkin rakennettu portaita ja kaiteita.[19]

Kanjonin kierros kulkee pääosin yksityismailla usein eri perustein suojelulla alueella tai niiden välittömässä läheisyydessä. Tämän johdosta alueella on noudatettava luonnonsuojelumääräyksiä. Kanjonin kierroksella liikkuminen on sallittua vain merkityllä reitillä.[20] Sen lisäksi kiellettyjä ovat esimerkiksi pyörällä ajaminen, majoittuminen ja tupakointi tai muut toimenpiteet, jotka saattavat muuttaa alueen luonnontilaa tai vaikuttaa epäedullisesti kasvillisuuden tai eläimistön säilymiseen. Kävijöitä palvelevat polun varrella sijaitsevat laavu ja tulentekopaikka sekä polulta alkava Kokonkallion näköalareitti.

Nykyisin polun ylläpidosta vastaa Kuopion kaupunki, [20]joka uusi Kanjonin kierroksen rakenteet kesällä 2020. Uusi portti sijaitsee parkkipaikan eteläpäässä ja johtaa tienvieripolun jälkeen alas portaita pitkin Korkeakosken putouksen alajuoksulla joen rantaan. Sillanylityksen jälkeen ylös ja alas johtavat portaat kuljettavat vaeltajaa levähdyspaikalta toiselle ja lopulta Tuovilanlahden kylään, mikä on kehittymässä suosituksi matkailukohteeksi lukuisine nähtävyyksineen ja palveluineen. Rengasreitti jatkuu tietä pitkin takaisin parkkipaikalle, missä maaseudun kehittämisyhdistyksen ylläpitämä Korkeakosken Kanjonin kahvila palvelee keväisin ja kesäisin viikonloppuina ja tilauksesta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Luonnonsuojelulain nojalla rauhoitetut luonnonsuojelualueet ja luonnonmuistomerkit, Sarja B 19. Ympäristöministeriö, Ympäristönsuojeluosasto, 1989. ISBN 951- 47-2119-5. Pdf, verkkoversio. Tämä on digitoitu versio samannimisestä Maa- ja metsätalousministeriön Luonnonvarainhoitotoimiston julkaisusta, jonka toinen ja tiedoiltaan päivitetty painos on julkaistu Helsingissä vuonna 1978 ISBN-tunnuksella 951-46-3684-8.
  • TKH =Tuovilanlahden kylän historiaa. Tuovilanlahden historiapiiri, 1989. ISBN 952-90-0677-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ArcGIS Web Application syke.maps.arcgis.com. Viitattu 8.1.2021.
  2. a b c d Natura 2000: Tietolomake. Alue FI0600035, s. 2. Paikkatieto.fi, 2003. Teoksen verkkoversio.
  3. a b Korkeakoski Suomen vesiputoukset.
  4. Kanjonin kierros | Kuopion luontopolut Liikkuva Kuopio. Viitattu 8.1.2021.
  5. TKH, s. 125.
  6. a b KLYY:n omistamia luontoalueita Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys. Viitattu 10.1.2021.
  7. Löytynjärvi – Iisalmen reitti iisalmenreitti.fi. Viitattu 25.1.2021.
  8. Luonnonsuojelulain... 1989, pdf s. 37.
  9. Maaninkajärvi – Iisalmen reitti iisalmenreitti.fi. Viitattu 20.1.2021.
  10. a b Uhanalainen kärpänen löytyi Suomesta lähes sadan vuoden hiljaisuuden jälkeen | LUOMUS luomus.fi. Viitattu 25.1.2021.
  11. TKH s. 87.
  12. TKH s. 91.
  13. a b TKH s. 92.
  14. a b TKH s. 95.
  15. Lslain perusteella..., pdf s. 132.
  16. a b TKH, s. 96.
  17. Anna-Liisa Pekkarinen: Myö Muaningan helemassa huppaellaan, Maaningan pitäjäkirja., s. s. 37. , 2015. Teoksen verkkoversio.
  18. Luonnonsuojelu yksityismailla Ympäristöministeriö. Viitattu 25.1.2021.
  19. Kanjonin kierros | Kuopion luontopolut Liikkuva Kuopio. Viitattu 20.1.2021.
  20. a b Sopimus polkualueen käytöstä Kuopion kaupungin ja maanomistajan välillä. Kuopion kaupunki. Metsien ja vesialueiden palvelut, 14.10.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Honkakoski, Pekka: Korkeakoski - Suojeltu joki - Korkeakosken joki. Korkeakosken tunnelmia videona
  • Kokoelma kuvia ja lehtileikkeitä Korkeakoskesta Maakirja.fi -sivustolla.
  • Korkeakoski Retkipaikka.fi-sivustolla
  • Tuovilanlahden kylä Maakirja.fi- sivustolla
  • Anna Tuovinen 1999, Annan kootut.
  • Korkeakosken infotaulut
  • Luonnonharrastajan Suomi. Weilin+Göös 2003
  • Luonnonsuojelija-lehti 8/2001
  • Maaningan kirjasto/kotiseutukokoelmat
  • Suomen Luonto -lehti 4/2011 ja 5/2011