Konsta Piironen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Konsta Piironen
Henkilötiedot
Syntynyt24. syyskuuta 1996 (ikä 27)
Suomi Joensuu
Pesäpalloilija
Ulkopelipaikka kolmoskoppari
Sisäpelirooli etenijä
Heittokäsi oikea
Lyöntipuoli oikea
Seura Joensuun Maila
Pelinumero 7
Pelaajaura
Ammattilaisjoukkueet
  • 2016–

Konsta Piironen (s. 24. syyskuuta 1996 Joensuu[1]) on suomalainen pesäpalloilija, joka edustaa Joensuun Mailaa. Sisäpelissä hän pelaa kärkietenijän tai kärjen vaihtajan roolissa ja ulkokentällä kolmoskopparina.

Piironen on koko uransa ajan edustanut kasvattajaseuraansa Joensuun Mailaa, jonka edustusjoukkueessa hän debytoi kaudella 2016. Kolmen ensimmäisen kautensa aikana Piironen pelasi lähinnä etenijäjokerina eikä saanut juurikaan ulkopelivastuuta, mutta kaudella 2019 hän siirtyi joukkueensa kärkietenijäksi ja kolmoskoppariksi ulkokentälle.[2]

Superpesiksessä Piironen on pelannut 172 runkosarjaottelua tehoin 4+5 lyötyä juoksua, 212 tuotua juoksua ja 637 kärkilyöntipistettä. SM-kultaa hän on voittanut kahdesti (2018, 2019) ja SM-pronssia kolmesti (2016, 2017, 2022).[2] Itä–Länsi-otteluun hänet valittiin ensimmäistä kertaa kaudella 2022[3] ja toista kertaa kaudella 2023.[4]

Piironen opiskelee luokanopettajaksi.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]