Koluveren piispanlinna

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Koluveren linna)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun


Koluveren piispanlinna
Sijainti Läänemaan kartalla.
Koluveren piispanlinna keväällä 2015.

Koluveren piispanlinna (vir. Koluvere piiskopilinnus) on linna Läänemaalla Virossa. Linnaa kutsutaan joskus lyhyemmin Koluveren linnaksi (vir. Koluvere linnus, saks. Schloss Lode) ja suomeksi siitä on käytetty myös nimeä Lukkolinna. Linna sijaitsee Koluveren kylässä Lääne-Nigulan kunnan alueella valtatien 10 varrella.

Linna on ollut olemassa 1200-luvulta lähtien. Vuonna 1439 se siirtyi Saarenmaan-Läänemaan hiippakunnan piispan omistukseen ja toimi yhtenä piispan pääasuinpaikoista. Liivinmaan sodan aikana vuonna 1573 sen lähistöllä käytiin Ruotsin ja Venäjän armeijoiden välinen Loden taistelu, joka päättyi Ruotsin voittoon. Vuonna 1560 talonpoikaiskapinan aikana linna yritettiin vallata.

Vuosien 1646 ja 1771 välisenä aikana linna kuului von Löwen -suvulle. Siihen mennessä linna oli menettänyt sotilaallisen merkityksensä ja sitä käytettiin aristokraattien asuinpaikkana. Vuonna 1771 se siirtyi Grigori Orloville, jonka jälkeen sen omisti keisarinna Katariina Suuri. Vuonna 1786 keisarinna antoi linnan pakopaikaksi Brunswick-Wolfenbüttelin herttuatar Augustalle tämän pyydettyä keisarinnalta suojelua väkivaltaiselta aviomieheltään Württembergin prinssi Frederickiltä. Herttuatar kuoli epäselvissä olosuhteissa vain 23-vuotiaana. Hänen hautansa sijaitsee Kullamaan kirkon lähellä ja hänen elämänsä on innoittanut paikallista perimätietoa. Vuonna 1797 keisari Paavali I antoi tilukset lahjaksi kenraali Friedrich Wilhelm von Buxhoevdenille. Ne säilyivät hänen jälkeläistensä omistuksessa vuoteen 1919 asti.

Vuosien 1924 ja 2001 välillä linnaa käyttivät useat hyvinvointilaitokset.

Arkkitehtuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linna on rakennettu keinotekoiselle saarelle, joka luotiin patoamalla osa Liivijoesta. Korkea neliönmallinen torni kuuluu linnan vanhimpiin osiin ja on luultavasti peräisin 1200-luvun alusta, mikä tekee siitä yhden vanhimmista linnojen torneista Virossa. Tuliaseiden kehittymisen myös suuri pyöreä tykkitorni lisättiin 1500-luvulla. Tältä ajalta on peräisin myös kiveen veistetty Saarenmaan-Läänemaan piispana 1532–1541 toimineen Reinhold von Buxhoevdenin vaakuna.

Noin 1770 linnan sisäosat koristeltiin rokokootyylin mukaan. Myöhemmin 1800-luvulla sisutus sai uusgoottilaisen ilmeen. Päärakennukseen tehtiin useita lisäosia sen toimiessa asuinkartanona. Linnan ympäristö muutettiin 1800-luvulla puistoksi, jossa oli lampia, paviljonki ja kaarisilta.

Linna on vaurioitunut useissa tulipaloissa, joita on ollut ainakin vuosina 1840, 1905 ja 1963. Niistä huolimatta linna on edelleen hyvin hieno esimerkki Viron linna-arkkitehtuurista.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Koluvere Castle