Kirlian Camera

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kirlian Camera
Tiedot
Toiminnassa 1980–
Tyylilaji darkwave
elektroninen musiikki
Kotipaikka Italia
Laulukieli englanti
saksa
Jäsenet

Angelo Bergamini, koskettimet
laulu
Elena Alice Fossi, laulu
Kyoo Nam Rossi, kitara
Andrea Artusi, bassokitara

Levy-yhtiö

Out of Line

Sivusto

Kirlian Camera on italialainen darkwave-yhtye, jonka Angelo Bergamini perusti keväällä 1980. Kirlian Cameran edeltäjä oli Bergaminin aiempi yhtye, vuonna 1979 toimintansa aloittanut Suicide Commando, jota ei pidä sekoittaa Belgiassa vuonna 1986 perustettuun Suicide Commandoon, eikä myöskään USA:ssa toimineeseen samannimiseen ryhmään.[1]

Yhtye on historiansa aikana kokeillut erilaisia musiikkityylejä ja sen kokoonpano on muuttunut monta kertaa. Angelo Bergaminin mukaan Kirlian Camera muuttuikin hänen sooloprojektistaan todelliseksi ryhmäksi vasta tammikuussa 2000, jolloin laulaja Elena Alice Fossi liittyi siihen. Kirlian Cameran tunnetuimmat kappaleet lienevät "Blue Room" vuodelta 1985 sekä "Eclipse" vuodelta 1988. Bergaminin mielestä yhtye on kuitenkin tehnyt merkityksellisintä materiaaliaan vasta vuodesta 1997 lähtien.[2]

Yhtye käyttää huomiota herättävää symboliikkaa ja varustusta. Esimerkkeinä mainittakoon risteillä kuvioidut kommandopipot sekä kristillisyyteen viittaavan IHS-kirjainyhdistelmän toistuva käyttö. Hengellisyyteen liittyen Angelo Bergamini sanoi vuonna 1993: "Meidän täytyy jatkaa elämistä ja selviytymistä saavuttaaksemme Taivaan. [...] Uskon, että parempi elämä on olemassa, sillä tämä elämä ja tämä todellisuus on helvetillinen."[3]

Kaksi Elena Alice Fossin tähdittämää yhtyettä, SPECTRA*paris sekä Alice Neve Fox, on saanut alkunsa Kirlian Cameran sivuprojekteina.

Kirlian Camera Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirlian Camera on esiintynyt Suomessa yhden kerran: 27. kesäkuuta 2008 Lumous Gothic Festivalissa Tampereella.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • It Doesn't Matter Now (1983)
  • Eclipse (Das Schwarze Denkmal) (1988)
  • Todesengel. The Fall of Life (1991)
  • Schmerz (1994)
  • Solaris – The Last Corridor (1995)
  • Pictures From Eternity (Bilder Aus Der Ewigkeit) (1996)
  • Unidentified Light (1999)
  • Kalte Container (1999)
  • Still Air (Aria Immobile) (2000)
  • Uno (2002)
  • Invisible Front. 2005 (2004)
  • Coroner's Sun (2006)
  • Nightglory (2011)
  • Black Summer Choirs (2013)

Singlet, demot ja EP:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dawn... (1980, demo)
  • Kirlian Camera (1981, minialbumi)
  • Passing Masks (1982, julkaistu artistinimellä Simona Buja from Kirlian Camera)
  • Communicate (1983)
  • Edges (1984)
  • Blue Room (1985)
  • Ocean (1986)
  • Human/Ocean (1986, promosingle, yhdessä The Human Leaguen kanssa)
  • Ocean (remixed version by Atelier Folie) (1987)
  • Helden Platz (1987)
  • Austria (1988)
  • Schmerz (1992, EP)
  • Split (1993, yhdessä Andromeda Complexin kanssa)
  • Erinnerung (1993)
  • Eklipse Zwei (1994, EP)
  • Le Printemps Des Larmes (1994, vinyyli-EP)
  • Obsession (1995, EP, yhdessä Diven kanssa)
  • Your Face in the Sun (1996)
  • The Desert Inside (1997, minialbumi)
  • Drifting (1998)
  • The Burning Sea (1999)
  • Absentee (2001, minialbumi)
  • Berliner Messe (2005, vinyyli, rajoitettu painos)
  • Ghloir Ar An Oiche (2011)
  • Immortal (2012, EP)

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Ice Curtain (1997, 2CD-julkaisu)
  • Shadow Mission HELD V (2009, sis. uusia versioita)
  • Odyssey Europa (2009, 4CD/2CD-julkaisu)
  • Not of This World (2010, 3CD-julkaisu)

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Live in London (2003, yhtyeen tunnustama bootleg)

Musiikkivideot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Blue Room (1983)
  • Nightglory (2011)
  • Black August (2013)
  • The Fountain of Clouds (2013)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Discogs: Kirlian Camera – band profile discogs.com. Viitattu 6.12.2013. (englanniksi)
  2. Becu, Didier: Kirlian Camera Myspace, November 2010 (haastattelu) kirliancamera.com. 2010. Viitattu 6.12.2013. (englanniksi)
  3. Köble, Oliver: Glasnost Wave Magazine, 09–10/1993 (haastattelu) Glasnost Wave Magazine. 1993. Viitattu 6.12.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä musiikkiyhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.