Kim Hak-sun
| Kim Hak-sun | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 20. lokakuuta 1924 Jilin, Kiina |
| Kuollut | 16. joulukuuta 1997 (73 vuotta) |
| Ammatti | ihmisoikeusaktivisti |
| Muut tiedot | |
| Aktiivisena | 1991–1997 |
Kim Hak-sun (kor. 김학순, Gim Hak-sun; 20. lokakuuta 1924 Jilin, Kiina – 16. joulukuuta 1997) on korealainen ihmisoikeusaktivisti, joka oli vuonna 1991 ensimmäisenä todistajana nostamassa esiin japanilaisten 1930- ja 1940-luvun järjestämällisen seksiorjakäytännön. Kim oli toisen maailmansodan aikana Kiinassa japanilaisten sotilaiden seksiorjana eli niin sanottuna ”lohtunaisena”. Hän salasi asian 50 vuoden ajan, sillä korealaisessa kulttuurissa seksuaaliväkivallassa kärsineiden tuli elää hiljaa häpeässä. Kim päätti kuitenkin tulla julkisuuteen kuultuaan vuonna 1991 uutisen, jonka mukaan Japani kieltää hankkineensa sota-aikana lohtunaisia. Kim todisti kokemuksistaan 14. elokuuta 1991. Tämän jälkeen julkisuuteen on tullut satoja muitakin seksiorjia. Kim jatkoi itse elämänsä loppuun asti Japanin painostamista historiansa tunnustamiseen sekä korvauksien ja anteeksipyynnön antamiseen.
Nuoruus ja opiskelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kim Hak-sun syntyi vuonna 1924 Kiinan Jilinin maakunnassa, mihin hänen vanhempansa olivat paenneet Koreasta Japanin julmaa valloituskautta. Kimin isä kuoli pian tämän syntymän jälkeen, ja Kim muutti äitinsä kanssa takaisin Koreaan. Kim kävi Pjongjangissa lähetyssaarnajien koulua.[1][2]
Kim ei sopeutunut elämään äitinsä ja tämän uuden miehen kanssa, ja hänet lähetettiin kasvattiperheeseen.[2] Kim oli 15-vuotias, kun kasvattiperhe lähetti hänet gisaengeja kasvattaneeseen kouluun. Siellä nuoret nappivat oppivat, kuinka yläluokkaisia miehiä viihdytetään, ja he saivat opetusta laulusta, tanssista, instrumenteista ja runojen kirjoittamisesta. Kim valmistui vuonna 1941, ja hänen ottoisänsä vei hänet Pekingiin etsimään töitä. Japanilaiset kuitenkin kaappasivat Kimin ja perheen toisen ottolapsen.[1]
Seksiorjana ja sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tytöt vietiin niin sanottuina ”lohtunaisina” japanilaiseen sotilasyksikköön, missä upseeri raiskasi Kimin heti ensimmäisenä yönä. Yksilössä oli viisi korealaista naista, joista vähintään kolme oli vielä teini-ikäisiä. Sotilaat vartijoivat heitä, toivat heille ruokaa ja käyttivät seksiorjina. Kimin mukaan jopa 10–15 sotilasta saattoi käyttää heitä sotaretkien jälkeen. Sotilaat kohtelivat naisia käytännösäs objekteina ja tekivät näille, mitä tahtoi. Lääkäri tarkasti naiset kerran viikossa seksitautien varalta.[1]
Kim oli vankina neljä kuukautta, ja hän pystyi pakenemaan korealaisen miehen avulla. Miehestä tuli lopulta myös Kimin puoliso, ja he saivat kaksi lasta. Kimin mukaan hänen miehensä ei ollut helppo puoliso, sillä tämä kutsui häntä humalassa tai loukkaantuneena likaiseksi sotilashuoraksi. Kim asettui vuonna 1945 miehensä kanssa Souliin. Heidän lapsensa kuolivat pieninä ja Kimin mies Korean sodan aikana. Kim teki tämän jälkeen monia erilaisia töitä, ja vuonna 1987 hän asui slummissa almujen ja tilapäisten töiden varassa.[1]
Aktivismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kim kuuli vuonna 1991 uutisen, jossa Japanin hallitus kielsi ”lohtunaisten” käyttämisen. Kim otti tämän jälkeen yhteyttä naisten oikeuksia ajavaan järjestöön ja kertoi haluavansa protestoida japanilaisia vastaan.[1] Kim todisti julkisuudessa 14. elokuuta 1991 oltuaan 50 vuotta hiljaa japanilaisten seksiorjuudesta.[2] Suurin osa ”lohtunaisista” oli pysynyt hiljaa, koska korealaisessa kulttuurissa seksuaalisen väkivallan uhrien odotettiin elävän häpeässä ja hiljaisuudessa.[1]
Kimin voimakas todistus televisiokameroiden edessä oli ensimmäinen, jossa japanilaisten entinen seksiorja toi tapahtumat julkisuuteen. Kim antoikin kasvot monille Japanin valloituskaudella kärsineille naisille.[1] Hänen todistuksen jälkeen monet muutkin uskalsivat tulla esiin, ja yhteensä noin 200 uhria Filiippineiltä, Singaporesta, Taiwanista, Kiinasta, Koreasta ja Alankomaista rekisteröityi ”lohtunaisiksi”.[2] Historioitsijoiden mukaan japanilaiset houkutteli tai pakotti 1930-luvun alusta toisen maailmansodan loppuun noin 200 000 naista asevoimien raiskauskeskuksiin.[1]
Kim jatkoi naisten oikeuksien ja oikeudenmukaisuuden puolesta todistuksensakin jälkeen. Hän oli mukana muun muassa vuonna 1991 Tokion käräjäoikeuteen viedyssä jutussa, jossa vaadittiin Japanilta vahingonkorvauksia ja anteeksipyyntöä. Kim oli myös useasti puhumassa Japanin Soulin-suurlähetystön järjestetyissä mielenosoituksissa.[2] ”Lohtunaiset” ovat kokoontuneet suurlähetystön eteen keskiviikon mielenosoitukseen joka viikko vuodesta 1992.[1]
Kim kuoli keuhkosyöpään joulukuussa 1997. Hänen muistonsa kunniaksi Etelä-Koreassa on vuodesta 2018 vietetty 14. elokuuta entisten ”lohtunaisten” kansallista muistopäivää.[1][2] Kimin merkitys japanilaisten kaameuksien esiintuonnissa on valtaisia, ja esimerkiksi Korean ja Japanin välisiin suhteisiin keskittynyt professori Alexis Dudden on kutsunut Kimiä yhtenä 1900-luvun rohkeimmista ihmisistä. Kimin lausunto sai tutkijat etsimään todisteita väitteiden puolustamiseksi ja toisaalta prosessin, jossa on vaadittu Japanin myöntävän osallisuutensa sotarikokseen ja rikokseen ihmisyyttä vastaan.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||
