Gisaengit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gisaeng valokuvassa vuosien 1910 ja 1920 väliltä.

Gisaengit olivat oma ammattikuntansa Koreassa, joka koostui esimerkiksi kuninkaan hovissa vieraita viihdyttäneistä naisista. Vieraita viihdyttääkseen gisaengit opiskelivat esimerkiksi runoutta, tanssia, musiikkia ja tarinankerrontaa. Osa toimi myös kurtisaanien tavoin. Korean gisaengit muistuttivat toiminnaltaan esimerkiksi Japanin geishat, mutta Korean gisaenglaitos on varhaisempaa alkuperää. Gisaengit katosivat 1940-lukuun mennessä, mutta tapoja on sittemmin elvytetty.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoria tyttöjä opiskelemassa gisaengiksi piirroksessa vuodelta 1910.

Gisaeng-laitoksen on arveltu syntyneen Korean Goryeo-dynastian valtakaudella. Esikuva saatiin mahdollisesti Kiinassa, jossa vastaavia liehittelijälaitoksia oli jo Tang-dynastian valtakaudella. Japanin geishat saivat alkunsa joitakin vuosisatoja myöhemmin. Gisaeng-laitoksen syntyyn vaikuttivat muutokset yhteiskunnassa. Yhteiskuntaan syntyi luokkarajoja ja kotityöt alettiin pitää piilossa. Kotityöt tehtiin ovien takana talojen sisimmässä huoneessa. Avioliitot perustuivat harvoin rakkaudelle ja miehet päätyivät etsimään seuraa kodin ulkopuolelta. Omana selkeästi erottuvana ryhmänään gisaengit säilyivät aina 1930-luvulle saakka ja laitos katosi 1940-luvun aikana. Nykyisin vanhoja tapoja on elvytetty ja Koreassa toimii tuhansia gisaengin virkaa toimittavia ravintolaemäntiä.[1]

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gisaengit saatettiin jakaa kolmeen erilliseen luokkaan. Ensimmäisen luokan gisaengit viihdyttivät hovissa kuninkaan läsnä ollessa ja toimivat korkea-arvoisten vieraiden, kuten esimerkiksi Kiinasta saapuvien lähettiläiden kanssa. Toisen luokan gisaengit viihdyttivät hieman alempiarvoisia ministereitä ja muita virkamiehiä ja kolmanteen alimpaan luokkaan kuuluneet tavallisia kansalaisia. Kolmannen luokan gisaengien toiminta ei juuri poikennut tavallisista prostituoiduista, mutta heilläkin oli koulutusta esimerkiksi kiinalaisessa lääketieteessä, runoudessa, kirjoittamisessa ja käytöstavoissa. Korealaisessa yhteiskunnassa miehet eivät saaneet olla tekemisissä naisten kanssa, joten gisaengit toimivat usein myös heidän välskäreinään.[1]

Gisaengiksi tulivat usein köyhistä perheistä ja usein gisaengiksi ryhtyvän tytön äiti oli itse gisaeng. Gisanegin ammattia ei arvostettu urana, vaan siihen päädyttiin enneminkin pakon edessä. Yleensä perheet pyrkivät naittamaan tyttärensä sopivalle puolisolle, mutta jos tämä ei ollut mahdollista, vanhemmat saattoivat myydä tyttärensä gisaengin oppiin kahdeksan tai kymmenen vuoden ikäisenä. Gisaengin koulutukseen kuului tanssia, laulua, soittoa, kirjoitusta ja erityisesti puhetaitoja. Gisangin tuli pystyä lausumaan runoja, kertomaan tarinoita ja keskustella monista eri aiheista viihdytettäviensä kanssa. Myös tanssin opettelu oli tärkeää ja gisaengit esittivät niin hyvin muodollista hovitanssia, kuin osittain improvisoituja yksityistanssejakin. Gisaengit eivät erityisemmin laittaneet tukkaansa, mutta he pitivät kauniita pukuja, pääkoristeita ja koruja. Esimerkiksi geishoista poiketen he eivät käyttäneet raskasta meikkiä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Ilmari Vesterinen, Juha Janhunen ja Tauno-Olavi Huotari: Korea - Kolme ovea tiikerin valtakuntaan, s. 357-362. Gaudeamus Helsinki University Press, 2000. ISBN 978-951-662-797-0.