Kim Brown

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kim Brown (2. kesäkuuta 1945 Birmingham, Englanti11. lokakuuta 2011 Helsinki) oli brittiläissyntyinen muusikko, The Renegadesin perustaja.[1]

Brown perusti Renegadesin Birminghamissa 1960. Yhtye päätyi vuonna 1964 keikalle Suomeen Leo Heinosen kutsusta samaan aikaan, kun useimmat brittiyhtyeet menivät Saksaan, ja jäi Suomeen kahdeksi kuukaudeksi. Yhtyeen jäsenet pukeutuivat Yhdysvaltain sisällissodan aikaisiin ratsuväen univormuihin ja soittivat rajua rockia, mikä nosti yhtyeen Suomessa valtavaan suosioon. Osa soittajista jäi Suomeen pysyvästi, ja myös Brown asettui sinne myöhemmin.[1]

Yhtye levytti Suomessa singlen "Cadillac", josta tuli menestys. Varhaisista singleistä "Matelot" soi Aki Kaurismäen elokuvassa Le Havre. Yhtyeen musiikillista kypsymistä ilmentää "My Heart Must Do the Crying". Vuonna 1966 yhtye levytti Suomeksi Dannyn taustalla kappaleen "Salattu suru", jonka on myöhemmin levyttänyt Topi Sorsakoski ja joka on tanssiorkestereiden vakio-ohjelmistoa.[1]

Kolmessa vuodessa yhtye levytti Suomessa neljä albumia. Se oli mukana myös elokuvassa Topralli ja esiintyi usein televisiossa. Yhtyeellä on ollut suomalaiseen kevyeen musiikkiin merkittävä vaikutus. Myöhemmin yhtye teki joitakin nostalgiavierailuja. Merkittäviä yhtyeitä joissa Brown viimeksi soitti, olivat trio Hasse Walli ja Markus Raivion kokoonpano.[1] Italiassa hänellä oli suosittu yhtye Kim &the Cadillacs.[2]

Kurkkusyöpä esti Brownin laulun ja keskeytti uran.[1] Suomalaiset artistit esittävät hänen musiikkiaan tribuuttialbumilla Moments with Kim Brown 2005. Muistojamit pidetiin 1. marraskuuta 2011 Helsingissä ravintola Storyvillessa. Tilaisuudessa esiintyvät The Nameless, The First, Agents ja Hasse Walli.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Arto Pajukallio: Kim Brown Hs.fi Muistot. Viitattu 13.10.2011.
  2. Andergraund.it