Keskustelu mallineesta:Lentoasema

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lähin kaupunki[muokkaa wikitekstiä]

Olisi varmaankin järkevää muuttaa tuo "lähin kaupunki" johonkin kuvaavampaan sanaan, kuten vaikkapa asutuskeskus? Nyt suomalaisten lentoasemien kohdalla tuossa lukee sellaisia "kaupunkeja" kuten: Enontekiö, Tikkurila, Myyrmäki, Ivalo ja Kittilä. --BrDead 8. lokakuuta 2006 kello 17.37 (UTC)

Lähin kaupunki -parametri on ongelmallinen myös toisessa mielessä: Alun perin lienee tarkoitettu, että siihen merkittäisin merkittävin kaupunki (tai merkittävimmät kaupungit merkittävyysjärjestyksessä), jota/joita lentoasema palvelee. Kuitenkin tarkalleen ottaen se tarkoittaa lähintä kaupunkia. Esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoaseman tapauksessa lähin kaupunki on Vantaa eikä Helsinki, jota lentoasema kuitenkin ensisijaisesti palvelee. (Aiheesta on käyty keskustelua ko. artikkelin keskustelusivulla.) Samoin Tampere-Pirkkalan lentoaseman tapauksessa Nokia sijaitsee hieman lähempänä kuin Tampere ainakin 020202.fi:n reittihaun mukaan. (Pirkkala ei ole kaupunki.) Ulkomailla vastaavia tapauksia on myös paljon.
En-wikin vastaavassa mallineessa vastaavan parametrin otsikko on Serves, joskin sen suora käännös palvelee ei ainakaan minusta ole oikein kuvaava. Pitäisikin löytää napakka sanamuoto, jonka merkitys olisi tärkein kaupunki, jota lentoasema palvelee.
Lähin asutuskeskus -sanamuoto ei tähän ongelmaan auta: itse asiassa se saattaisi johtaa ojasta allikkoon, kun lähimmäksi asutuskeskukseksi merkittäisiin esimerkiksi Oulun lentoaseman tapauksessa Oulunsalo jne. tai jopa kuntien sisäisiä taajamia. --Apalsola km 6. toukokuuta 2008 kello 22.43 (UTC)

Minä kannatan mallia, jossa sarakkeessa ilmoitettaisiin lentoaseman etäisyys siihen keskustaan, jossa kenttä sijaitsee oli kyseessä sitten kaupunki tai kunta. Näin ollen Vantaan lentoasemassa lukisi joko Vantaa tai Tikkurila, Oulunsalossa Oulunsalo ja Tampere-Pirkkalassa Pirkkala. Esimerkiksi Vantaalla lentokentälle Tikkurila on paljon tärkeämpi keskus kuin hesa, koska suurin osa ellei jopa lähes kaikki julkisesta liikenteestä lentoasemalle kulkee Tikkurilan kautta. 91.152.193.7 6. toukokuuta 2008 kello 23.01 (UTC)

Jos todella on niin, että Tikkurila on Helsinki-Vantaan lentoaseman kannalta tärkein keskus, kannattaisi lentoasema nimetä uudelleen Tikkurilan lentoasemaksi. Vakavasti ottaen, Helsinki on Suomen pääkaupunki, jonka liikennettä Helsinki-Vantaan lentoasema ensisijaisesti palvelee. (Toki Helsinki-Vantaan lentoasema palvelee myös koko Suomen liikennettä, mutta se on sitten jo toinen tarina.) Lentoasema on aikanaan rakennettu Vantaalle, koska Helsinki tarvitsi (uuden) lentoaseman ja sopivin paikka sattui löytymään Vantaalta. Lentoaikatauluissa lukee Helsinki eikä suinkaan Tikkurila tai edes Vantaa.
Samoin Oulun lentoasema palvelee Oulun liikennettä ja Tampere-Pirkkala Tampereen. Viimeksi mainitussa tapauksessa Pirkkala lienee saanut nimensä lentoaseman nimeen vain sen vuoksi, ettei uutta, 1970-luvun lopussa valmistunutta lentoasemaa haluttu sekoitettavan vanhaan Tampereen lentoasemaan. (Tampereen vanha lentoasema tunnetaan nykyisin nimellä Tampere-Härmälän lentoasema. Käsittääkseni virallinen nimi ennen Tampere-Pirkkalan valmistumista oli kuitenkin Tampereen lentoasema, ja Härmälä on lisätty nimeen myöhemmin erotukseksi Tampere-Pirkkalasta.)
Lisäksi lentoaseman sijaintikunta (Vantaa, Oulunsalo, Pirkkala jne.) ilmoitetaan jo infolaatikon kunta-parametrissa. Sijaintikunnan mainitseminen uudelleen lähin kaupunki -kohdassa olisi useimmiten tarpeetonta toistoa. --Apalsola km 7. toukokuuta 2008 kello 00.09 (UTC) -- (kirjoitusvirheet korjattu jälkijättöisesti...) Apalsola km 28. toukokuuta 2008 kello 19.55 (UTC)
Esitys: Muutetaan otsikko muotoon Tärkein asutuskeskus ja etäisyys tai pelkästään Tärkein keskus ja etäisyys. Tällöin ei olisi ongelmaa siitä, onko (asutus)keskus, jonka liikennettä lentoasema ensisijaisesti palvelee, kaupunki (esim. Helsinki, Tampere, Oulu), kunta (esim. Kittilä, Enontekiö) vai kylä (esim. Ivalo). Samoin sanamuoto ei tuottaisi ongelmia, vaikkei tärkein keskus olisikaan lähin. --Apalsola km 10. heinäkuuta 2008 kello 21.47 (UTC)
Kannatan. --BrDead 12. heinäkuuta 2008 kello 00.50 (UTC)
Konsensus se on kahdenkin ihmisen konsensus, kun kukaan ei vastustakaan, joten muutin otsikon muotoon Tärkein keskus ja etäisyys. Muutin myös parametrin ensisijaisen nimen, joskin vanhakin kelpaa edelleen. --Apalsola km 2. elokuuta 2008 kello 11.11 (UTC)

Tupakkatilat[muokkaa wikitekstiä]

Itseäni lentoasemassa eniten kiinnostaa onko niissä yleisiä tupakointitiloja. Olisiko sellaista tietoa mahdollista liittää mallineeseesn? Puuropyssy 14. joulukuuta 2008 kello 22.55 (EET)[vastaa]

Matkustajamäärä[muokkaa wikitekstiä]

Miksi ihmeessä tuossa kohdassa malline ei suostu näyttämään ollenkaan pilkkuja, mutta muuttaa kaikki pisteet pilkuiksi? Matkustajamäärät on pakko kirjoittaa amerikkalaiseen muotoon "13.1 milj.", minkä lisäksi sanan "milj." perässä oleva piste muuttuu pakosta aina pilkuksi.-Henswick 9. helmikuuta 2013 kello 22.55 (EET)[vastaa]

Kiitoteiden taulukko[muokkaa wikitekstiä]

Kiitoteiden taulukko ei ole aivan keskellä sille tarkoitettua tilaa. Käytän Firefox-selainta -- en tiedä onko muilla selaimilla sama "ongelma". Tuon taulukon marginaalit voisi ehkä poistaa, jolloin taulukko ulottuisi mallineen reunasta reunaan? --Hartz (keskustelu) 21. syyskuuta 2013 kello 16.26 (EEST)[vastaa]