Kesäyön unelma (Mendelssohn)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mendelssohnin kuuluisan häämarssin teema teoksesta Kesäyön unelma, Op. 61, 1842.

Kesäyön unelma (Ein Sommernachtstraum) on Felix Mendelssohn Bartholdyn kaksiosainen teos William Shakespearen samannimiseen näytelmään. Teoksen orkesterialkusoitto (op. 21) on sävelletty vuonna 1826, loput näytelmämusiikista (op. 61) Mendelssohn sävelsi Preussin kuninkaan, Fredrik Vilhelm IV:n, tilauksesta vuonna 1842.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkusoitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosien 1797 ja 1810 välissä julkaistiin saksalaisen runoilijan, kääntäjän ja kriitikon August Wilhelm Schlegelin arvostetut Shakespeare-käännökset, mukaan lukien näytelmä Ein Sommernachtstraum (Kesäyön unelma). Kesällä 1826 nuori Mendelssohn luki tämän teoksen ja sai siitä innostuksen säveltää näytelmään alkusoiton. Alkusoiton kerrotaan syntyneen Mendelssohnin perheen puutarhassa, jossa Felix vietti aikaa ystäviensä kanssa. Hän esitteli teoksen ensimmäinen version ystävälleen Adolf Bernhard Marxille, joka totesi, että teos vaatii vielä työstämistä. Noin kuukaudessa Mendelssohn sävelsi lopullisen version alkusoitosta, joka valmistui 6. elokuuta 1826, Mendelssohnin ollessa 17-vuotias. Marraskuussa 1826 Mendelssohn esitti teoksen sisarensa kanssa pianolla ystävälleen ja opettajalleen Ignaz Moschelesille, joka nautti siitä suuresti. Alkusoitto saavutti jo Mendelssohnin elinaikana suuren suosion. Siitä tuli myös Mendelssohnille henkilökohtaisesti tärkeä teos, josta hän ammensi inspiraatiota muihin teoksiinsa. [1][2]

Edwin Landseer: Kohtaus Juhannusyön uni -näytelmästä, 1848.

Alkusoitossa Mendelssohn esittelee runollisen romanttiseen tyyliin tulevan teoksen teemoja ja tunnelmaa. Se on tiivistelmä näytelmän tapahtumista. Jousten pianissimossa soitetut staccatot ja nopeat juoksutukset kuvaavat metsän keijukaisia. Orkesterin yhtyessä forte-katkelmaan kuvataan Ateenan hovia, jonka nuoret saapuvat keijukaismetsään selvittämään rakkaushuoliaan. Viulujen legato-teema viittaa rakastuneeseen pariin, käsityöläisiä taas kuvataan yksinkertaisella ja rytmikkäällä teemalla. Yksi käsityöläisistä muuttuu keijujen juonen vuoksi aasiksi, johon keijukaisten kuningatar Titania rakastuu. Myös tämä kuullaan musiikissa eräänlaisena aasin hirnuntana. Torvien fanfaarit teoksessa ilmentävät Theseuksen ja Hippolyten kuninkaallista metsästysseuruetta. [1][3]

Näytelmämusiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1842 Mendelssohn suostui Preussin kuninkaan Fredrik Vilhelm IV:n pyynnöstä jatkamaan työtään kuninkaan palveluksessa sekä säveltämään lisää musiikkia näytelmään Kesäyön unelma. Vuosina 1842–1843 Mendelssohn siis palasi Kesäyön unelman pariin ja ryhtyi säveltämään näytelmämusiikkia perustanaan 16 vuotta aikaisemmin säveltämänsä alkusoitto. Syyskuun alussa 1843 teos oli valmis. Sen ensiesitys oli 14. lokakuuta 1843 Potsdamissa Neues Palaisissa kuningas Fredrik Vilhelm IV:n syntymäpäiväjuhlassa. Ensiesitystä seurasi useita loppuunmyytyjä esityksiä Berliinin Konzerthausissa. Teoksen ehdottomasti suosituimmaksi osaksi nousi neljännen näytöksen päättävä Häämarssi, joka on edelleen yksi suosituimmista häämarsseista. Näytelmämusiikissa kuullaan alkusoitossa käytettyjä teemoja, sävellajeja ja rytmejä, mikä kokoaa teoksen yhdeksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Teokseen kuuluu niin orkesterimusiikkia, kuin kuoro- ja solistilauluja, joiden välissä on puhetta ja musiikkia yhtäaikaisesti (saks. Melodram). [1]

Karl Jägerin kaiverrus Felix Mendelssohnista, 1870.

Teoksen esittäminen kiellettiin kansallissosialistisessa Saksassa Mendelssohnin juutalaisen taustan vuoksi. Kesäyön unelma oli suosittu näytelmä saksalaisissa teattereissa, ja sitä esitettiin usein yhdessä Mendelssohnin sävellyksen kanssa. Useita säveltäjiä, kuten Richard Straussia ja Carl Orffia, pyydettiin säveltämään korvaavaa musiikkia näytelmän yhteydessä soitettavaksi, mutta osa säveltäjistä kieltäytyi eivätkä muiden yritykset säveltää vastaavaa musiikkia olleet yhtä menestyneitä kuin Mendelssohnin näytelmämusiikki. [1]

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ouverture (Alkusoitto). Allegro di molto.

  1. Scherzo. Allegro vivace.
  2. L'istesso tempo. - Elfenreigen (Keijujen marssi). Allegro vivace.
  3. "Bunte Schlangen, zweigezungt", Lied mit Chor. Allegro ma non troppo.
  4. Intermezzo. Allegro appassionato - Allegro molto comodo.
  5. Notturno. Con moto tranquillo.
  6. Hochzeitsmarsch (Häämarssi). Allegro vivace.
  7. Fanfaari. Allegro commodo. - Marcia funebre (Hautajaismarssi). Andante commodo.
  8. Ein Tanz von Rüpeln (Klovnien tanssi). Allegro di molto.
  9. Intermezzo (Häämarssin repriisi). Allegro vivace.

Finale mit Chor (Finaali), "Bei den Feuers mattem Flimmern". Allegro di molto.

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkusoiton orkesterikokoonpanoon kuuluu kaksi huilua, kaksi oboeta, kaksi klarinettia, kaksi fagottia, kaksi käyrätorvea, kaksi trumpettia, ofikleidi, timpani ja jouset. Näytelmämusiikissa orkesteriin liittyy vielä kolmas trumpetti, kolme pasuunaa, triangeli ja lautaset. Lisäksi teoksessa esiintyy kaksi naislaulajaa (esimerkiksi kaksi sopraanoa) sekä naiskuoro.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Todd, Larry R. Mendelssohn: The Hebrides and other overtures. Cambridge University Press, 1993. ISBN 0-521-40419-3. (englanniksi)
  • Todd, Larry R. Mendelssohn. A Life in Music. Oxford University Press, 2003. ISBN 0-19-511043-9. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Todd, Larry R.: Mendelssohn. A Life in Music.. Oxford University Press, 2003.
  2. Todd, Larry R.: Mendelssohn: The Hebrides and other overtures.. Cambridge University Press, 1993.
  3. Christian Holmqvist: Allegoria della notte helsinginkaupunginorkesteri.fi.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]