Kenneth Arnold

Arnoldin ilmavoimien tiedustelulle tapauksesta 12.7.1947 kirjoittama kirje ja piirros.

Arnoldin ufohavainnon rekonstruktio.

Kenneth Arnold (14. maaliskuuta 1915 Sebaka, Minnesota – 16. tammikuuta 1984 Bellevue, Washington) oli yhdysvaltalainen liikemies ja lentäjä, joka teki vuoden 1947 ufoaallon ensimmäisen ufohavainnon. Arnold näki lentäessään Washingtonin osavaltiossa Mount Rainierin lähellä 24. kesäkuuta iltapäivällä 1947 yhdeksän puolikuuta tai lautasta muistuttavaa esinettä, joiden liike muistutti kuin vedestä sinkoavan lautasen (tai tutummin suomalaisille veteen heitetyn litteän leipäkiven) liikettä. Arnold kertoi lehdille tapauksesta. Monet Yhdysvaltain ja Kanadan lehdet julkaisivat tapauksen. Sen jälkeen Yhdysvalloissa alkoi tulvia raportteja lentävistä lautasista. Arnold kirjoitti myöhemmin kirjan ja muutamia lehtiartikkeleita ufoista.

Arnoldin ufohavainto

Kenneth Arnold lensi havaintohetkellä Washingtonin osavaltiossa Mineralin lähellä kohti Yakimaa 9200 jalan korkeudessa. 24. kesäkuuta hieman ennen kello 15.00. Näkyvyys oli hyvä, 15 mailin päässä vasemmalla takana ollut DC-4 näkyi selvästi. Arnold näki alussa kirkkaita valonvälähdyksiä, jotka muistuttivat valon heijastusta peilistä. Ne olivat pohjoiseen Mount Rainierista, 20–25 mailin päässä. Arnold ajatteli alussa niiden olevan heijastuksia omasta lentokoneestaan, ja mutkitteli sen takia lentäessään, mutteivat heijastukset muuttaneet sen takia sijaintiaan. Hyvin litteät, sivulta lähes näkymättömät hyvin nopeasti liikkuvat kohteet olivat tummia, mutta niistä heijastui joskus auringon valo. Kohteet kulkivat pitkässä jonossa. Yksi kohteista oli kuin puolikuu, loput ympyrämäisempiä. Kohteiden koko oli armeijan myöhempien päätelmien mukaan 140–280 jalkaa. Ne sivuuttivat Arnoldin edestä ja lensivät lopulta erään Mount Rainierin sivuhuipun taakse ja katosivat hetkeksi huipun taakse. Kohteet etenivät kohti valtavaa Arnoldin arvioimaa 1200 mailin tuntinopeutta 50 mailin päähän Arnoldista Mount Adamsin lähelle, jossa katosivat näkyvistä.

Arnold kertoi tarinansa Yakiman lentokentän väelle. Lentokentän johtaja epäili Arnoldin kertomusta. Sen jälkeen Arnold jatkoi lentonäytökseen, jonne tuntematon Yakimassa ollut lentokenttätyöntekijä soitti. Arnold otti yhteyttä ilmavoimien tiedusteluun, jossa Arnoldin puheille ei naurettu. Ilmavoimat epäilivät Arnoldin ehkä nähneen ohjatun ohjuksen, mutta Arnoldin mielestä tämä selitys ei ollut pätevä. Arnold käveli seuraavana päivänä Pendleton East Oregonian -lehden toimitukseen. Lehden toimittajien epäilykset hälvenivät pian. Arnoldin havainnon vahvistivat muut silminnäkijät: eräs tarkastaja näki samoihin aikoihin kuin Arnold Mount Rainierin lähellä kuusi soikeaa kohdetta pienellä kaukoputkella. kohteet häiritsivät magneettikentällään kompassia. Mutta Arnoldin lähellä lentänyt DC-4:n ohjaaja ei havainnut mitään erikoista. Seattlesta länteen Bremertonissa nähtiin samana päivänä nopeasti liikkuvia kohteita ja välähdyksiä, tosin aamulla tai yöllä.

25. kesäkuuta tehtiin Yhdysvalloissa raporttien mukaan 13 havaintoa. Kaksi ensimmäistä näistä oli Byron Savagen havainto Oklahoma Cityssä, toinen W. Davenportin Kansas Cityssä. Savagen havainnossa iltahämärissä näkyi suuri, hopeanvärinen litteä kiekko. Davenportin tekemässä havainnossa oli monta alumiinin väristä kohdetta, jotka päästivät ääntä ja jättivät vanat.

Arnoldin ilmoitus julkistettiin 25–26. kesäkuuta monissa sanomalehdissä usein etusivulla. 26. kesäkuuta myös Davenportin ja Savagen tekemät havainnot saivat julkisuutta.

27. kesäkuuta sanomalehdet alkoivat käyttää termiä "lentävä lautanen" ja "lentävä kiekko", tätä ennen oli käytetty nimitystä "pannu", "teelautanen" ja "kiekko". Arnoldin mielestä kiekkomaisesta muodosta ei olisi kannattaunut puhua, teelautanen kuvasi vain kohteen hyppivää liikettä, joka oli kuin melkein vaakasuoraan lappeellaan heitetyn teelautasen hyppelyä veden pinnassa. Termiä lautanen käytti ensimmäisenä väärinkäsityksen vuoksi lehtimies Bill Bequette 25. kesäkuuta 1947, ja lentäväksi kiekoksi hän sanoi kohteita 28. kesäkuuta. Ihmiset ilmoittivat seuraavina viikkoina satoja havaintoja lentävistä lautasista. Alkoi noin kaksi kuukautta elokuun lopuille kestänyt ufoaalto, jolloin ihmiset ilmoittivat valtavasti ufohavaintoja. Tämän aallon havaintomäärä ylitettiin vasta vuonna 1952.

Ensimmäinen ilmoitus lienee ollut 28. kesäkuuta 1947 Rockfieldissä Wisconsinissa Marion Beuschlerin ja hänen veljensä näkemät 7-10 lautasen muotoista kohdetta lentämässä nopeasti pään päällä. Samana päivänä ilmavoimien lentäjä E. B. Armstrong näki 5-6 valkeaa ympyränmuotoista ufoa Nevadassa Lake Meadin lähellä. Ennen kuun loppua tuli 39 raporttia, reilusti alle 20/päivä. 30. heinäkuuta kirjoiteltiin vielä Arnoldin havainnosta, muttei niin laajalti kuin aiemmin.

Loma alkoi monilla 4. heinäkuuta. Tuona päivänä yhdysvaltalaiset United Airlinesin liikennelentäjät näkivät matkalla Seattleen Idahon yllä viidestä yhdeksään kiekkomaista kohdetta, mikä tapaus sai enemmän palstatilaa lehdistä kuin Arnoldin tapaus. Tapaus oli Arnoldin mielestä yksi harvoista luotettavista, ja Arnold tapasi koneen ohjaajan E. J. Smithin. Ufojen määrä hypähti äkkiä suureksi, 88 ufoa nähtiin 4. heinäkuuta, 76 5. heinäkuuta, 156 6. heinäkuuta, 159 7. heinäkuuta, huipussaan 8. heinäkuuta raportteja tuli 189. Yhä useammanlaisia tarinoita virtasi lehdille ja viranomaisille. 8. heinäkuuta 1947 väitettiin lentävän lautasen syöksyneen alas Roswellissa. Lentävien lautasten ajateltiin alussa olevan esimerkiksi oudon mallisia sotilaskoneita. Tämän jälkeen ufojen näkemisvauhti putosi nopeasti lukemaan 20 havaintoa/päivä, ja sitten uforaportteja tuli enää muutama päivässä. Heinäkuun lopussa havaintoja tuli vain yksi päivässä, ja elokuussa enää muutama viikossa. Ensimmäinen varsinainen ufoaalto oli ohi viimeistään elokuun lopussa.

Lähteet

• Tapani Kuningas: Ufojen jäljillä : Uusimmat ufo-havainnot Suomesta ja muualta. Kirjayhtymä, 1971.

Aiheesta muualla

• Transcript of telephone conversation with Arnold by Edward R. Murrow
• Some early newspaper articles on the Arnold sighting