Keltakurjenmiekka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Keltakurjenmiekka
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Asparagales
Heimo: Kurjenmiekkakasvit Iridaceae
Suku: Kurjenmiekat Iris
Laji: pseudacorus
Kaksiosainen nimi

Iris pseudacorus
L.

Katso myös

  Keltakurjenmiekka Wikispeciesissä
  Keltakurjenmiekka Commonsissa

Keltakurjenmiekka eli kurjenmiekka (Iris pseudacorus) on Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa yleinen, näyttäväkukkainen kosteiden paikkojen kasvi. Suomessa laji on tavanomainen Etelä- ja Keski-Suomessa, entisten Oulun ja Lapin läänien alueella laji on rauhoitettu.[2] Keltakurjenmiekka on myrkyllinen.[3]

Keltakurjenmiekka on Kymenlaakson maakuntakukka.[3]

Ulkonäkö ja koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paksujuurakkoinen keltakurjenmiekka kasvaa 60–120 cm korkeaksi. Sen miekkamaiset, varren tyveltä kasvavat lehdet ovat 50–90 cm pitkiä ja 2–4 cm leveitä. Kukat ovat kirkkaankeltaiset ja leveydeltään 7–10 cm. Kukan ulkokehälehdet ovat isoja ja taakäänteisiä, sisäkehälehdet pienempiä ja pystyjä. Keltakurjenmiekka kukkii kesä-heinäkuussa.[3]

Kukkimattomien keltakurjenmiekkojen lehdet voi sekoittaa rohtokalmojuureen (Acorus calamus).[4]

Levinneisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltakurjenmiekka on yleinen koko Euroopassa pohjoisimpia osia lukuun ottamatta. Lisäksi sitä tavataan Välimeren etelärannikolta Marokosta, Algeriasta ja Tunisiasta sekä Turkista ja Kaukasukselta. Pohjois-Amerikkaan ja Uuteen-Seelantiin laji on levinnyt ihmisen mukana.[4] Keltakurjenmiekkaa tavataan yleisesti Etelä- ja Keski-Suomessa, paikoin pohjoisempanakin Oulun korkeudelle asti. Pohjoisimmat esiintymät ovat Etelä-Lapissa.[5]

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltakurjenmiekat kasvavat ravinteikkaissa, märissä paikoissa: järvien, jokien, ojien ja purojen savi-, lieju- ja mutarannoilla matalassa vedessä sekä tervaleppäkorvissa. Lajia kasvatetaan koristekasvina ja se saattaa levitä lähiympäristöön viljelykarkulaisena.[3]

Käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltakurjenmiekka on puutarhakasvi, josta on olemassa useita eri viljelylajikkeita.[3] Viljeltyjä lajikkeita ovat mm.: 'Alba' (valkokukkainen), 'Variegata' (kirjavalehtinen keltakukkainen, lehtien kirjavuus katoaa kesän edetessä), 'Berlin Tiger' (ruskeakeltakukkainen). Keltakurjenmiekasta on olemassa myös kerrattu muoto.

Kasvin juurta on käytetty rohtona esimerkiksi haavojen hoitoon. Juuri sisältää paljon parkkihappoja, minkä vuoksi sitä on käytetty myös nahkojen parkitsemiseen.[6]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Tampere 1982.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Kavak, S.: Iris pseudacorus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 21.10.2016. (englanniksi)
  2. ↑ Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 28.10.2009.
  3. ↑ a b c d e Retkeilykasvio 1998, s. 494.
  4. ↑ a b Den virtuella floran: Svärdslilja (ruotsiksi) Viitattu 28.10.2009.
  5. ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2009: Kasviatlas 2008. Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Kasviatlas 2008: Keltakurjenmiekan levinneisyys Suomessa Viitattu 28.10.2009.
  6. ↑ Suomen terveyskasvit 1982, s. 124.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Taksonitunnisteet
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Keltakurjenmiekka&oldid=21997032”