Keisarileikkaus

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lapsi nostetaan kohdusta.

Keisarileikkaus eli sektio (lat. sectio caesarea), joskus virheellisesti keisarinleikkaus, on obstetrisen kirurgian toimenpide, jossa sikiö syntyy leikkauksessa vatsanpeitteiden ja kohdun seinämän läpi tehtyjen viiltojen kautta. Keisarileikkaus suoritetaan yleensä silloin, kun alatiesynnytykseen liittyy suurentunut komplikaatioiden riski tai jo alkanutta synnytystä ei voida saattaa loppuun turvallisesti.

  • Elektiivinen sektio eli ennalta suunniteltu keisarileikkaus tehdään esimerkiksi todetun lantion ahtauden, monisikiöisen raskauden tai äidin sukupuolitaudin vuoksi. Synnytyspelko on hyvin harvoin aihe elektiiviselle sektiolle.
  • Hätäsektioon eli valmistelemattomaan päivystyskeisarileikkaukseen joudutaan, jos lapsen hapensaanti on esimerkiksi istukan irtoamisen vuoksi heikko, synnytys pitkittyy tai ollaan vaarassa menettää äidin tai lapsen henki.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viittauksia keisarileikkauksiin esiintyy jo mm. kreikkalaisissa, hindulaisissa, egyptiläisissä ja roomalaisissa kansantarustoissa. Lukuisista teorioista huolimatta on edelleen epävarmaa, mistä toimenpide on saanut nimensä. Yleisesti arvellaan nimen johtuvan siitä, että roomalaisen Julius-perheen jäsen, mahdollisesti juuri kuuluisa Julius Caesar, olisi syntynyt keisarileikkauksella, kuten Plinius vanhempi (23–79 jaa.) on kirjoittanut.[1] Tätä vastaan puhuu se, että Julius Caesarin äiti oli muiden lähteiden mukaan elossa poikansa syntymän jälkeen, mikä on epätodennäköistä aikakauden lääketieteellisen tason huomioon ottaen. On myös esitetty, että keisarileikkauksen nimitys johtuisi Caesarin aikana käyttöön otetusta laista, lex caesareasta, jonka mukaan raskauden loppuaikana kuolleelle naiselle olisi tehtävä kohdunavaus lapsen pelastamiseksi. Muita mahdollisia tulkintoja ovat latinan kielen verbi caedere, leikata, tai äidin kuoleman jälkeen keisarileikkauksella syntyneistä lapsista käytetty termi caesones.

Ensimmäisen kirjallisesti kuvatun keisarileikkauksen, josta sekä synnyttäjä että lapsi selviytyivät hengissä, suoritti noin vuonna 1500 sveitsiläinen Jakob Nufer omalle vaimolleen. Nufer oli ammatiltaan siankuohitsija. Hän leikkasi vaimon vatsan auki, sillä tämä oli kärsinyt päiväkausia synnytystuskia, eivätkä lääkärit tienneet mitä tehdä. Lopuksi haava ommeltiin umpeen.[2] Kertomuksen luotettavuus on kyseenalainen, koska tapahtuma kirjattiin muistiin vasta noin 82 vuotta myöhemmin. Menneiden aikojen lääketieteen kehittymättömyydestä kertoo vuonna 1480 annettu kätilöasetus, että keisarileikkaus on aina tehtävä vasemmalta puolen, koska naisen sydän on oikealla.[3]

Historiallisesti luotettavana pidetään selostusta vuodelta 1610 keisarileikkauksesta, jonka suoritti saksalainen kirurgi Jeremias Trautmann Wittenbergissä, ja josta äiti ja lapsi jäivät eloon. Keisarileikkausten tulokset olivat huonoja 1800-luvun alkuun asti: vain 14 % naisista jäi henkiin leikkauksen jälkeen[4]. Synnytyssairaaloissa ja yleissairaaloissa alkoi kuitenkin vähitellen kehittyä taitotieto ja kokemus, jonka ansiosta leikkaukset tulisivat turvallisemmiksi. Merkittäviä parannuksia olivat 1800-luvun puolivälissä keksityt nukutusmenetelmät, 1860-luvulla kehitetyt antiseptiset käytännöt sekä aseptiikan tulo leikkaussaleihin 1880-luvulla. Leikkaustekniikat parantuivat: vuonna 1876 milanolainen gynekologi Edoardo Porro kehitti ns. Porron operaation, jossa sektion yhteydessä poistettiin kohdun runko-osa, minkä avulla hengenvaarallinen verenvuoto saatiin loppumaan[4]. Huomattava kehitysaskel oli kohdun haavapintojen ompelun aloittaminen vuonna 1882. 1900-luvun puolivälissä käyttöön otetut antibiootit vähensivät merkittävästi äitikuolleisuutta sekä keisarileikkauksissa että alatiesynnytyksissä. [5]

Yleisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keisarileikkausten osuus teollistuneissa maissa:[6]

  • 14 % Alankomaat (2004)
  • 17 % Ruotsi (2003)
  • 19 % Tanska (2005)
  • 22 % Uusi-Seelanti (2004)
  • 23 % Yhdistynyt kuningaskunta (2005)
  • 24 % Irlanti (2004)
  • 25 % Kanada (2004)
  • 27 % Saksa (2005)
  • 28 % Portugali (2005)
  • 29 % Australia (2004)
  • 31 % Yhdysvallat (2006)
  • 35 % Etelä-Korea (2004)
  • 37 % Italia (2004)

Riskit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keisarileikkaukseen liittyy riskejä, niin kuin alatiesynnytykseenkin. Kaiken kaikkiaan noin 1,2 %:iin kaikista synnytyksistä liittyy vaikea komplikaatio. Keisarileikkauksessa vaikeiden komplikaatioiden osuus on 4,5 %.

Äidin riskit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Leikkaukseen liittyvät riskit: Keisarileikkauksen jälkeen verensiirron tarvitsee n. 6 % potilaista, kun spontaanin alatiesynnytyksen jälkeen osuus on 0,4-0,6 %. Riski joutua tilanteeseen, jossa verenvuotoa ei saada tyrehdytettyä muuten kuin poistamalla kohtu, on keisarileikkauksen yhteydessä kuusinkertainen alatiesynnytykseen verrattuna.
  • Tulehdukset: Keisarileikkauksen jälkeinen kohtutulehdus on 15 kertaa yleisempi alatiesynnytykseen verrattuna (2,6 vs. 0,2 %). Keisarileikkaushaava tulehtuu 4-7 %:lla potilaista.
  • Keuhkoveritulppa: Vaara kuolla keuhkoveritulppaan on keisarileikkauksen jälkeen 26-kertainen verrattuna alatiesynnytykseen. Joissain riskitapauksissa on mahdollista käyttää ennalta ehkäisevää lääkitystä (ns. tromboosiprofylaksia).
  • Seuraavat raskaudet: Keisarileikkausta seuraavissa raskauksissa poikkeavaan paikkaan kiinnittyneen istukan riski kasvaa sitä suuremmaksi, mitä useampia sektioita naiselle on aiemmin tehty.[7]
  • Kuolema: Keisarileikkaus on Suomessa ja muissa länsimaissa turvallinen toimenpide. Raskaus-, synnytys- tai lapsivuodeajan kuolema on hyvin harvinainen tapahtuma. Kaksi miljoonaa synnytystä käsittäneessä brittiaineistossa vuodelta 1999 äitikuoleman vaara oli noin 1/17 000 synnytystä. Alatiesynnytyksissä riski oli 1/49 000, ennalta suunnitelluissa keisarileikkauksissa 1/17 000 ja hätäsektioissa 1/5 500. [8]

Lapsen riskit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hengitysvaikeudet: Keisarileikkauksella syntyneillä lapsilla esiintyy hengitysvaikeuksia sitä useammin, mitä varhaisemmin sektio tehdään. Raskausviikolla 39, jolloin suurin osa sektioista suoritetaan, riski on vielä kuusinkertainen (esiintyvyys 1,8 %).
  • Kuolema: Keisarileikkauksen jälkeen seuraavissa synnytyksissä perinataalikuolleisuus on kohdun repeämisriskin vuoksi jopa kahdeksankertainen verrattuna niihin synnyttäjiin, joille ei ole aiemmin tehty sektiota.[7]

Alatiesynnytys aiemman keisarileikkauksen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keisarileikkauksella synnyttäneille naisille tehdään usein ns. synnytystapa-arvio seuraavan raskauden loppuaikana. Jos syy aiempaan leikkaukseen on liittynyt nimenomaan edelliseen raskauteen, ei estettä alatiesynnytykselle yleensä ole. Alatiesynnytys onnistuu noin kolmessa neljäsosassa tapauksista, joissa edellinen synnytys on hoidettu keisarileikkauksella. Kahden edeltävän keisarileikkauksen jälkeen ei alatiesynnytystä useinkaan suositella, koska kohdun seinämään keisarileikkauksista jäänyt arpi on heikompaa kudosta ja sillä on riski revetä. [7] Jos äidille on tehty hätäsektio pienillä raskausviikoilla (22 - 25) on riski paljon isompi, sillä leikattava kohtu on vielä paksu, jolloin lihaksiakin joudutaan katkaisemaan enemmän. Yleensä pienillä viikoilla päädytään pystyviiltoon sekä vatsan osalta että kohdun osalta. Tästä syystä myöhemmät raskaudet on synnytettävä sektiolla repeämisriskin takia. Repeämisriski on suurempi, kun kaikki supistajalihakset on viilletty poikki.

Keisarileikkaus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keisarileikkaukset alkoivat yleistyä Suomessa noin 30 vuotta sitten. Vuonna 2005 suomalaisista 16,0 % syntyi keisarileikkauksella, kun osuus vuonna 1975 oli 7,9 %. Tosin kymmenen viimeisen vuoden aikana keisarileikkausten osuus on lisääntynyt vain 0,3 prosenttiyksikköä. Keisarileikkausten yleistymisen syiksi on arveltu mm. monisikiöisten synnytysten lisääntymistä, synnyttäjien ikääntymistä sekä tapahtuneiden perätilasynnytysten vähenemistä. Vuonna 2005 hätäsektioita oli 6,6 % kaikista keisarileikkauksista ja 1,0 % kaikista synnytyksistä.[9] Suomessa suurin osa keisarileikkauksista tehdään spinaali- tai epiduraalipuudutuksessa, jolloin äiti on hereillä ja saa nähdä vauvansa heti leikkauksen jälkeen. Vaikka keisarileikkaus on nyky-Suomessa turvallinen, sille on riskien vuoksi oltava selkeä aihe.[7]

Eläinten keisarileikkaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eläimille tehtävät keisarileikkaukset eivät ole harvinaisuuksia. Suureläimistä lehmille suoritettava keisarileikkaus voidaan tehdä navetassa synnytysaputoimenpiteenä. Indikaationa on erityisesti ensikoilla yleensä sikiön liiallinen koko johtuen esimerkiksi liian voimakkaasta tiineysajan ruokinnasta tai roturisteytyksestä kookkaamman rodun kanssa. Kehittyneet kivunpoistomenetelmät ja muun teknisen valmiuden lisääntyminen ovat johtaneet siihen, että keisarileikkaus alkaa kuulua lehmälle tehtäviin rutiinitoimenpiteisiin. Hevosten keisarileikkaus on huomattavasti vaikeampaa, koska käytännössä hevosta ei voi leikata tallioloissa. Tammalla synnytysavun tarve on vähäisempää kuin lehmällä. Pienemmille hyötyeläimille, kuten emakolle, uuhelle ja kutulle, keisarileikkaus on mahdollinen, mutta sitä ei taloudellisista syistä juurikaan käytetä. Pieneläinten keisarileikkaus kuuluu hyvin varusteltujen eläinlääkärivastaanottojen rutiinitoimenpiteisiin.lähde?

Koirilla keisarileikkaus kuuluu rutiinitoimenpiteinä joidenkin kääpiökokoisten ja suhteessa suuripäisten rotujen kasvatuksessa niissä sukulinjoissa, joissa rodun rakenne on jalostettu äärimmilleen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Blech, Jörg: Miten meistä tuli potilaita?. Suomentanut Raija Nylander. Juva: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29604-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Plinius vanhempi, Historia naturalis 7.47.
  2. Blech 2004, s. 140-141
  3. Isak Rantanen: Suuria lääkäreitä, sivu 61
  4. a b Blech 2004, s. 141
  5. The American College of Obstetricians and Gynecologists: Cesarean section – a brief history. Booklet for exhibit of National Library of Medicine in Bethesda, MD.[vanhentunut linkki]
  6. MacDorman MF, Menacker F, Declercq E. Cesarean Birth in the United States: Epidemiology, Trends, and Outcomes Clin Perinatol 35 (2008) 293–307 [1]
  7. a b c d Saisto, Terhi; Halmesmäki, Erja (2003). "Keisarileikkauksen riskit". Katsaus. Duodecim 119(7):593-8.
  8. Hall MH, Bewley S. Maternal mortality and mode of delivery. Lancet 1999; 354(9180):776. PMID 10475219
  9. Stakes, Suomen virallinen tilasto, Terveys 2006, Tilastotiedote 18/2006, 30.10.2006

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]