Naistenklinikka
| Naistenklinikka | |
|---|---|
 Naistenklinikka Haartmaninkadun puolelta |
|
| Osoite | Haartmaninkatu 2, 00290 Helsinki |
| Sijainti | Meilahti |
| Rakennustyyppi | sairaala |
| Valmistumisvuosi | 1934, Fornix uudisrakennus 1954, L-siipi laajennusosa 1975, laajennusosa 2017 |
| Purkuvuosi | Fornix purettu 1970-luvun alku, L-siipi purettu 2013 |
| Suunnittelija | Jussi Paatela, Toivo Paatela, Veli Paatela ja Jaakko Paatela, Kari Palaste |
| Käyttäjä | HUS |
| Tyylisuunta | funktionalismi, modernismi, postmodernismi |
| Runkorakenne | tiili, teräsbetoni |
| Julkisivumateriaali | rappaus |
| Kerrosluku | 6 |
| Verkkosivut | |
 |
|
Naistenklinikka on Helsingin seudun yliopistollisen keskussairaalan naistentauteja ja synnytyksiä hoitava sairaala. Se sijaitsee Helsingin Meilahdessa osoitteessa Haartmaninkatu 2.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Helsingin Synnytyslaitos eli vanha Kätilöopisto Ullanlinnassa oli 1920-1930 -luvulla ylikuormitettu synnytysten alettua siirtyä kodeista sairaaloihin. Synnytyksiä oli jopa 3 000 vuodessa, mikä ylitti kuusinkertaisesti tiloihin mitoitetun määrän.[1] Gynekologiset osastot olivat toimineet vuodesta 1919 lähtien Helsingin Yleisessä sairaalassa Unioninkatu 38:ssa.[2] Tarpeellisen uuden laitoksen toteututusta kuitenkin jarruttivat Helsingin kaupungin ja valtion yhteistyösopimuksen puuttuminen sekä erimielisyys perustettavien opetussairaaloiden sijannista. Yhteiset linjaukset syntyivät yhteistyösopimuksen puuttumisesta huolimatta. Naistenklinikka päätettiin sijoittaa Meilahteen, mikä oli omiaan vaikuttamaan muidenkin yliopistollisten klinikoiden sijoittumiseen samalla alueelle.[1]
Gynekologian professorit Seth Wichmann ja Laimi Leidenius kampanjoivat uuden naistentautien ja synnytyssairaalan saamiseksi Meilahteen. Rakennustyö aloitettiin niukkojen määrärahojen turvin keväällä 1932. Työ uhkasi jäädä kesken määrärahojen vähäisyyden vuoksi, minkä tähden eduskunnan naisjäsenet aktivoituivat tekemään hankkeesta kiivassanaisia aloitteita. Lopulta Naistenklinikka rakennettiin kokonaan valtion rahoituksella ja se valmistui vuonna 1934.[1]
Rakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Naistenklinikka avattiin 3. lokakuuta 1934. Se oli Suomen ensimmäinen sairaala, jossa hoidettiin sekä naistentauteja että synnytyksiä. Se oli valmistuessaan myös Euroopan suurin synnytys- ja naistentautien klinikka, jonka valmistuminen merkitisi tulevien lääkäreiden ja kätilöiden koulutuksen erottamista toisistaan. Naistenklinikan pääsuunnittelijana toimi arkkitehti Jussi Paatela. Klinikan esimiehenä sittemmin toiminut professori Seth Wichmann oli tiiviisti mukana työssä. Rakennus sijoitettiin Haartmaninkadun varteen, jotta synnyttäjillä olisi nopea pääsy sairaalaan. Naistenklinikkaan perustettiin kaksi eri professoreiden johtamaa yliopistoklinikkaa, joissa molemmissa oli synnytys- ja naistentautien osastot. Osa tiloista mm. leikkaussalit, luentosalit ja kirjasto olivat yhteisiä.[1]
Rakennuksessa oli valmistuessaan 237 potilaspaikkaa ja tilat 80 vastasyntyneelle. Potilashuoneissa oli korkeintaan neljä vuodepaikkaa, ja myös suurista synnytyssaleista oli luovuttu. Uusien, väljempien tilojen ansioista synnyttänyt äiti saattoi toipua klinikalla kymmenen vuorokauden ajan entisten viiden, kuuden sijaan. Uutuuksia klinikalla olivat raskaana olevien ja synnyttäneiden neuvonta-asema sekä gynekologinen poliklinikka. Alun perin potilashuoneet oli sijoitettu siipien aurinkoisemmalle puolelle ja hoitotilat varjoisammalle puolelle. Jokaisen siiven ylimmässä kerroksessa oli henkilökunnan asuntoja. Lisäksi katoilla oli etelään suunnatut, henkilökunnalle tarkoitetut terassit. [1]
Tyyliltään rakennus edusti uutta, amerikkalaisvaikutteista blokkisairaalatyyppiä. Pohjakaavaltaan se oli leveän, epäsymmetrisen H-kirjaimen muotoinen, mitä pidettiin tuon ajan sairaala-arkkitehtuurissa tehokkaana, koska etäisyydet sairaalassa pysyivät lyhyinä ja valonsaanti oli maksimaalista. Pyrkimys funktionaalisuuteen leimasi rakennuksen ulkoasun lisäksi myös sisustuksen yksityiskohtia. Käytännöllisyyttä ja hygieenisyyttä tavoilteltiin sisustuksessa monin tavoin. Professori Leidenius esitteli vuoden 1934 Kotiliedessä terveydellisenä parannuksena ensi kertaa sairaalassa käytetyt, huopapeittoa suojanneet peitepussit eli nykyiset pussilakanat.[1]
Osastot oli kalustettu niukasti: käytävillä oli ruudutetut kumilattiat, huoneissa linoleumilattiat, seinät oli maalattu vaalein värein ja huonekalut olivat yksinkertaisia, osaksi Alvar Aallon tyyppihuonekaluja. Käytävät saivat valoa päätyjen lasiseinistä. Myös toimenpidehuoneissa pyrittiin hyödyntämään luonnonvaloa.[1]
Sairaalarakennukseen liittyy Haartmaninkadun suuntaisesti sijaitsevan siiven päätteenä oleva pieni, kaksikerroksinen professoreiden asunnoiksi alun perin tarkoitettu siipi, jossa kummallakin professorilla oli tilat myös yksityisvastaanottoa varten. Nykyisin tässä matalassa osassa sijaitsee kipupoliklinikka.[1]
Synnytyspoliklinikalle on käynti Haartmaninkatu 2:n porttikäytävästä, josta johtaa ajoramppi pääsisäänkäynnille. Ajorampin edessä on edelleen pieni puistoalue, mutta klinikan takana ollut laaja puistikko tenniskenttineen on jäänyt laajennusrakentamisen alle. Tenniskentän sai aikaiseksi useita tapahtumia järjestämällä klinikan henkilökunnan kerho.[1]
1950-1970 -luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1954 sairaalan viereen, Haartmaninkadun varteen valmistui Toivo Paatelan suunnittelema uusi lääketieteen kandidaattien päivystystila, kandien kielellä "Fornix", muuta sairaalaa matalampi rakennus, joka rakennettiin osittain maan alla aiemmin sijainneiden koe-eläintilojen paikalle.[1]
Sekä tenniskenttä puistoineen että Fornix saivat väistyä 1970-luvun alussa uuden laajennuksen, Arkkitehtitoimisto Veli ja Jaakko Paatelan suunnitteleman L-osan alta. Sinne sijoitettiin synnytysosastot, leikkaussalit ja henkilökunnan sosiaalitilat.[1] Vuonna 1975 valmistui L-siiveksi kutsuttu laajennus, johon siirtyivät synnytykset ja sektiot.[3] Uutena käytäntönä isät saattoivat tulla synnytyshuoneisiin, ja heille oli varattu erilliset lepohuoneetkin.[1]
Sotasairaala-aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jatkosodan alussa Naistenklinikka toimi vuoden ajan 18.7.1941 - 20.7.1942 sotasairaalana (III/53.SotaS), tätä käyttöä varten erotetuissa tiloissa. Paikkaluku oli aluksi 200, mutta nostettiin 500 paikkaan, siviilipuolen paikkoja oli 150-200. Sota-ajan olosuhteista huolimatta sairaalassa oli vuonna 1941 enemmän synnytyksiä kuin koskaan sen siihenastisena toiminta-aikana. Sairaala säilyi helmikuun 1944 ilmapommituksissa lähes vahingoittumattomana, vain ikkunoita särkyi. Kuitenkin äidit vastasyntyneineen saivat viettää yöt pommisuojassa.[1]
Nykyaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sairaalan remontin suunniteltiin alkavan loppuvuodesta 2013 ja jatkuvan vuoteen 2015 saakka.[4] Remontti valmistui vuoden 2016 lopussa ja rakennus otettiin käyttöön maaliskuussa 2017.[5]
L-osa purettiin kantavia rakenteita lukuun ottamatta vuonna 2013. Sen tilalle valmistui uudisrakennus, joka otettiin käyttöön maaliskuussa 2017. Uudessa lisäsiivessä toimivat naistentautien ja synnytysten päivystys, synnytysosasto, vastasyntyneiden teho-osasto, leikkaus- ja anestesiaosasto sekä kahden laitteen magneettikuvausyksikkö. Uudella anestesia- ja leikkausosastolla on kahdeksan leikkaussalia, heräämötilat, kolme valvontatasoista paikkaa sekä potilaiden leikkausvalmisteluun tarkoitettu tila, ja sinne siirtyivät kaikki Hyksin naistentautien leikkaukset.[1] Laajennusosan suunnittelivat VPL Arkkitehdit Oy yhteistyössä Arkkitehdit Martikainen Oy:n kanssa. Pääsuunnittelijana toimi arkkitehti Kari Palaste.[6]
Sairaalassa hoidetaan vuosittain noin 6 500 synnytystä.[5] Siellä pyritään tekemään noin 20 gynekologista leikkausta päivässä.[7]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Ihatsu, Sanna & Lehtonen, Riitta & Piha, Heikki & Seitsalo, Seppo: ”Naistenklinikka”, TERVEISIÄ SAIRAALASTA. Postikortit kertova pääkaupunkiseudun sairaaloiden historiasta., ss. 99-108. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin taidetoimikunta, 2017. ISBN 9789523010994.
- ↑ Ihatsu, Sanna & Lehtonen, Riitta & Piha, Heikki & Seitsalo, Seppo: ”Unioninkatu 38 - Venäläisestä sotilassairaalasta sisätautiklinikaksi”, TERVEISIÄ SAIRAALASTA. Postikortit kertova pääkaupunkiseudun sairaaloiden historiasta., ss. 24-28. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin taidetoimikunta, 2017. ISBN 9789523010994.
- ↑ Sanna Ihatsu, Virta-Palaste-Leinonen Arkkitehdit Oy: Naistenklinikka - rakennushistoriaselvitys (pdf) hus.fi. Arkistoitu 2.10.2017. Viitattu 22.2.2019.
- ↑ Johanna Halava: Naistenklinikan remontti uhkaa myös Haikaranpesää (Arkistoitu – Internet Archive). Helsingin uutiset 30.1.2012.
- ↑ a b Naistenklinikan remontti valmistuu Helsingin Uutiset. 24.10.2016. Viitattu 1.10.2017.
- ↑ rpt-admin: Naistenklinikan L-osa remontoitiin nykyaikaan Projektiuutiset. 9.12.2016. Viitattu 28.2.2024.
- ↑ Naistenklinikan miljoonaremontti valmistui – Erikoisuutena kolme ammetta: "Tämähän on kuin spa-osasto!" Vantaan Sanomat. Viitattu 1.10.2017.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Naistenklinikan kotisivut
- Naistenklinikka 75 vuotta -esite (PDF) [vanhentunut linkki]
- Naisten klinikka - Helsingin uusin sairaala, Suomen Kuvalehti, 08.09.1934, nro 37, s. 20, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot