Karbonyylidi-imidatsoli
| Karbonyylidi-imidatsoli | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| IUPAC-nimi | Di(imidatsol-1-yyli)metanoni |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| SMILES | C1=CN(C=N1)C(=O)N2C=CN=C2[1] |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | C7H6N4O |
| Moolimassa | 162,158 g/mol |
| Sulamispiste | 115,5-116 °C[2] |
| Liukoisuus veteen | Reagoi veden kanssa |
Karbonyylidi-imidatsoli (C7H6N4O) on heterosyklinen orgaaninen yhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää orgaanisen kemian synteeseissä, erityisesti synteettisten peptidien valmistuksessa.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huoneenlämpötilassa karbonyylidi-imidatsoli on väritöntä kiteistä ainetta. Yhdiste reagoi erittäin helposti veden kanssa ja hydrolysoituu, jolloin muodostuu hiilidioksidia ja imidatsolia. Karbonyylidi-imidatsoli liukenee muun muassa tetrahydrofuraaniin, bentseeniin, kloroformiin ja dimetyyliformamidiin.[2][3]
Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Karbonyylidi-imidatsolia valmistetaan imidatsolin ja fosgeenin välisellä reaktiolla bentseeni- tai tetrahydrofuraaniliuoksessa. Yhdistettä käytetään orgaanisen kemian synteeseissä niin sanottuna karboksyylihappoja aktivoivana reagenssina muun muassa esterien, amidien, peptidien ja tioesterien valmistuksessa. Toiminta perustuu siihen, että se reagoi karboksyylihappojen kanssa asyyli-imidatsolijohdannaisiksi, jotka reagoivat helposti nukleofiilien kuten hydroksyyli- tai aminoryhmien kanssa. Tätä hyödynnetään muun muassa peptidisynteeseissä ja biokonjugaattien muodostamiseen. Yhdistettä käytetään myös valmistettaessa aldehydejä, karbonaatteja ja tetronihappojohdannaisten valmistukseen.[2][3][4][5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ 530-62-1 – Substance summary PubChem. NCBI. Viitattu 20.1.2018.
- ↑ a b c Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 297. 12th Edition. Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3. (englanniksi)
- ↑ a b Alan Armstrong & Wenju Li: N,N′-Carbonyldiimidazole, e-EROS Encyclopedia of Reagents for Organic Synthesis, John Wiley & Sons, New York, 2007. Teoksen verkkoversio Viitattu 20.1.2018.
- ↑ Greg T. Hermanson: Bioconjugate Techniques, s. 228. Academic Press, 2013. ISBN 9780123822390. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 20.1.2018). (englanniksi)
- ↑ Livius Cotarca,Heiner Eckert: Phosgenations, s. 24-25. John Wiley & Sons, 2006. ISBN 978-3-527-60503-3. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 20.1.2018). (englanniksi)