Kansainväliset vedet

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kansainväliset vedet tummansinisellä.

Kansainväliset vedet, erotuksena aluevesistä, ovat vesialueita, jotka eivät ole minkään valtiovallan alaisina. Kansainvälisillä vesillä ei ole itsenäisyyden statusta, joten niiden katsotaan olevan Terra nulliusta eli ei-kenenkään maata.

Kaikilla valtioilla on täten oikeus kalastukseen, veneilyyn, ylilentoihin, tutkimukseen ja kaapeleiden sekä putkijohtojen asennukseen kansainvälisillä vesillä.

Rajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useat valtiot jotka ovat allekirjoittaneet Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimuksen omaavat yksinomaisen talousvyöhykkeen, joka jatkuu 200 meripeninkulmaa eli noin 370 kilometriä valtion rannikolta avomerelle. Näiden alueiden sekä aluevesien ulkopuoliset merialueet ovat poikkeuksetta kansainvälisiä vesiä.

Lakien toteutus kansainvälisillä merialueilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleensä laivat jotka seilaavat kansainvälisillä vesillä noudattavat ja valvovat rekisteröintimaansa tai lippuvaltionsa lakeja. Poikkeuksena ovat tapaukset, joissa laiva itsessään joutuu rikoksen, kuten merirosvouden kohteeksi, jolloin mikä tahansa valtio voi käyttää lakejaan rikoksen selvittämiseen kansainvälisen oikeuden normiston puitteissa.

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.