Kalliokiipeily
Kalliokiipeily on luonnon kallioseinämien tai suurten kivien kiipeilyä. Kalliokiipeilyn eri muotoja ovat boulderointi, urheilukiipeily eli "sporttikiipeily", perinteinen kiipeily eli "trädikiipeily" ja tekninen kiipeily eli "tekno". Sisällä harrastetaan seinäkiipeilyä ja boulderointia. Talvinen jääkiipeily on samankaltaista kuin kalliokiipeily.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikka ihmiset ovat kiipeilleet jo esihistoriallisina aikoina, kalliokiipeily alkoi kehittyä urheilulajiksi toisen maailmansodan jälkeen. Vanhemmasta vuorikiipeilystä se erosi keskittymällä itse kiipeämiseen ja sen vaikeuteen, vuoren tai kallion huipulle pääseminen muuttui toissijaiseksi. Moderni kalliokiipeily perustuu muutamalle tekniselle innovaatiolle, joista tärkeimpiä ovat venyvän köyden käyttäminen putousenergian hallitsemiseen ja kitkapintaiset kumitossut. Myös putoamisvoiman reisiin ohjaavien valjaiden ja kallionhalkeamiin sijoitettavien varmistusvälineiden kehitys ovat vaikuttaneet oleellisesti.
Suomessa kiipeilyn ja kalliokiipeilyn voidaan katsoa alkaneen vuonna 1954, jolloin suomalainen Matti A. Jokinen matkusti Alpeille tarkoituksenaan valloittaa Matterhorn.[1]
Kalliokiipeilyn muotoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Boulderointi on kiipeilyä ilman köyttä tai valjaita. Sitä harrastetaan alle viiden metrin korkuisilla reiteillä enimmäkseen kivillä mutta myös matalilla kallioseinillä.[2]
Urheilukiipeilyssä eli sporttikiipeilyssä kiivetään kalliolla köysivarmistuksen kanssa. Urheilukiipeilyreitit ovat valmiiksi pultattuja, eli niihin on etukäteen porattu reiät ja kiinnitetty porahakoja muutaman metrin välein. Kiivetessä kiipeilijä kiinnittää mukanaan vetämäänsä köyttä pultteihin sulkurenkaiden avulla eli klippaa.[2] Varmistaja antaa kiipeilijälle köyttä varmistuslaitteen kautta sitä mukaa kun kiipeilijä etenee.
Trädikiipeily eli traditionaalinen kiipeily on kalliokiipeilyä luonnollisilla varmistuksilla, jotka asennetaan kallion halkeamiin samalla kun kiivetään.[2]
Tekninen kiipeily eli tekno on kalliokiipeilyä, jossa edetään varmistuksia pitkin. Kiipeilijä käyttää myös kiipeilytikkaita ja vasaraa.[2]
Jääkiipeilyssä kiivetään jäätyneitä vesiputouksia talvella. Siinä käytetään jäähakkuja ja jäärautoja. Jään ja kallion yhdistelmäkiipeily on mixtakiipeilyä.[2]
Sisäkiipeily voi olla boulderointia tai köydellä tehtävää seinäkiipeilyä. Sisäkiipeilyä voi harrastaa myös yksin ilman varmistajaa.[2]
Varusteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kalliokiipeilyssä käytetään erityisiä kiipeilyvarusteita, jotka on tehty kevyiksi ja kestäviksi. Varmistamiseen käytettävissä varusteissa on CE- tai UIAA-turvallisuusmerkintä. Kiipeilyvarusteiden kestävyys ilmoitetaan murtolujuuksina eli voimana, joka saa varusteen pettämään.[3]
Kiipeilykengät valmistetaan yleensä nahasta tai keinonahasta. Niissä on pitävä kumipohja. Kenkiä valmistetaan erimallisille jaloille ja eri kiipeilytyyleihin. Jyrkillä reiteillä käytetään usein alaspäin kaartuvia eli ”aggressiivisia” kenkiä, joissa varpaat ovat supussa. Halkeamakiipeilyyn soveltuvat suorat kengät. Pehmeät kengät toimivat paremmin kuin jäykät silloin kun käytetään kallion muotoja kitkalla. Jäykät kengät toimivat pehmeitä paremmin halkeamissa ja pienillä listoilla.[4]
Kiipeilyssä käytetään yleensä istumavaljaita, jotka muodostuvat jalkalenkeistä, vyötärölenkeistä ja varmistuslenkistä. Valjaissa on lisäksi varustelenkkejä tarvikkeille.[5]
Varmistuslaitteita käytetään pysäyttämään kiipeilijän putoaminen, jolloin iskuvoima kohdistuu varmistajan valjaisiin. Varmistuslaitetta voidaan käyttää myös laskeutumiseen. Sulkurenkaita eli karabiinereita käytetään esimerkiksi kiinnittämään varmistuslaite valjaisiin, köysi varmistuksiin ja varusteet valjaisiin. Jatkoja käytetään kun halutaan kiinnittää köysi välivarmistuksiin. Jatkossa on yleensä kaksi sulkurengasta ja niiden välissä 10–20 senttimetrin mittainen nauhalenkki.[6] Trädikiipeilyssä halkeamiin asennetaan varmistuksiksi kiiloja niin, että ne kestävät alaspäin kohdistuvaa vetoa. Camu on liikkuvaleukainen varmistusväline, jossa kaksi leukaa asettuu halkeaman yhtä ja kaksi toista reunaa vasten. Hexentric on kuusikulmainen palikka, joka asetetaan halkeamaan. Tricam on pieni ja kevyt väline, joka toimii erityisesti koloissa ja vaakahalkeamissa. Ballnut on eräänlainen kiila, johon on vaijerilla yhdistetty metallipallo. Bigbro on erittäin leveisiin halkeamiin asennettava varmistusväline, jossa on sisäkkäin kaksi putkea ja jousi.[7]
Kiipeilyköysi muodostuu valkoisesta ytimestä ja sen päällä olevasta manttelista, joka suojaa ydintä ja lisää köyden kestävyyttä. Köysiä on eripaksuisia noin 7-millisistä 11-millisiin. Ohuimpia käytetään pareittain. Köysiä voi olla dynaaminen eli joustava, tai staattinen eli joustamaton.[8]
Nauhalenkkejä eli slingejä käytetään eslimerkiksi varmistuksen jatkamiseen, ankkurin kiinnittämiseen tai ankkurin rakentamiseen kahteen pulttiin.[9]
Hikoilevien käsien kuivaamiseen käytetään magnesiumkarbonaattijauhetta, jota kuljetetaan kiivetessä pussissa.[10]
Kiipeilykypäriä on kahta tyyppiä: painavia kovakuorisia sekä kevyitä, pyöräilykypärää muistuttavia. Kovakuorinen kypärä suojaa hyvin putoavilta kiviltä ja teräviltä esineiltä. Pyöräilykypärää muistuttava kiipeilykypärä suojaa kovakuorista kypärää paremmin iskuilta mutta huonommin putoilevilta kiviltä.[11]
Kalliokiipeilyssä ja mixtakiipeilyssä voidaan käyttää myös hakkuja kuten jääkiipeilyssä.[12] Teknokiipeilyssä voidaan käyttää tikkaita, hakoja ja vasaraa.[13]
-
Kiipeilykengät ja köyttä -
Sulkurenkaita -
Nauhalenkeillä tehty ankkuri
Solmut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiipeilijän on hallittava käyttämänsä solmut erinomaisesti niin että hän voi tehdä ne nopeasti, väsyneenä ja hämärässäkin. Solmuilla esimerkiksi kiinnittäydytään köyteen tai ankkuriin, varmistetaan laskeutuminen tai kiinnitetään kaksi köyttä yhteen. Kalliokiipeilyssä tärkeimpiä solmuja ovat kasisolmu eli tuplakahdeksikko, siansorkka, HMS-solmu eli puolisiansorkka, umpisolmu, leivonpää, tuplakalastaja, prusik ja ranskalainen prusik.[14]
Tekniikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kalliossa olevia otteita ja muotoja voidaan käyttää kiipeiltäessä monin eri tavoin. Myös seinän jyrkkyys vaikuttaa siihen, miten otteita kannattaa käyttää. Jalkatekniikka, tasapaino ja kitka korostuvat loivalla seinällä, ja puhdas voima ja dynaamiset liikkeet ovat tärkeitä jyrkällä seinällä.[15]
Käsiotteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kahva on iso ote, josta otetaan kiinni kuten rekkitangosta. Kapeasta listasta usein ”krimpataan”, jolloin sormien kolmannet nivelet ovat yliojentuneina ja peukalo painettuna etusormen päälle lisätueksi. Sormet voivat olla myös suorina. Puristusotteessa peukalo on otteen yhdellä puolella ja muut sormet toisella. Poketti on seinässä oleva reikä, jonka sisään työnnetään yksi tai useampi sormi. Sloupperista eli sileästä, viettävästä pinnasta voidaan yrittää ottaa kiinni pitämällä sormet toisistaan erillään, jotta kosketuspinta on mahdollisimman suuri, ja kämmentä ja sormia painetaan sileää pintaa vastaen, yleensä alaspäin.[16]
Käsiotteista vedetään yleensä alaspäin. Kun otteet ovat kiipeilylinjan sivussa, vedetään niistä sivulle. Ylösalaiseen otteeseen tartutaan alhaaltapäin.[17]
Jalkaotteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jalkaotteille astutaan aina vain osalla kenkää, ei koko kengällä. Parinkymmenen sentin hyllylle astutaan usein päkiällä tai kengän kärjellä ja nojataan seinää kohti, jolloin käsille tulee vähemmän painoa ja tasapaino on parempi. Pienelle listalle astutaan usein kengän sisäsyrjällä. Kitkalle astutaan kun varsinaista jalkaotetta ei ole, jolloin päkiä painetaan pintaa vasten kitkapinta-alan maksimoimiseksi. Stemmaaminen on vastakkaisilla seinillä seisomista. Kneebarissa jalka asetetaan kallion muotojen väliin niin, että päkiä painaa yhtä pintaa vasten ja reiden etuosa toista pintaa vasten. Kneedropissa toinen polvi käännetään alaspäin, jolloin kyljen saa lähemmäs seinää. Huukissa otteesta vedetään jaloilla, jolloin jyrkällä reitillä tai katossa kantapää tai varpaat asetetaan otteen päälle tai sen taakse. Flägäämisessä toinen jalka viedään toisen taakse ilmaan tai seinää vasten paremman tasapainon saavuttamiseksi.[18]
Halkeamakiipeily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Halkeamissa ei välttämättä ole lainkaan otteita. Halkeamaa kiivetäänkin yleensä jammaamalla eli työntämällä käsi tai jalka halkeamaan ja yrittämällä saada se kiilautumaan niin tiukkaan, että siihen voi varata painoa. Kapeimpia halkeamia eli sormihalkeamia ei voi jammata. Jos halkeama on liian leveä nyrkille mutta liian kapea, jotta kiipeilijä mahtuisi siihen kokonaan, kiipeäminen on hidasta, työlästä ja joskus kivuliasta.[19]
Halkeamia voidaan kiivetä myös esimerkiksi laybackilla, vetämällä käsillä sivulle halkeaman reunasta ja painamalla jaloilla toiseen suuntaan, käsiä vastaan. Manttelointi on käsivarsien punnertamista sileälle tasanteelle.[20]
Dynaaminen ja staattinen kiipeily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Dynaamisessa kiipeilyssä hyödynnetään kiehon liike-energiaa esimerkiksi potkaisemalla jaloilla reilusti vauhtia. Staattinen kiipeily on hitaampaa ja kontrolloidumpaa, ja yleensä vain yksi raaja kerrallaan irtoaa seinästä. Staattinen kiipeily on turvallisempaa kuin dynaaminen, mutta se vie enemmän voimia.[21]
Yläköysikiipeily, laskeutuminen ja alaköysikiipeily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yläköysikiipeily on kiipeilyä, jossa köysi kulkee reitin päällä olevan ankkurin kautta. Samalla kun kiipeilijä kiipeää ylöspäin, varmistaja vetää ylimääräistä köyttä varmistuslaitteen läpi. Köysi on kireällä ja putoamismatka sen vuoksi erittäin lyhyt. Ulkokalliolla kiivettäessä yläköysi pitää aina ensin käydä viemässä ylös.[22]
Ylhäältä voi joskus kävellä alas, mutta joskus joudutaan laskeutumaan köyttä pitkin. Kaksinkertaisella köydellä laskeuduttaessa köysi kulkee ankkurin kautta tai esimerkiksi puun takaa, ja se vedetään laskeutumisen jälkeen alas. Yksinkertaisella köydellä laskeuduttaessa köyden toinen pää on sidottu ylös kiinni eli fiksattu.[23] Laskeutuessa jalat pidetään leveässä haara-asennossa ja tullaan alas kävelyvauhdilla.[24]
Alaköysikiipeilyssä eli liidauksessa kiipeilijä vie köyttä mukanaan. Kiipeilijä klippaa köyden muutaman metrin välein välivarmistuksiin eli pultteihin tai luonnollisiin varmistuksiin karbiinihakoihin. Alhaalla seisova varmistaja antaa lisää köyttä sitä mukaa kun kiipeilijä etenee. Kiipeilijän pudotessa putoamisenergia välittyy köyteen ja sitä kautta varmistajaan nostaen hänet usein maasta ilmaan. Useamman köydenpituuden reitillä liidaaminen on ainoa vaihtoehto. Putoamismatka on huomattavasti pidempi kuin yläköysikiipeilyssä, useimmiten kolmesta viiteen metriä, joskus pitempikin.[25]
Kalliokiipeily Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kalliokiipeilyn näkökulmasta Suomen korkeuserot ovat valitettavan pienet. Jääkausi on tehnyt Suomesta topografialtaan hyvin loivapiirteisen[26]. Suomen korkeimmat nykyisin kiipeilykäytössä olevat seinämät ovat kuitenkin useampi kymmentä metriä korkeita. Suomen kiipeilyllisesti hienoimpana yhteneväisenä kiipeilykalliona pidetään Olhavanvuoren seinämää Repoveden kansallispuistossa, jossa kiipeilykorkaus on jopa 50 metriä[26]. Muita kiipeilyllisesti merkittäviä kallioita Suomessa ovat Kustavin seudun kalliot, Jaanankallio Hyvinkäällä sekä Korouoma Posiolla.
Merkittävät kalliokiipeilyreitit Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Syncro 8c, Suomen vaikein pultattu köysireitti, ensinousu Tomi Nytorp 2006, Nummi-Pusula
Kantti 6a, ensinousu Ilkka Paloheimo 1984. Olhavanvuori, Repoveden kansallispuisto
Käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jokamiehenoikeuden perusteella Suomessa yksittäinen kiipeilijä saa kiipeillä kalliolla ja jäällä siellä, missä jokamiehenoikeus muutenkin vallitsee. Pysyvien pulttien kiinnittäminen tai muun haitan tai häiriön aiheuttava kiipeäminen vaatii maanomistajan suostumuksen. Kiipeilijä voi puhdistaa kalliosta irtainta ainesta, mutta hän ei saa poistaa sammalta tai jäkälää tai vahingoittaa puustoa ja pensaita ilman maanomistajan suostumusta.[27]
Kiipeilijöiden tahaton tai tahallinen huono käytös on johtanut Suomessa kiipeilykieltoihin joillain kallioilla. Yleisin syy kiipeilykieltoon on autojen parkkeeraaminen kiellettyyn paikkaan.[28] Suomen Kiipeilyliitto julkaisee sivuillaan ajantasaisia tietoja kiipeilykielloista ja rajoituksista.[29][30]
Vaarat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kalliokiipeily on tilastollisesti muihin urheilulajeihin verrattuna turvallista, ja kalliokiipeilijöille sattuu suhteellisen vähän onnettomuuksia. Kalliokiipeily on kuitenkin putoamisen vaarasta johtuen potentiaalisesti vaarallinen laji. Tapahtuessaan onnettomuus voi olla hyvin vakava, jopa kohtalokas. Onnettomuudet johtuvat yleensä inhimillisestä virheestä, harvoin välineiden pettämisestä. Kiipeilijän täytyy ymmärtää riskit ja tuntea turvalliset kiipeilytavat. Kiipeilyseurat ja kiipeilyhallit järjestävät kiipeilykursseja, ja kiipeilyssä käytetään varotoimenpiteitä kuten ristiintarkistuksia. Vakuutusyhtiöt lukevat kiipeilyn yleensä vaarallisiin lajeihin, jolloin sitä varten pitää hankkia kattavampi vakuutus.[31]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Korosuo, Saku: Suomalainen kiipeilyopas. Aula & Co, 2017. ISBN 978-952-7190-20-3.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Sotaniemi, Noora & Virtanen, Marko: Hammaslääkäri valloitti vuoria: Matti A. Jokinen 1932–2014. Helsingin Sanomat, 30.6.2014, s. B 11. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 30.6.2014.
- ↑ a b c d e f Korosuo 2017, s. 11–12.
- ↑ Korosuo 2017, s. 25.
- ↑ Korosuo 2017, s. 26.
- ↑ Korosuo 2017, s. 27.
- ↑ Korosuo 2017, s. 30–31.
- ↑ Korosuo 2017, s. 126–135.
- ↑ Korosuo 2017, s. 32–33.
- ↑ Korosuo 2017, s. 34.
- ↑ Korosuo 2017, s. 29.
- ↑ Korosuo 2017, s. 35.
- ↑ Korosuo 2017, s. 166–167.
- ↑ Korosuo 2017, s. 183.
- ↑ Korosuo 2017, s. 39–47.
- ↑ Korosuo 2017, s. 51.
- ↑ Korosuo 2017, s. 52.
- ↑ Korosuo 2017, s. 53.
- ↑ Korosuo 2017, s. 54–55.
- ↑ Korosuo 2017, s. 56–59.
- ↑ Korosuo 2017, s. 62.
- ↑ Korosuo 2017, s. 65.
- ↑ Korosuo 2017, s. 71.
- ↑ Korosuo 2017, s. 91.
- ↑ Korosuo 2017, s. 96.
- ↑ Korosuo 2017, s. 103.
- ↑ a b Jussi S. Heinonen: GEOLOGI geologinenseura.fi. 2013. Arkistoitu 11.11.2017.
- ↑ Jokamiehenoikeudet ja toimiminen toisen alueella (pdf) (s. 71.) 2012. Ympäristöministeriö. Viitattu 24.11.2022.
- ↑ Saku Korosuo: Kiipeily ja käyttäytyminen ulkokallioilla Suomen Alppikerho ry. Viitattu 24.11.2022.
- ↑ Korosuo 2017, s. 16–17.
- ↑ Kiipeilykiellot ja rajoitukset Suomen Kiipeilyliitto
- ↑ Korosuo 2017, s. 10–11.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kalliokiipeily Wikimedia Commonsissa
- Suomalaisia kalliokiipeilypaikkoja ja listoja kiipeilyreiteistä, eli niinkutsuttuja topoja löytyy internetin useilta sivustoilta esimerkiksi https://27crags.com ja http://www.jammi.net/