Boulderointi

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Boulderointia ulkona

Boulderointi on kiipeilyä ilman varmistusvälineitä kuten köyttä tai valjaita. Boulderointia harrastetaan kivillä, matalilla kallioseinillä ja kiipeilyseinillä. Boulderreitit ovat yleensä alle viiden metrin korkuisia.[1]

Ominaispiirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiemmin boulderointia harrastettiin lähinnä treenimuotona pitempiä reittejä varten. Ajan myötä boulderointi on kuitenkin muuttunut omaksi kiipeilylajikseen. Boulderoinnille tyypillistä muihin kiipeilymuotoihin verrattuna ovat tietynlaiset kiipeilyliikkeet kuten manttelointi (nousu tasanteelle punnertamalla) ja huukit (jalan asettaminen otteen päälle tai taakse).[1]

Koska boulder-reitit ovat enimmäkseen lyhyitä, reitin kiinnostavuus perustuu usein kiipeilytekniikan tai voimankäytön haasteisiin. Tyypillinen boulder-ongelma saattaa kiteytyä yhteen liikkeeseen, jossa on päästävä yhdestä tukipisteestä seuraavaan. Kiipeilijä voi käyttää pitkänkin ajan tämän haasteen voittamiseen, palaten saman ongelman ääreen viikosta toiseen. Boulderointi mahdollistaa keskittymisen pelkkään kiipeämiseen, ja sitä arvostetaan sekä omana kiipeilyn alalajina että harjoittelumuotona.

Muodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Boulderointia sisällä

Boulderointia voi harrastaa ulkona tai sisällä kiipeilyhalleissa. Hallien boulderseinät ovat usein täynnä otteita, jolloin omien reittien tekeminen on helppoa. Aloitusotteet on usein merkattu. Lähtönä voi olla seisomalähtö, jolloin aloitetaan niistä otteista, joihin seisaaltaan yltää, tai istumalähtö, jolloin aloitetaan istualtaan yhden patjan päältä. Reitin lopussa on toppiote, jolle molemmat kädet laitetaan eli mätsätään. Reitti voi joskus loppua myös siihen, että muodon päälle mantteloidaan.[1] Boulderilta palataan hyppäämällä alas. Sisäseinällä voi myös kiivetä alas viereistä helpompaa reittiä.[2]

Veden päällä olevalla kalliolla kiipeily on nimeltään Deep Water Solo (DWS). Kun ilman köyttä tai varmistuksia kiivetään köysireittiä, kyseessä on vapaasoolo. Siinä putoaminen johtaa yleensä vakavaan loukkaantumiseen tai kuolemaan.[3]

Varusteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Patjoja ja spottaajia (kiinniottajia) kiipeilijän alla

Boulderoinnissa tarvitaan vähemmän varusteita kuin muissa kiipeilylajeissa. Lajiin riittävät kengät, magnesiumpussi sormien pidon parantamiseksi sekä patjat. Kengät ovat usein alaspäinkaareutuvia eli aggressiivisen mallisia, joissa on hyvät huukkiominaisuudet. Kengät ovat myös tiukemmat kuin köydellä kiivetessä käytettävät. Patja on reilun neliömetrin kokoinen ja noin 10 senttimetrin paksuinen vaahtumuodipatja, joka on päällystetty kestävällä suojakankaalla. Riittävän monta patjaa laitetaan putoamisalueelle suojaamaan putoamista ja tasoittamaan alustan epätasaisuuksia. Bouldereista harjataan oteharjalla pois lika tai ylimääräinen magnesium. Kiviin voidaan piirtää magnesiumilla pieniä viivoja eli tikkimerkkejä osoittamaan käden tai jalan paikkaa. Ulkoboulderointia harrastetaan usein kylmässä säässä, jolloin kitka on parempi.[4]

Vaarallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Boulderoinnissa sattuu vähemmän vakavia vammoja kuin muissa kiipeilylajeissa. Riskejä vähennetään alastulopatjoilla ja avustajilla, jotka ovat valmiina ottamaan putoavan kiipeilijän vastaan. Pienempiä vammoja kuten nilkan nyrjähdyksiä ja sormivammoja siinä sen sijaan sattuu paljon enemmän kuin köysikiipeilyssä.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Korosuo 2017, s. 199.
  2. a b Korosuo 2017, s. 202.
  3. Korosuo 2017, s. 202–203.
  4. Korosuo 2017, s. 199–201.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]