Kalle Kirjavainen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kalle Kirjavainen 1930-luvun alussa.

Kaarlo Einar (Kalle) Kirjavainen (17. huhtikuuta 1899 Teisko12. joulukuuta 1968 Tampere) oli suomalainen näyttelijä.

Kalle Kirjavainen valmistui ammattinäyttelijäksi Eino Salmelaisen näyttelijäkurssin kautta. Kirjavainen teki elämäntyönsä Tampereen Teatterissa, jossa aloitti ammattilaisuransa vuonna 1928. Hänet nähtiin yleensä pienissä sivurooleissa. Vuosina 1947–1949 Kirjavainen toimi Porin Teatterin johtajana.[1]

Kirjavainen näytteli elämänsä aikana kuudessa elokuvassa. Hän oli amatöörinäyttelijä vielä ensimmäisen elokuvansa Ei auta itku markkinoilla aikoihin. Hänen tunnetuin elokuvaroolinsa oli "Kauhavan ruma vallesmanni" elokuvassa Härmästä poikia kymmenen. Lisäksi Kirjavainen esitti majuria saksalaisessa elokuvassa 08/15 - Zweiter Teil, mikä oli tuohon aikaan erittäin poikkeuksellista. Kirjavainen palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1959.

Kirjavainen kuoli Tampereella 69-vuotiaana.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]