Kakslammin luonnonsuojelualue

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kakslammin luonnonsuojelualue
Sijainti
Pinta-ala
0,3 km2[1]View and modify data on Wikidata
Hallinto
Perustettu
2017
Hallinto

Kakslammin luonnonsuojelualue on Hausjärvellä, Ryttylän taajaman lounaispuolella sijaitseva luonnonsuojelualue. Alueella sijaitsee luontopolku sekä frisbeegolfrata.[2] Lähistöllä sijaitsee myös Ykslammi.

Alue oli vuoteen 2017 asti Rudus Oy:n omistama 32 hehtaarin kokoinen entinen soranottoalue[3], joka sittemmin siirtyi elokuussa 2017 Vuokon Luonnonsuojelusäätiön omistukseen.[2][4] Säätiön toimesta tämä entinen soranottoalue suojeltiin ELY-keskuksen päätöksellä syyskuussa 2017 arvokkaana paahdeympäristönä.

Säätiön tavoitteena on hoitaa soranottoaluetta erilaisin toiminpitein, jotta maanpinta pysyisi riittävän avoimena paahdealueen lajien säilymisen turvaamiseksi. Toimenpiteisiin kuuluu lupiinien leviämisen estäminen sekä mäntytaimikon harventaminen. Hanke sai vuonna 2018 EU Leader-rahoitusta, jonka avulla alueelle on tehty kattava kehittämissuunnitelma sekä aloitettu luontohoitotoimet.[4] Lisäksi alueen uhanalaisia hyönteisiä kartoitetaan. Loppusyksystä 2018 alueelle perustettiin ekosysteemihotelli, johon siirrettiin harvinaisia kasveja ja hyönteisiä Hyvinkäältä.[2][4] Ympäristökeskus siirsi alueelle ketonukkeja ja ketomarunoita.

Kakslammin luonnonsuojelualueelle valmistui kesäkuussa 2020 luontopolku, joka kertoo opastauluin kulkijalle paahdealueiden merkityksestä, hyönteisistä sekä niiden ravintokasveista.[2][4] Opastauluissa kerrotaan myös keinoista alueen tilanteen parantamiseksi sekä monimuotoisuuden turvaamiseksi ja kehittämiseksi.

  1. (en) Nationally designated areas (CDDA)View and modify data on Wikidata . Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. a b c d Kakslammin luonnonsuojelualue - Visit Häme, visithame.fi, viitattu 21.12.2020.
  3. Mitä ihmettä? Sorakuoppa rauhoitettiin Hausjärvellä luonnonsuojelualueeksi - Yle Uutiset, yle.fi, julkaistu 12.10.2017, viitattu 21.12.2020.
  4. a b c d Kakslammi - Vuokon Luonnonsuojelusäätiö, vuokonluonnonsuojelusaatio.fi, viitattu 21.12.2020.