Kainuun puromyllyt

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kainuun puromyllyt ovat kainuussa purojen varsille rakennettuja vesimyllyjä. Vanhimmat tiedossa olevat myllyt ovat 1600-luvulta. Osa myllyistä on sijainnut niin pienien purojen varrella, että jauhaminen on ollut mahdollista vain kevät- ja syystulvien aikana. Osa myllyistä on kuitenkin sijainnut suurempien koskien lähellä ja näin ympärivuotisessa käytössä. Sadoista rakennetuista myllyistä osa on säilynyt kunnostettuina.

Kainuun myllyperinteestä on paljon tutkittua tietoa ja eräs niistä on Museoviraston käynnistämä inventointi 1980-luvulta ja tämä liittyy valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.[1] Tässä yhteydessä mainitaan myllyjen määräksi 1800-luvun lopulla peräti 1 210 kappaletta. Aikojen alusta lienee käytetty myllyistä yksinkertaisinta, eli käsikiviä, mutta jo varsin nopeasti kerrotaan kehittyneen hierin- eli härkinmyllyn, koska senkin rakenne oli varsin yksinkertainen. Hierinmyllyssä [2] olikin jo virtaava vesi tarpeen ja siitä kehitys jatkui muunlaisiin vesimyllyihin, kuten siipiratas- ja turbiinimyllyihin [3], kunnes uudemman ajan myllyt syrjäyttivät vesimyllyt. Kainuussa on entisöity lukuisia vesimyllyjä ja monista niistä on muodostunut varsin suosittuja matkailukohteita.

Kainuun puromyllyjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paltamon Kivesjoella oleva Hakasuon myllyn rakennusten kerrotaan valmistuneen 1800-luvun lopussa, joten siinä on jauhettu jyviä reilun sadan vuoden ajan. Muutamia rakennuksi on purettu, mutta myllyn sanotaan olevan vielä toiminnassa. Mylly on hyvin näkyvällä paikalla Manamasaloon vievän tien varrella.[4]

Ristijärven Torvenkosken rannalla olevan Karppalan nykyisen myllyn rakensi vanhan hierinkivimyllyn paikalle Kemppaisten seppäsuku 1910-luvun loppupuolella. Samoihin aikoihin rakennettiin myös puinen pato, eli puhekielessä tammi, säännöstelemään veden korkeutta. Uuden myllyn myötä jauhatusnopeus nousi huimaavaksi verrattuna entiseen hierinkivimyllyyn. Mutta vesivoimaa tarvittiin muuhunkin työhön ja myllyn yhteyteen ideoitiin myös pärehöylä, kenttäsirkkeli ja sähkögeneraattori.[5] Museovirasto entisöi myllyä 1980-luvun lopulla ja sen jälkeen myllyä on käytetty vain tilapäisesti, mutta pärehöylää käytetään kuitenkin säännöllisesti joka kevät.

Hyrynsalmen Syväjoessa oleva Komulan hierinkivimylly on peräisin vuodelta 1888.[6] Mylly on kaksihaaraisen 12 metrin putouskorkeuden omaavan Komulankönkään pienemmässä haarassa, josta on louhittu myllylle oma väylä, ”rosvohotu”.

Savijoen hierinkivimylly sijaitsee Ristijärven Pyhännänkylällä. Myllyn rakentamisaika ei ole tiedossa, mutta mylly on ollut lähitalojen yhteisessä omistuksessa ja sillä kerrotaan jauhetun vielä 1990-luvun alussa. Muistitiedon mukaan myllysaunassa on asunut kaksi perhettäkin, ehkä 30-luvun lopun aikoihin. Myllyä korjattiin vuoden 2008 aikana ja paikat ovat nyt hyvässä kunnossa. Mutta jostakin syystä myllyrännin yläpää on jätetty niin korkealle, että veden saanti myllyyn tuskin onnistuu.

Paltamon Vaarankylän Myllypurossa olevan Rinteen myllyn tarkkaa rakennusaikaa ei tiedetä, mutta myllylle on erotetettu palsta isojaon yhteydessä 1867. Se tiedetään myös, että Myllypurossa on ollut mylly jo vuonna 1847 ja jauhatuspaikkana se on ollut jo 1700-luvulla. Rinteen mylly on hierrinkivimylly tyypiltään ja koski sen kohdalla on jyrkähkö. Rakennusta on kunnostettu 1990-luvun alussa osana Kainuun puromyllyt-projektia ja sen ympäröivä kuusimetsä on rauhoitettu. Myllypuro on ollut sopiva paikka rakentaa myllyjä, sillä suhteellisen lyhyellä matkalla Rinteen myllyn alapuolella on ollut ainakin kaksi myllyä ja pärehöylä, sekä yläpuolella kaksi myllyä. Alajuoksulla ovat olleet Kyömäen mylly, Isokytömäen pärehöylä ja Lanton mylly, sekä yläjuoksulla olleet Mustolan- ja Heiskalan myllyt.

Pientenkin myllyjen toimintaan vaikutti toisen maailmansodan aika Kainuussa, kuten muuallakin Suomessa, kansanhuolto nimittäin sinetöi myllyt säännöstelläkseen elintarvikkeiden jakelua korteilla jokaiselle määrätyn kuukausiannoksen, sekä estääkseen niiden päätymistä mustaan pörssiin. Myllyjen tuli pitää tarkka kirjanpito jyvien määrästä, lajista ja jauhattajista.[7] Mutta kuten aina, tässäkään tapauksessa valvonta ei ollut aukoton, kaikki myllyt eivät olleet edes kansanhuollon tiedossa. Mutta kekseliäs kansa tiesi konstit kiertää sinetöinti, purettiin kivijalkaan reikä, otettiin ovi auki saranapuolelta ja monia muita tapoja käytettiin.

Kainuun kylien tuulimyllyhistoriaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kainuussa on myös pitänyt rakentaa jonkun verran tuulimyllyjä, koska sopivaa virtaavaa vesistöä ei ole ollut tarpeeksi lähellä. Näin lienee ollut Kainuun eteläosien tasaisissa maastoissa, vaarojen laella ja joskus järvienkin rannoilla, kuten Oulu- ja Kiantajärvellä. Kainuun tuulimyllyjen historia ulottunee aina 1800-luvun alkupuolelle. [8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kainuun puromyllyt Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 15.6.2010.
  2. Kainuu pelasti puromyllyt Kodin Pellervo. 7.11.2002. Viitattu 15.6.2010.
  3. Vesirakenteiden historiaa 18.1.2010. Valtion ympäristöhallinto. Viitattu 15.6.2010. [vanhentunut linkki]
  4. Historiaa ja kirkkaita vesiä Hakasuon kyläyhdistys. Viitattu 15.6.2010. [vanhentunut linkki]
  5. Oman onnensa seppiä ; Karppalan tilan historiaa ja nykyisyyttä 28.4.2010. Ristijärven kunta. Viitattu 15.6.2010.
  6. Reijo Heikkinen: Hyrynsalmi – Suomen eteläisin poronhoitoalue Kainuun Kulmakunnilta. 2005. Viitattu 15.6.2010. [vanhentunut linkki]
  7. Uvan myllyjä Kainuun kylät. Viitattu 15.6.2010. [vanhentunut linkki]
  8. Tuulimyllyt: Suomussalmi ja Vuolijoki Museovirasto restauroi. Museovirasto. Viitattu 15.6.2010.