Kaaro

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kaaro on kaupunginosa Raumalla, keskustan pohjoispuolella.

Kaaro on historiallisesti ollut osa Sorkan kylää.[1] Vielä 1900-luvun puolivälissä alueen koulu ja osuuskauppa sijaitsivat Sorkassa. Kaaro oli silloin metsäistä aluetta, jonne rakennettiin teitä ja sähkölinjoja talkoovoimin. Kaaron asukasluku on kasvanut huomattavasti viime vuosina. Vuonna 1999 Kaarolla oli kotitalouksia noin 340. Nykyään kotitalouksien määrä alueella on yli 500. Asutus on laajentunut etenkin eteläosassa, mutta vieressä sijaitsevaa Paloahdetta ei katsota kuuluvaksi Kaaroon.

Maastollisesti alue erottuu kohoumana, joka pysyy melko tasaisesti 20 metriä merenpinnan yläpuolella, kun ympäröivillä alueilla on selvästi matalampaa. Kohouman keskellä on Kaarojärvi, jonka pinta on 19,1 metriä merenpinnan yläpuolella. Se virtaa mereen Sorkan kautta.[2]

Keskeinen osa kylää on Sorkantie, vanha maantie kaupunkiin, jonka ympärille Kaaron asutus sijoittautuu. Ydinkeskustaan on matkaa 4–5 kilometriä. Vuonna 2012 Kaaron etelärajalle valmistui Pohjoiskehä, joka helpottaa kulkemista sekä kaupungin ranta-alueille että valtatie 8:lle ja valtatie 12:lle.

Palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaaron koulussa on peruskoulun luokat 1.–6. Koulurakennus on peruskorjattu sekä laajennettu vuosina 20022003. Laajennus ja peruskorjaus maksoivat runsaat kaksi miljoonaa euroa. Lisäksi kasvaneen oppilasmäärän vuoksi koulun kentälle on pystytetty lisärakennus. Koulun yhteydessä on myös iltapäiväkerho, joka rakennettiin Kaaron sivukirjaston paikalle. Kirjasto lakkautettiin vuonna 1999.[3]

Alue on varsinkin lapsiperheiden suosiossa koulun ja hyvien ulkoilumahdollisuuksien vuoksi. Koripallon tyttöjen SM-liigassakin mitaleita kahminut Kaaron Roima on Kaarolta.

Kaarolla toimi kyläkauppa, jonka yhteydessä asiamiesposti ja Kaaron oluttupa. Vuonna 2016 Pohjoiskehän varteen avattiin uusi S-Market, joka sijaitsee kolmen kilometrin päässä Kaarolta.[4] Kaaron kyläkauppa lopetti samoihin aikoihin.

Kaarolla on myös Rauman seurakunnan seurakuntatalo.

Kaarolla toimii myös Kaaron Kyläyhdistys, jolla on rantasauna Kaarojärven rannassa. Yhdistys lämmittää saunaa kesäaikaan useamman kerran viikossa ja saunominen on ilmaista. Muina kuin saunapäivinä on kyseinen mökki vuokrattavissa kaikille halukkaille. Pakkastalvina on ollut myös mahdollisuus avantouintiin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. RaumaTV: Kylä TV
  2. Retkikartta retkikartta.fi. Viitattu 23.7.2016.
  3. Kirjaston historia rauma.fi. Viitattu 9.8.2016.
  4. Kehätien S-market avasi ovensa tänään ls24.fi. Viitattu 23.7.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]