Juoru

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Juoruilijaystävättäret. Eugene de Blaasin maalaus vuodelta 1901.

Juoru on johonkin henkilöön liittyvä huhu, joka koskee tavallisesti jotakin intiimiä tai epäedullista seikkaa.[1]

Funktiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Max Gluckmanin funktionalistisen lähestymistavan mukaan juoruilu on kulttuurisesti määritelty ja sanktioitu prosessi, jolla on säännöt ja tärkeitä tehtäviä. Juoruilu ensinnäkin ylläpitää ryhmän yhtenäisyyttä, moraalia ja historiaa, sillä juoruamalla ryhmä arvioi ja vahvistaa jäsentensä käyttäytymistä perinteisiä odotuksia vasten. Juoruamalla voidaan myös kontrolloida keskenään kilpailevia ryhmän sisäisiä ryhmittymiä sekä yksittäisiä pyrkyreitä niin, että erimielisyyksistä huolimatta ryhmä vaikuttaa ulospäin koko ajan sopusointuiselta. Juoruilu on lisäksi ryhmän jäsenyyden tunnusmerkki, etuoikeus ja jopa velvollisuus, sillä ryhmän jäsenen odotetaan juoruavan muista jäsenistä.[2]

Robert Painen liiketoiminnallisen mallin mukaan ryhmä ei juorua, vaan yksilöt juoruavat omista syistään. Juoruaminen on yksilön keino manipuloida kulttuurisia sääntöjä, ja juoruajilla on keskenään vastakkaisia intressejä vallan, ystävyyssuhteiden, verkostojen ja materiaalin suhteen.[2]

Symbolisen interaktionismin lähestymistapa korostaa sitä, kuinka arkipäiväisen puheen kautta yksilöt pohdiskelevat keskenään oman elämänsä ja maailman luonnetta. Juoruilu tarjoaa siis yksilölle hänen sosiaalisen ympäristönsä kartan sekä ajantasaista tietoa ympäristön tapahtumista, ihmisistä ja heidän mielenlaadustaan. Tätä kaikkea hän voi sitten käyttää hyväkseen oman toimintansa suunnittelussa. Juoruamisen kautta yksilöt myös tutkiskelevat ja keskustelevat yhteisistä, koko ajan muuttuvista säännöistään ja tavoistaan.[2]

Juorujournalismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juorutoimittajat ja heidän toimittamansa juorupalstat tyydyttävät lehtien lukijoiden uteliaisuutta julkisuuden henkilöiden yksityisasioista. Juorujournalismi syntyi 1920-luvun Yhdysvalloissa elokuvatähtien synnyttämän julkkiskulttuurin myötä, jolloin sanomalehdet alkoivat julkaista heistä kevyitä uutisia ja niitä julkaisemaan perustettiin myös uusia lehtiä, kuten Town Topics. Toimittaja Walter Winchell aloitti vuonna 1924 ”Mainly for Mainstreeters” -nimisen juorupalstan tabloid-lehdessä Graphic. Palstaa alettiin syndikoida muihinkin lehtiin ympäri Yhdysvaltoja, ja parhaimmillaan kaksi kolmasosaa Yhdysvaltain aikuisväestöstä luki Winchellin juoruja tai kuunteli hänen radio-ohjelmaansa. Winchellin kilpailijoita olivat Hollywood-juoruihin erikoistuneet Louella Parsons ja Hedda Hopper. Juorujournalismi on synnyttänyt oman mediatyypin, keltaisen lehdistön.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. juoru. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2021.
  2. a b c Rapport, Nigel (toim. Barnand, Alan & Spencer, Jonathan): ”gossip”, Encyclopedia of Social and Cultural Anthropology, s. 404–405. Routledge, 2002. ISBN 0-415-28558-5.
  3. Edelman, Rob: Gossip Columns[vanhentunut linkki]. Teoksessa Pendergast, Sara & Pendergast, Tom: Bowling, Beatniks, and Bell-Bottoms. Pop Culture of 20th-Century America. New York: Gale, 2002. (englanniksi) Haettu 19.10.2016 palvelusta HighBeam Research (vaatii tilauksen).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.