Julian Robert Lindsey

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Julian Robert Lindsey
kenraalimajuri
Major Julian R Lindsey US Cavalry ca 1916 (cropped).jpg
Lindsey majurin arvoisena vuonna 1916 tai 1917.
Syntynyt 16. maaliskuuta 1871
Irwinton, Georgia
Kuollut 27. kesäkuuta 1948 (77 vuotta)
Washington
Ammatti sotilas
Joukko-osasto Yhdysvaltain armeija
Osanotto
taisteluihin
intiaanisodat
Filippiinien ja Yhdysvaltain sota
boksarikapina
I maailmansota
Kunniamerkit Distinguished Service Medal

Julian Robert Lindsey (16. maaliskuuta 187127. kesäkuuta 1948) oli yhdysvaltalainen kenraali. Hän palveli 9. ratsuväkirykmentin alaisuudessa intiaanisotien loppuvaiheessa 1890-luvulla, oli mukana kukistamassa boksarikapinaa ja myöhemmin johti prikaatia länsirintamalla ensimmäisessä maailmansodassa.

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lindsey syntyi Irwintonissa Wilkinsonin piirikunnassa Georgiassa 16. maaliskuuta 1871. Hänen vanhempansa olivat tuomari John William Lindsey ja Julia F. Tucker Lindsey.[1] Perheeseen kuului hänen lisäkseen veli Johnnie sekä sisaret Irene, Gertrude ja Annie.[2]

Keväällä 1888 Lindsey matkusti New Yorkin Highland Fallsissa sijaitsevaan valmistavaan kouluun, jossa opiskeli ennen kuin tuli hyväksytyksi West Pointiin saman vuoden kesäkuussa. Hän sai West Pointissa lempinimen "Squire" (suom. aseenkantaja) ja valmistui kunnialla vuonna 1892.[1]

Sotilasuran alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heti West Pointista valmistuttuaan Lindsey päätyi vänrikin arvoisena taistelemaan kahakoivia intiaaneja vastaan 9. ratsuväkirykmentin osana Nebraskan Fort Robinsoniin, missä hän pysyi neljä vuotta vuoteen 1896 asti. Tämän jälkeen hän toimi ratsuväkitaktiikan opettajana West Pointissa vuodesta heinäkuuhun 1900 asti. Hänet ylennettiin yliluutnantiksi vuonna 1899.[1]

Vuonna 1900 Lindsey päätyi palvelemaan 15. ratsuväkirykmentin alaisuudessa Moro-kapinasta kärsiville Filippiineille ja 15. jalkaväkirykmentin alaisuudessa Kiinaan, missä hän toimi kenraali Adna Chaffeen avustajana boksarikapinaa nujerrettaessa.[3][4] Hänet ylennettiin kapteeniksi 2. helmikuuta 1901. Tämä jäi hänen viimeiseksi ylennyksekseen 15 vuoteen, mikä ei ollut ajan Yhdysvaltain asevoimissa lainkaan epätavallista.[1][2]

Ennen ensimmäistä maailmansotaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lindsey palasi Aasiasta New Yorkiin vuonna 1903 pysyen 15. ratsuväkirykmentin alaisuudessa. Oltuaan alle vuoden sijoitettuna Kuubaan vuonna 1907 hänet sijoitettiin Virginiaan Fort Myeriin komentamaan afrikkalaisamerikkalaisista koostuvaa joukko-osastoa. Hänen alaisiinsa lukeutui myös tuleva panssarikenraali George S. Patton, joka ilmoittautui hänen palvelukseensa vänrikkinä vuonna 1911.[1]

Joulukuussa 1912 Lindsey siirrettiin Fort Myeristä jälleen West Pointiin, missä häntä odotti tehtävä vanhempana ratsuväkitaktiikan opettajana. Hän toimi tehtävässä kesäkuuhun 1916 asti pitäen ankaraa kuria, kunnes osallistui kesäkuusta 1916 alkaen sotaretkelle meksikolaista vallankumouksellista Pancho Villaa vastaan. Hänet ylennettiin vihdoin majuriksi 1. heinäkuuta 1916.[1]

Ensimmäisessä maailmansodassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvallat liittyi mukaan ensimmäiseen maailmansotaan kongressin julistettua sodan Saksalle 6. huhtikuuta 1917. Maan upseerikunta oli tarpeeseen suhteutettuna liian pieni, joten myös Lindsey sai väliaikaisen ylennyksen ensin everstiluutnantiksi 15. toukokuuta ja everstiksi 5. elokuuta 1917. Hänet nimettiin vastamuodostettavan 328. jalkaväkirykmentin päälliköksi ja hän matkusti yksikön mukana Ranskaan huhtikuussa 1918. Perille päästyään hän sai kuulla saaneensa jälleen ylennyksen prikaatikenraaliksi ja että hänen komennettava joukko-osastonsa olikin nyt 164. jalkaväkiprikaati, jonka osa 328. jalkaväkirykmentti oli.[1]

Kersantti Alvin York

Lindsey johti 164. jalkaväkiprikaatia loppuvuonna 1918, jolloin se osallistui mm. St. Mihielin ja Meusen-Argonnen taisteluihin. Yksi yksikön kuuluisimmista sotilaista oli kersantti Alvin York, joka vangitsi kerralla 132 saksalaista sotilasta ansaiten Medal of Honor -kunniamerkin. Lindsey kiersi Yorkin sekä 328. jalkaväkirykmentin komentajan eversti Richard Wetherillin kanssa katsomassa urotyön tapahtumapaikkaa helmiikuussa 1919 sodan loputtua.[5][6] Lindsey itse ansaitsi johtajan ansiossa Distinguished Service Medal -arvomerkin, jonka hänelle luovutti hänen komentava upseerinsa, 82. jalkaväkidivisioonan komentaja kenraalimajuri George B. Duncan.[1][7]

Myöhempi elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palattuaan toukokuussa 1919 Yhdysvaltoihin[7] Lindsey menetti väliaikaisen prikaatikenraalin arvonsa sodan jälkeen ja jatkoi palvelustaan everstiluutnanttina, mutta sai pysyvän ylennyksen ensin everstiksi vuonna 1920 ja sitten prikaatikenraaliksi vuonna 1932. Helmikuussa 1932 hänet nimitettiin vastaperustetun Fort Knoxin komentajaksi[8], jonne Yhdysvaltain kultavarannot myöhemmin siirrettiin. Lindsey ei toiminut tehtävässä kyllin pitkään tämän nähdäkseen, sillä hän jäi eläkkeelle omasta tahdostaan syyskuussa 1934. Hän asettui asumaan Army and Navy Clubille Washingtoniin.[1]

Vuonna 1942 kongressin erikoisasetus ylensi Lindseyn ja viisi muuta ensimmäisessä maailmansodassa kiitettävästi palvellutta prikaatikenraalia kenraalimajureiksi. Tämä jäi Lindseyn viimeiseksi ylennykseksi.[1]

Lindsey sai sydänkohtauksen päivittäisellä aamuratsastuksellaan 27. kesäkuuta 1948 Rock Creek Parkissa Washingtonissa. Hän kuoli samana päivänä Walter Reed -sairaalassa 77 vuoden iässä.[1]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lindsey avioitui Hannah Brosterin kanssa 11. kesäkuuta 1904. Pariskunta sai pojan 29. maaliskuuta 1905, joka sai nimekseen Julian Broster Lindsey. Hannah Broster kuoli 2. huhtikuuta 1905, eikä Lindsey koskaan mennyt uudestaan naimisiin. Nuorempi Lindsey palveli isänsä tavoin armeijassa toisessa maailmansodassa ja Korean sodassa yleten korkeimmillaan everstiksi. Korean sodassa hän toimi 3. jalkaväkidivisioonan esikuntapäällikkönä. Hän kuoli Atlantassa 1. heinäkuuta 1979.[1][2][9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l Memorial Julian R. Lindsey 1892. 27.6.1948. West Point Association of Graduates. Viitattu 25.10.2016.
  2. a b c Major General Julian Robert Lindsey Viitattu 25.10.2016.
  3. With General Chaffee. The Atlanta Constitution, 22.1.1903, s. 6.
  4. Artillerymen Needed to Take Care for Big Guns. The San Francisco Call, 4.8.1900, s. 9. (englanniksi)
  5. Mastriano, Douglas V.: Alvin York: A New Biography of the Hero of the Argonne, s. 137. University Press of Kentucky, 2014. ISBN 978-0813145198.
  6. COL Richard Wetherill TogetherWeServed. Viitattu 12.12.2017.
  7. a b General Duncan Expected May 20. The Atlanta Constitution, 13.5.1919, s. 1.
  8. Hofmann, George F.: Through Mobility We Conquer: The Mechanization of U.S. Cavalry, s. 160. University Press of Kentucky, 2006. ISBN 978-0813124032.
  9. Julian R. Lindsey, Retired Colonel, Aided Distaff Hall The Washington Post. Viitattu 29.11.2017.