Tämä on lupaava artikkeli.

Julian Robert Lindsey

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Julian Robert Lindsey
kenraalimajuri
Lindsey majurin arvoisena vuonna 1916 tai 1917.
Lindsey majurin arvoisena vuonna 1916 tai 1917.
Syntynyt 16. maaliskuuta 1871
Irwinton, Georgia
Kuollut 27. kesäkuuta 1948 (77 vuotta)
Washington
Ammatti sotilas
Joukko-osasto Yhdysvaltain armeija
Osanotto
taisteluihin
intiaanisodat
Filippiinien ja Yhdysvaltain sota
boksarikapina
ensimmäinen maailmansota
Kunniamerkit Distinguished Service Medal

Julian Robert Lindsey (16. maaliskuuta 1871 Irwinton, Georgia, Yhdysvallat27. kesäkuuta 1948 Washington, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen kenraali. Hän palveli 9. ratsuväkirykmentin alaisuudessa intiaanisotien loppuvaiheessa 1890-luvulla, oli mukana kukistamassa boksarikapinaa ja myöhemmin johti prikaatia länsirintamalla ensimmäisessä maailmansodassa. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1934 ja kuoli 27. kesäkuuta 1948.

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lindsey syntyi Irwintonissa Wilkinsonin piirikunnassa Georgiassa 16. maaliskuuta 1871. Hänen vanhempansa olivat tuomari John William Lindsey ja Julia F. Tucker Lindsey.[1] Perheeseen kuului hänen lisäkseen veli Johnnie sekä sisaret Irene, Gertrude ja Annie.[2]

Lindsey matkusti keväällä 1888 New Yorkin Highland Fallsissa sijaitsevaan valmistavaan kouluun, jossa hän opiskeli ennen kuin tuli hyväksytyksi West Pointiin saman vuoden kesäkuussa. Hän sai West Pointissa lempinimen ”Squire” (suom. aseenkantaja) ja valmistui kunnialla vuonna 1892.[1]

Sotilasuran alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valmistuttuaan West Pointista vänrikki Lindsey päätyi neljäksi vuodeksi Nebraskan Fort Robinsoniin 9. ratsuväkirykmenttiin. Siellä hänen palveluksiinsa sisältyi muun muassa lähialueilla kahakoivien intiaanien rauhoittaminen. Vuonna 1896 hän siirtyi ratsuväkitaktiikan opettajaksi West Pointiin, jossa palveli heinäkuuhun 1900 asti. Hänet ylennettiin yliluutnantiksi vuonna 1899.[1]

Lindsey siirrettiin vuonna 1900 palvelemaan 15. ratsuväkirykmentin alaisuudessa Filippiineille, missä oli käynnissä Moro-kapina, ja vuonna 1901 15. jalkaväkirykmentin alaisuudessa Kiinaan, missä hän toimi kenraali Adna Chaffeen avustajana boksarikapinaa nujerrettaessa.[3][4] Hänet ylennettiin kapteeniksi 2. helmikuuta 1901. Tämä jäi hänen viimeiseksi ylennyksekseen 15 vuoteen, mikä ei ollut ajan Yhdysvaltain asevoimissa lainkaan epätavallista.[1][2]

Ennen ensimmäistä maailmansotaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lindsey palasi Aasiasta New Yorkiin vuonna 1903. Hän jatkoi 15. ratsuväkirykmentin alaisuudessa. Oltuaan vuonna 1907 sijoitettuna Kuubaan hänet siirrettiin Virginiaan Fort Myeriin komentamaan afroamerikkalaisista koostuvaa joukko-osastoa. Hänen alaisiinsa lukeutui myös tuleva panssarikenraali George S. Patton, joka ilmoittautui hänen palvelukseensa vänrikkinä vuonna 1911.[1]

Joulukuussa 1912 Lindsey siirrettiin Fort Myeristä jälleen West Pointiin, missä häntä odotti tehtävä vanhempana ratsuväkitaktiikan opettajana. Hän toimi tehtävässä kesäkuuhun 1916 asti ja hänet tunnettiin kadettien keskuudessa ankarimpana mahdollisena kurinpitäjänä. Lindseyn hankkima kunnioitus oli niin suuri, että kadetit tervehtivät jopa hänen hallussaan ollutta T-mallin Fordia, vaikka auton haltija oli itse muualla.[1]

Kesäkuusta 1916 alkaen Lindsey osallistui sotaretkelle meksikolaista vallankumouksellista Pancho Villaa vastaan. Hänet ylennettiin majuriksi vihdoin 1. heinäkuuta 1916.[1]

Ensimmäisessä maailmansodassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvallat liittyi mukaan ensimmäiseen maailmansotaan kongressin julistettua sodan Saksalle 6. huhtikuuta 1917. Yhdysvaltain armeijan upseerikunta oli tarpeeseen suhteutettuna liian pieni, joten myös Lindsey sai väliaikaisen ylennyksen ensin everstiluutnantiksi 15. toukokuuta ja sitten everstiksi 5. elokuuta 1917. Hänet nimettiin vastamuodostettavan 328. jalkaväkirykmentin päälliköksi, ja hän matkusti yksikön mukana Ranskaan huhtikuussa 1918. Perille päästyään hän sai kuulla saaneensa jälleen ylennyksen prikaatikenraaliksi ja että hänen komennettava joukko-osastonsa olikin nyt 164. jalkaväkiprikaati, jonka osa 328. jalkaväkirykmentti oli.[1]

Kersantti Alvin York

Lindsey johti 164. jalkaväkiprikaatia loppuvuonna 1918, jolloin se osallistui muun muassa St. Mihielin ja Meusen-Argonnen taisteluihin. Yksi yksikön kuuluisimmista sotilaista oli kersantti Alvin York, joka vangitsi kerralla 132 saksalaista sotilasta ansaiten Medal of Honor -kunniamerkin. Lindsey kiersi Yorkin sekä 328. jalkaväkirykmentin komentajan eversti Richard Wetherillin kanssa katsomassa urotyön tapahtumapaikkaa helmikuussa 1919 sodan loputtua.[5][6] Lindsey itse ansaitsi johtajuusansioista Distinguished Service Medal -arvomerkin, jonka hänelle luovutti hänen komentava upseerinsa, 82. jalkaväkidivisioonan komentaja kenraalimajuri George B. Duncan.[1][7]

Myöhempi elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palattuaan toukokuussa 1919 Yhdysvaltoihin[7] Lindsey menetti väliaikaisen prikaatikenraalin arvonsa. Hän jatkoi palvelustaan everstiluutnanttina. Lindsey sai pysyvän ylennyksen ensin everstiksi vuonna 1920 ja sitten prikaatikenraaliksi vuonna 1932. Helmikuussa 1932 hänet nimitettiin komentajaksi vastaperustettuun Fort Knoxiin[8], jonne Yhdysvaltain kultavarannot myöhemmin siirrettiin. Lindsey ei toiminut tehtävässä kyllin pitkään tämän nähdäkseen, sillä hän jäi eläkkeelle omasta tahdostaan syyskuussa 1934. Hän asettui asumaan Army and Navy Clubille Washingtoniin.[1]

Vuonna 1942 kongressin erikoisasetus ylensi Lindseyn ja viisi muuta ensimmäisessä maailmansodassa kiitettävästi palvellutta prikaatikenraalia kenraalimajureiksi. Tämä jäi Lindseyn viimeiseksi ylennykseksi.[1]

Lindsey sai sydänkohtauksen päivittäisellä aamuratsastuksellaan 27. kesäkuuta 1948 Rock Creek Parkissa Washingtonissa. Hän kuoli samana päivänä Walter Reed -sairaalassa 77 vuoden iässä.[1]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lindsey avioitui Hannah Brosterin kanssa 11. kesäkuuta 1904. Pariskunta sai 29. maaliskuuta 1905 pojan, joka sai nimekseen Julian Broster Lindsey. Hannah Broster kuoli 2. huhtikuuta 1905, eikä Lindsey koskaan avioitunut uudestaan. Nuorempi Lindsey palveli armeijassa toisessa maailmansodassa ja Korean sodassa ja yleni everstiksi saakka. Korean sodassa hän toimi 3. jalkaväkidivisioonan esikuntapäällikkönä. Hän kuoli Atlantassa 1. heinäkuuta 1979.[1][2][9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m Memorial Julian R. Lindsey 1892. 27.6.1948. West Point Association of Graduates. Arkistoitu . Viitattu 25.10.2016.
  2. a b c McAdams, Eileen Babb: Major General Julian Robert Lindsey 2006. Wilkinson County Georgia History And Genealogy. Viitattu 25.10.2016.
  3. With General Chaffee. The Atlanta Constitution, 22.1.1903, s. 6. Artikkelin verkkoversio.
  4. Artillerymen Needed to Take Care for Big Guns. The San Francisco Call, 4.8.1900, s. 9. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  5. Mastriano, Douglas V.: Alvin York: A New Biography of the Hero of the Argonne, s. 137. University Press of Kentucky, 2014. ISBN 978-0813145198.
  6. COL Richard Wetherill TogetherWeServed. Viitattu 12.12.2017.
  7. a b General Duncan Expected May 20. The Atlanta Constitution, 13.5.1919, s. 1. Artikkelin verkkoversio.
  8. Hofmann, George F.: Through Mobility We Conquer: The Mechanization of U.S. Cavalry, s. 160. University Press of Kentucky, 2006. ISBN 978-0813124032.
  9. Julian R. Lindsey, Retired Colonel, Aided Distaff Hall The Washington Post. Viitattu 29.11.2017.