Juhannuspommi

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Presidentti Kekkonen nimitti toukokuussa 1979 Mauno Koi­vis­ton johtaman uuden halli­tuk­sen, jonka ulko­puolelle kokoo­mus jätettiin. Juuri edus­kunnan puhe­mieheksi valittu keskusta­puolueen Johannes Virolainen sel­vitti halli­tuksen muodos­ta­mista ja kokoon­panoa Suomen Kuva­lehden haas­tattelussa. Viro­lainen kertoi syynä olevan ”yleiset syyt, jotka jokainen käsittää, kun ottaa huo­mioon Suomen aseman”. Presidentti Kekkonen raivostui asiasta ja sanoi Virolaisen antaneen ”väärän kuvan Suomen ulko­politiikasta ja kansain­välisestä asemasta”.

Juhannuspommi on nimitys, jolla tarkoitetaan Suomen Kuvalehdessä juhannuksena 1979 ilmestynyttä silloisen eduskunnan puhemies Johannes Virolaisen haastattelua ja siitä seurannutta kohua suomettumisesta.[1]

Tapaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juhannuspommin taustalla oli keskustelu niin sanotusta suomettumisesta, josta oli kirjoitettu ahkerasti länsieurooppalaisessa lehdistössä 1960-luvulta alkaen. Presidentti Urho Kekkonen vieraili keväällä 1979 Länsi-Saksassa, jossa ajattelu suomettumisesta oli vahvinta. Vierailunsa aikana Kekkonen sai aikaan sen, että monet saksalaiset sanomalehdet lakkasivat käyttämästä suomettumis-termiä. Myös johtavat länsisaksalaiset poliitikot, muun muassa liittokansleri Helmut Schmidt, ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher ja kristillisdemokraattisen puolueen (CDU) puheenjohtaja Helmut Kohl, tuomitsivat sen käytön.lähde?

Vierailunsa jälkeen Kekkonen nimitti Mauno Koiviston johtaman uuden hallituksen, jonka ulkopuolelle kokoomus jätettiin. Juuri eduskunnan puhemieheksi valittu keskustapuolueen Johannes Virolainen selvitti hallituksen muodostamista ja kokoonpanoa Suomen Kuvalehden toimittajalle Matti Vehviläiselle antamassaan haastattelussa. Haastattelussa Virolainen pohti, miksi vaalivoittaja kokoomus ei vieläkään tullut hallitukseen ja kertoi syynä olevan ”yleiset syyt, jotka jokainen käsittää, kun ottaa huomioon Suomen aseman”. Kun haastattelija tivasi, tarkoittiko Virolainen tällä kokemuksiaan syksyn 1958 yöpakkaskriisistä, Virolainen ei suostunut juurikaan selventämään lausuntoaan. Tämän tulkittiin kuitenkin olevan viittaus pelkoon idänsuhteiden vaarantumisesta, jos kokoomus olisi päässyt hallitukseen.

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virolaisen haastattelun tulkittiin pilanneen puolueettomuuspolitiikan uskottavuuden. Länsi-Saksassa haastattelu tulkittiin uudeksi oireeksi suomettumisesta.[1] Esimerkiksi Frankfurter Allgemeine Zeitung otsikoi Virolaisen haastattelua koskeneen uutisensa: ”Jälleen yöpakkasia Suomessa”. Lehden kirjoituksesta raportoi presidentti Urho Kekkoselle tuoreeltaan silloinen Bonnin-suurlähettiläs Arvo Rytkönen.[2][3]

Presidentti Kekkonen raivostui asiasta ja sanoi Virolaisen antaneen ”väärän kuvan Suomen ulkopolitiikasta ja kansainvälisestä asemasta” sekä tehneen tyhjiksi hänen saavutuksensa suomettumiskeskustelun lopettamiseksi. Kekkonen katsoi Virolaisen aiheuttaneen Suomen maineelle ”vahinkoa, jonka laajuutta ja merkitystä on tässä vaiheessa vielä vaikea arvioida” eikä Virolaisen lausunnolla hänen mielestään ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Virolainen puolustautui sanomalla tarkoittaneensa sisäpoliittisia syitä. Vähän myöhemmin pääministeri Koivisto asettui tukemaan Virolaista.

Kekkonen ei tyytynyt julkiseen lausuntoonsa, vaan kirjoitti valtioneuvos Martti Miettuselle Virolaisen olevan ”ulkopoliittisesti epäluotettava”. Kekkonen ja Miettunen jättivät kirjeen aluksi salaiseksi, mutta juuri tämän kirjeen Miettunen luki julki Kuopion puoluekokouksessa syksyllä 1981 keskustapuolueen johdon halutessa estää Virolaisen valinnan presidenttiehdokkaaksi.

Virolainen kertoi oman näkemyksensä juhannuspommista kirjassaan Yöpakkasista juhannuspommiin (1982).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Miettunen, Hannu: Suomi menetti eduskunnan ja kansanvallan henkilöitymän (Internet Archive) Turun Sanomat. 12.12.2000. Viitattu 27.4.2014.
  2. Antti Blåfield ja Pekka Vuoristo: Kun valta vaihtui: mitä todella tapahtui Suomen presidentinvaalissa 1982, s. 146.
  3. Jukka Seppinen: Isänmaan asiat: Johannes Virolaisen elämäkerta, s. 510. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2002. ISBN 951-20-6233-X.