Juhani Töytäri
Juhani "Jussi" Töytäri (s. 1953 Vehkalahti) on suomalainen tietokirjailija, luennoitsija ja yrittäjä[1]. Hänen perustamansa Positiivarit on myönteistä asennoitumista markkinoiva perheyritys, jonka päätoimiala on kirjojen ja lehtien kustantaminen.[2]
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Töytäri on valmistunut kauppaopistosta.[1] Opiskeluaikanaan hän loi sanaristikoita rahaa ansaitakseen.[3] Positiivarit-yrityksen hän perusti vuonna 1982. Yrityksen alkuvuodet olivat vaikeita, mutta hänen vaimonsa usko yritykseen auttoi.[1] Yrityksen nousu alkoi ajatelmista, jotka Töytäri tekstasi, monisti ja vei myytiin Helsingissä Kilokirja-kirjakaupaan[1] (sittemmin Kirjatori[4]). Suomen 1990-luvun alun laman alkaessa hänellä oli Lahdessa komea liikehuoneisto, kahdeksan autoa, 20 työntekijää – ja kolmen miljoonan velat. Devalvaatio pysäytti kaupan, mutta Töytäri teki unettomina öinään suunnitelman: hän halusi lyhentää velkaa joka kuukausi ja onnistui siinä.[1] Liikehuoneisto vaihtui lastenhuoneen nurkkaan[5] ja velat maksettiin pois seitsemässä vuodessa. Onnistumistaan hän selitti ihmeellä: hän tarvitsi suuria tilaisuuksia, ja kun hän oli varma, että niitä tulisi, niitä myös tuli. Hän esiintyi esimerkiksi Nesteen johtajien valmennuskurssilla ja Nokiassa.[1] Hänen ensimmäiset luentonsa käsittelivät työyhteisöjä ja yrittäjän tarvitsemia taitoja.[5]
Positiivarit on ideoinut posiitivissuusviikon[6], jota vietetään vuosittain viikolla 36[7], sekä Vuoden positiivisimman suomalaisen valinnan.[8]
Luennoillaan ja markkinointiviestinnässään Juhani Töytäri on rohkaissut ihmisiä "ajattelemaan elämänsä paremmaksi".[9]
Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Mitä on menestys? (1994)
- Saavutusten seikkailu (1995)
- Maailman merkillisin salaisuus (1997)
- Elämän maustehylly (1999)
- Tavoitteet : tee omat tavoitteesi ja pyri niihin koko sydämestäsi (1998)
- Aurinkoisena uuteen aamuun (2000)
- Päivä kuin... mansikka (2001)
- Juhani Töytäri & Satu Pusa: Motivaation askelin(2001)
- Rusinapulla (2002)
- Ilon hedelmiä (2003)
- Parhaat jutut : 368 sivua positiivisia ajatuksia (2003)
- Olavi Rytkönen & Juhani Töytäri: Positiivisuutta savolaesittaen. 2, Hapan nuama on pirun tiploomityöNäytä tarkat tiedot(2003)
- Olavi Rytkönen & Juhani Töytäri: Positiivisuutta savolaesittaen. [3] (2004)
- Juhani Töytäri & Markku Heikkilä: Positiivissi funterauksi turuks (2005)
- Tenavat terävinä. 1 (2007)
- Juhani Töytäri & Tom Lundberg: Onnistujan Pikku-Jättiläinen. ISBN 978-952-5484-46-5 (2007)
- Positiivisen ylioppilaan käsikirja (2007)
- Ihme & kumma : avaa mielesi mahdollisuuksille (2008)
- Tenavat terävinä. 2 (2008)
- Sinun vuotesi 1960, Sinun vuotesi 1949, Sinun vuotesi 1950 (2009)
- Juhani Töytäri & Reino Rasilainen: Sinun vuotesi 1970, Sinun vuotesi 1940 (2010)
- Tom Lundberg & Juhani Töytäri: Tenavafilosofia 1. (2012)
- Positiivisen eläkeläisen käsikirja (2013)
- Pieni suuri tavoitekirja : Työkirja : Tee toiveista totta!(2014)
- Hetki ystävyydelle (2015)
- Tom Lundberg & Juhani Töytäri: Alitajuntasi mahtava voima : Näin ajattelet elämäsi hyväksi (2015)
- Valmista tuli! Koulu takana – elämä edessä (2017)
- Ystävyyden lämpöä (2017)
- Kiti Friman & Juhani Töytäri: Sinun vuotesi 1948 (2017)
- Kiti Friman, Juhani Töytäri & Reino Rasilainen: Sinun vuotesi 1958, Sinun vuotesi 1968, Sinun vuotesi 1978 (2017)
- Juhani Töytäri & Reino Rasilainen: Sinun vuotesi 1979, (2018)
- Tom Lundberg & Juhani Töytäri: Näin karistat kilosi : onnistujan työkirja painonhallintaan (2018)
- Koko perheen tietovisa : 1001 kysymystä ja vastausta (2019)
- Totuuksia tenavien suusta: Kyllähän se kielsi mutten kuullu (2020)
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Töytäri on naimisissa ja hänellä on neljä lasta.[5] Hän on tehnyt hyväntekeväisyystyötä muun muassa sairaaloiden lastenosastojen ja Sri Lankan tsunamin puitteissa. Hän on elvyttänyt myös vanhaa kotikyläänsä.[1] Hän toimi kymmenen vuotta Toni Niemisen taustajoukoissa[10] ja on tehnyt yhteistyötä myös Kiira Korven kanssa.[1]
Töytäri perusti vuonna 1993 Onnistujien klubin ja löysi siihen sata perustajajäsentä. Vuonna 2007 jäseniä oli 700. Ryhmän jakoi toisilleen onnistumisiaan säännöllisissä tapaamisissa.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h Tapasimme: Positiivisuuden sanansaattaja postittaa näkökulmia Helsingin Sanomat. 4.6.2007. Viitattu 24.11.2019.
- ↑ Tiedote, Kauppalehti (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Juhani Töytäri: Tervetuloa onnistujien klubiin! Voi hyvin -lehti. 1/2007. Viitattu 24.11.2019.
- ↑ Heimo Hatakka: Halpa kirja tarttuu matkaan Talouselämä. Viitattu 22.11.2019.
- ↑ a b c Positiivareiden Juhani Töytäri: "Rakastan taloudellisia ongelmia!" ET. 13.5.2016. Viitattu 7.11.2019.
- ↑ Miksi?: Auttoiko Lahden hymykampanja lamaan ja työttömyyteen? Helsingin Sanomat. 10.9.1991. Viitattu 7.11.2019.
- ↑ Positiivisuusviikko – Vuoden Positiivisin Suomalainen vps.positiivarit.fi. Viitattu 7.11.2019.
- ↑ Pikku G on positiivisin suomalainen Helsingin Sanomat. 3.9.2004. Viitattu 7.11.2019.
- ↑ Ajatusten aamiaista sähköpostiin Helsingin Sanomat. 1.8.2005. Viitattu 7.11.2019.
- ↑ Toni Nieminen työskentelee sisulla Nostetta urallesi. 27.3.2014. Viitattu 24.11.2019.