Jouko Elevaara

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jouko Olavi ”Jokkeri” Elevaara (s. 13. huhtikuuta 1943 Merikarvia)[1] on suomalainen viihdealan yrittäjä ja vaikuttaja sekä entinen yleisurheiluvalmentaja. Koulutukseltaan hän on liikunnanohjaaja. Elevaara on työskennellyt myös urheilutoimittajana.

Viihdeala[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elevaara omisti Merikarvialla toimineen Merikievari-viihdekeskuksen, joka oli aikanaan yksi Suomen suosituimpia tanssipaikkoja. Hän myi Merkievarin vuonna 2012 ja keskittyi pyörittämään Kauhajoen Aronkeidasta sekä paikkakunnan kesälavaa Kasinoa.[2] Elevaaralla on ollut lisäksi useita tanssilavoja eri puolilla maata. Parhaimmillaan hän pyöritti samanaikaisesti yhtätoista tanssipaikkaa. Ensimmäiset huvitilaisuutensa Elevaara järjesti 1960-luvulla Posiolla varainhankintakeinona paikalliselle urheiluseuralle.[3]

1990-luvulla Elevaara järjesti vuosittaista Jokkerin löytö -iskelmälaulukilpailua. Hän julkaisi myös Viihdesanomat-nimistä lehteä, jossa julkaistiin niin sanottua Jokkerin listaa. Siinä Elevaara määritteli säännöllisesti suomalaisten artistien kulloisenkin arvon viihdemaailmassa. Lista herätti usein ärtymystä taiteilijoiden keskuudessa. [4][5] Elevaara on esiintynyt usein julkisuudessa suomalaiseen tanssimusiikkiin ja lavatanssikulttuuriin liittyvissä aiheissa.[6][7]

Yleisurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elevaara aloitti yleisurheiluvalmennuksen 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa toimiessaan Posion Pyrinnön toiminnanjohtajana. Hänen aikanaan Pyrintö nousi Kalevan malja -pisteillä laskettuna maan toiseksi parhaaksi yleisurheiluseuraksi. Parhaana vuotena Elevaaran valmennettavat voittivat yli 40 SM-kultaa kaikki ikäluokat mukaan lukien. Posiolta hän muutti vuonna 1973 siirtyen valmentajaksi ja toiminnanjohtajaksi Saarijärven Pullistukseen. Elevaaran tunnetuimpia valmennettavia olivat kestävyysjuoksijat Kaarlo Maaninka ja Martti Vainio sekä seiväshyppääjä Kimmo Pallonen. Maaninka sijoittui Elevaaran valmentamana pronssille 5 000 metrin ja hopealle 10 000 metrin matkoilla Moskovan olympialaisissa vuonna 1980. Uskoon tultuaan Maaninka paljasti käyttäneensä veritankkausta ennen kisoja.[3][8]

Jouko Elevaara on julkaissut yhden juoksuvalmennusoppaan. 1980-luvulla hän kehitti hiihtäjille tarkoitetun Jokkerin ventti -nimellä tunnetuksi tulleen kuntopiirin, joka on vielä nykyäänkin suosittu harjoite kestävyys- ja kuntourheilijoiden keskuudessa.[9][10]

Omalla urheilu-urallaan Elevaara hyppäsi vuonna 1973 Posion Pyrintöä edustaessaan vielä vuoden 2014 lopussa voimassa olleen pituushypyn Lapin piirin ennätyksen 730.[11]

Toimittajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1978–1982 Elevaara työskenteli Vaasa-lehden urheilutoimittajana nimimerkillä ”Jokkeri”. Hän oli toiminut jo Posiolla työskennellässään Lapin Kansan ja Koillissanomien avustajana, ja jatkoi urheiluseurojen lehtien tekemistä myös Saarijärvellä ja Lahdessa.[12]

Elevaara on työskennellyt kolumnistina ja bloggaajana myös Satakunnan Kansalle.[13]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jokkerin kuntokirja : huippukunnon käsikirja. Vaasa: Vaasa Oy, 1979. ISBN 951-66002-1-2.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jouko Elevaara Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). Viitattu 16.3.2012.
  2. Elevaara luopui Merikievarista ja keskittyy Kauhajoelle 2.10.2013. Kauhajoki-lehti. Arkistoitu 22.2.2015. Viitattu 22.2.2015.
  3. a b Merikarvian jääräpäisin mies 11.6.2010. Satakunnan Kansa. Viitattu 12.3.2012. [vanhentunut linkki]
  4. Tanssilavojen ruhtinas 10.7.1998. Taloussanomat. Viitattu 12.3.2012.
  5. Tanssi on vakava asia tanssilavoilla (arkistoitu sivu) 28.5.2003. Viisi tähteä. Arkistoitu 7.6.2013. Viitattu 12.3.2012.
  6. Tässä ovat kesän tanssilavojen menestyjät ja tippujat 27.5.2010. MTV3. Viitattu 12.3.2012.
  7. Lähipiiri vahvistaa: Simo Silmulla on alkoholiongelma Hymy 27.7.2011. Viitattu 12.3.2012.
  8. Kaarlo Maaninka (arkistoitu sivu) Usko ja urheilu. Arkistoitu 10.12.2011. Viitattu 12.3.2012.
  9. Ryhmäliikunta Tampereen teknillinen yliopisto. Viitattu 12.3.2012.
  10. Jokkerin ventti Mäntsälän Urheilijat. Viitattu 12.3.2012.
  11. Piiriennätykset 31.12.2014 Miehet (arkistoitu sivu) Lapin Yleisurheilu. Arkistoitu 22.2.2015. Viitattu 22.2.2015.
  12. Havula, Jorma: Missä hän menee nyt: Jouko ”Jokkeri” Elevaara valmensi olympiamitalistin, sai potkut Vaasa-lehdestä ja tanssitti puolta Suomea – Artistit inhosivat hänen laatimaansa ranking-listaa 28.8.2022. Ilkka-Pohjalainen. Viitattu 30.8.2022.
  13. Jokkerin uusi aluevaltaus 25.8.2011. Satakunnan Kansa. Viitattu 12.3.2012. [vanhentunut linkki]